Kevään 2020 viimeiset pimeät – komeettoja bongaamassa

Raunon ja Eskon kanssa olimme jo useamman viikon ajan odotelleet sopivaa ”komeettakeliä”. Olihan taivaalla nyt yhtä aikaa jopa neljä pyrstötähteä. Vastaava tilannetta en muista olleen koskaan yli 50 vuotisen harrastusjaksoni aikana. Siis havaittavia pyrstötähtiä! Huhtikuun alussa olikin jo lupauksia kirkkaasta, mutta aina pilvisyys iski. Lopulta, pitkän odotusajan jälkeen tiistai 21.4. näytti säätiedostuksen mukaan lupaavalta. Ja pimeyttäkin riitti juuri ja juuri – tosin melko myöhään. Alkuillasta Imatran suunnassa oli pilviä, mutta koska pimeys tulee vasta noin klo 23:30, ehti pilviverho poistua Aholan ”observatoriosta”. Sovittiin, että pojat tuovat kaukoputket tulessaan ja itse otin mukaan ainoastaan kiikarit. Eväitä ei otettu. Treffit sovittiin Aholaan. Kun saavuin paikalle noin klo 32:20, oli kaukoputkien pystytys jo täydessä käynnissä ja Imatran suunta vielä osin pilvessä. Läntinen taivas oli kristallin vaaleasininen ja luoteessa loistava Venus oli epätodellisen kirkas. Komeetat lymysivät vielä pohjoisen suunnan pilvissä.
Raunolla ja Eskolla oli mukana tietokoneohjatut SCT-teleskoopit, joten mahdollisuus todelliseen havaintopläjäykseen oli hyvä. Taustataivaan mittari näytti maksimilukemia paikka huomioiden ja tähtitaivas oli täysin läpinäkyvä ja värinätön aina horisonttiin asti. Korpin tähdet näkyivät ihan metsän reunaan asti. Myös lämpötila oli plussalla, joten olosuhteet olivat mainiot.
Heti pilviverhon siirryttyä, aloitimme komeetoilla. Askelmoottoreiden hiljaisen surina saattelemana okulaareihin ilmestyi komeetta. Mikä komeetta? Itse oli yrittänyt havaita niitä kiikareilla kaupungista, mutta homma oli melkoista arvuuttelua. Arvuutteluksi se olisi jäänyt nytkin, ellei lahjomaton GOTO olisi löytänyt juuri oikeat kohteet. Komeetat C/2209 Y4, Atlas (14,3), C/2019 Y1, Atlas (6.2), C/2017 T2 Panstars (8,3) ja C/2018 N2 Assans (14,4) olivat siinä todellakin. Y1 ja T2 olivat selvästi helpompia ja tunnistettavissa, toin himmeähköinä utuläiskinä ilman kirkasta komaa. Jopa pyrstön poikaa arvuuteltiin. Outo tilanne, neljä komeetta pohjoistaivaalla! Ei ihme, että ne eivät tarttuneet kiikareihin kovin helposti.

Kuvassa GOTO-jalustoilta saatu havaintoloki tai listaus yön kohteista, joita kaukoputki on etsinyt. Näin on mahdollista jälkikäteen varmistaa havaintokohteen tiedot. Kun tieto on kaukoputken ohjauskapulassa, eli tässä jalustassa kännykässä, on sen jakelu yksinkertaista. Tähän tekstiin se on liitetty jpg-tiedostona. Näitä sain käyttööni heti aamulla kolme kappaletta.

Komeettojen jälkeen siirryimme erilaisiin sumumaisiin kohteisiin. Niitä oli yhtensä varmaan kolmisenkymmentä, mutta kuvailen omasta päästäni niitä okulaarinäkymiä, jotka jäivät mieleni parhaiten. Aloitimme helpoimmista, eli pallomaisista, nehän ovat kaikille tuttuja.
Ensimmäisenä silmiin ”hyppäsivät” M 53, Coma Perenices ja M 3 Canes Venatici. Näkymä oli melkein valokuvamainen ja pallomaiset hajosivat sadoksi erillistähdiksi yhtenäisen keskustan ympäri. Yksi erokoisuuksista, jota en koskaan ollut nähnyt, oli ”Itercalactic Wanderer NGC 2419 (10,4) Lynxissä, joka kuuluu linnunratamme outojen pallomaisten kummallisuuksiin – outo tapaus.
Ursa Majorin suunnalla haroimme Boden sumut M 82 (8,0) ja M 81 (6,8). Noista M 82 on ”Edge-on-galaksi” ja M 81 hieman avoinna näkyvä. Sivujuonteena kurkkasimme myös himmeän minigalaksin NGC 3928 (12,5), spiraaligalaksin UGC 6983 (12,8) ja todella komean spiraaligalaksin M 109.
Itse en ole nähnyt Perseuksen pikku Dumbbell -suma M 76, mutta nyt sekin nähtiin melko pitsisenä utukohteena.
Leon suunnalla köllötteli suuri spiraaligalaksi M 96 (9,1) jonka keskuspullistama näkyi hyvin. Alueella on myös elliptinen galaksi M 105 (9,2) tai oikeastaan galaksijoukko. Mykistävä näky.
Väliottona piti luonnollisetsi kurkata Lyyran rengassumua M 57 (8,8). Rengassumu näkyi todella hienosti ja suurennustakin pystyi lisäämään melko rajattomasti. Keskustähteä emme nähneet mutta omasta mielestäni luulin nähneeni kohteen hieman vihertävänä. Johtuu ikänäöstäni!
Coma Pernikes on galaksibongarin kehto. Nyt otimme kohteeksi neulagalaksin NGC 4565 (9,1), galaksin NGC 4725 (9,0) ja Black Eye Galaksin M 64 (8,4). Näistä komein oli neulagalaksi. Se näkyy massiivisena sukkulana, jossa on kirkas keskuspullistuma. Galaksi näkyy suoraan sivulta katsottuna, ”Edge-on”.
Canes Venatici on keskeistä Deep-Sky-aluetta, kuten Leokin. Nyt otimme suuren spiraaligalaksinM 106 (8,3), Auringonkukkagalaksin M 63 (8,5). Näistä M106 oli mahtava. Yksi omituisuus oli täällä Valassumu NGC 4631 (8,9), todellakin valaan muotin pitkula, vaikka onkin sivuttain näkyvä spiraaligalaksi. Vielä kurkkaus kohti M 94 (7,9). Kirkas spiraaligalaksi päältä nähtynä. Spiraaligalaksien kuningas Canes Venaticin M 53, Whrilpool ui massiivisesti näkökenttään. Tuntui jotenkin tarunomaiselta katsella tuota juhalalaista näkymää ja ajatella, että sieltä fotonit ovat matkanneet silmääni noin 30000 valovuotta. Sehän on ihan naapurigalaksi, spiraalihaarat näkyvissä, kun ”rälläkällä” ajaisi”! Ei nyt ihan kuitenkaan!
Perseuksen avoin sumu NGC 869 (5,3) näkyi hienosti.
Camelopardaliksesta bongasimme harsomaisen spiraaligalaksin NGC 2403 (8,2)
Herculeen suunnasta otimme vielä kaksi himmeää spiralligalaksia, NGC 6207 (11,3) ja IC 4617 (16,0), komeita mutta melko himmeitä kumpikin.
Itse olen katsonut useita näistäkin kohteista pitkän tätiharrastukseni aikana varmaan eri laitteilla eri tilanteissa, mutta nyt tilnne oli täysin toinen.
Meillä oli nyt käytössä kaksi GOTO-jalustaa, joissa oli kiinni kaksi suurta kaukoputkea suurat SCT:a sekä yksi valovoimainen linnssiputki. Käytössä oli siis koko ajan kolme näkymää kolmella erilaitteella, välillä kaikissa sama kohde eri suurennuksilla tai siten eri kohteet molemmissa. Pystyimme keskittymään pelkkään katselun. Kohteiden hakuun ei juuri mennyt aikaa – ei tähtikartan tuhrailua, ei etsinkaukoputkeen sihtailua ja taivaalle haromista. Näin ikäihmiselle tuo silmälasien käyttö tähtihommissa on haastavaa – ilman rillejä et näe taivaalle, rilleillä et näe karttaa ja niin edelleen. Nyt ainoastaan tarvittiin kohdeideoita ja niitähän riitti. Esko otti sovitun kohteen näkökenttäänsä tietyllä okulaarilla ja Rane saman kohteen toisella suurennuksella. Näin kohteita pystyi katsomaan välittömästi eri suurennuksilla, jolloin kohteesta saa enemmän irti. Lisäksi ryhmähavainnoissa voidaan vaihtaa kommentteja ja mielipiteitä, mitä näky ja miten. Todella hieno reissu. Itse lopettelin katselun siinä klo 01:20 ja lähdin kohti Lappeenrantaa. Tuolloin oli kevätyön pimein hetki. Ja kumma kyllä, kosteutta ei tiivistynyt laitteisiin, koska kevätilma on niin kuivaa. Pojat jakoivat vielä, kokosivat laitteensa ja jatkoivat Imatralle. Aamulla sain puhelimeeni molempien kaukoputkien havaitolokit, joiden perusteella pystyin kirjoittamaan tämän tarinan. Emme tehneet mitään havaintomuistiinpanoja, koska kyseessä oli puhtaasti katseluyö eikä laitteita käytetty kuvaamiseen. Kiikareita en tarvinnut.
Session aikana GOTO-jalustat osoittautuivat ylivoimaisiksi, ainakin ikäihmisen silmät huomioiden. Vaikka usein väitetään, että tähtiharrastus on muuttunut tietotekniikaksi ja nörttihommaksi. Monet tähtiharrastajat kommentoivat, että ”kunnon vanhaa visuaalihavainnointia” ei tee kukaan, saati piirroshavaintoja. Juuri nyt ”kunnon visuaalihavaintojen ” teko on helpompaa kuin koskaan, myös piirroshavaintojen. Kaiken havaintoajan voi käyttää hyödyksi katsomiseen. Ja aina voi palata perinteiseen manuaaliseen tähtihyppelyyn kohteiden etsinnässä. Tämän session aikana koeponnistimme Eskon ja Ranen hienot ”manuaaliset” havaintojakkarat, jotka toimivat myös loistavasti. Niistä sitten toinen juttu myöhemmin. Koitamme toteuttaa novalaisille samankaltaisen havaintosession syksyllä. MMu

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevään 2020 viimeiset pimeät – komeettoja bongaamassa

Helteisiä lomaterveisiä Cygnukselta

Tähtiharrastajien perinteinen Cygnus-kesäkokoontuminen vuosimallia 2019 sujui perinteiseen tapaan helteisen rennossa tunnelmassa. Tänä vuonna tapahtuma päätyi Ursan aktiiveista koostuvan järjestelytiimin vastuulle ja Vehkarinteen leirikeskus Haminassa paikaksi.  Melko eteläinen Cygnus siis. Novalaisittain Cygnukselle oli noin tunnin ajomatka ja paikalla olikin novalaisia lähes kymmenkunta. Kokonaisosallistujamäärä lienee ollut viime vuosien keskiarvoa.

Nykymuotoinen rennompi Cygnus ei ole enää tapahtuman alkuvuosien kaltainen Ursan harrastusjaostojen aktiivien tärkein kohtaaminen, vaan rennommin rakentuva tapahtuma, jota kuitenkin tietyt ohjelmanumerot ja puheenvuorot rytmittävät. Iltaohjelmien luonne ja mm. saunat ja ruokatauot ovat kuitenkin pysyneet samanlaisina tapahtuman 32-vuotisen historian ajan. Esimerkiksi kuluneen kesän auringonpimennysreissuja hienoine kuvineen muisteltiin iltaisin ennestään tutulla tavalla.

Vesiraketteja Cygnuksella. Lapset ja nuoret olivat hyvin huomioitu tapahtuman ohjelmassa.

Kolmella eri vuosikymmenellä tapahtumassa käyneenä sitä tietysti aina vertailee ja muistelee, mutta mitä enemmän paikan päällä on ja nauttii tunnelmasta, sitä vähemmän on lopulta analysoitavaa. Cygnus-tunnelma on edelleen ainutlaatuinen tähtiharrastustapahtumien kentässä ja nyt jos koskaan aloittelevakin tähtiharrastaja voi tulla mukaan tutustumaan ihmisiin ja heidän projekteihinsa. Toisaalta itse pidin erityisesti lauantai-illan esityksestä, jossa käsiteltiin halojen simulointia tietokoneilla nykyisiä varsin tehokkaita näytönohjaimia hyödyntäen. Tässä oli tuulahdus tiukempaa harrastusasiaa, joka ainakin inspiroi monia vilkkaaseen keskusteluun. Ei olisi lainkaan haitaksi, jos Ursan nykyiset harrastusryhmät olisivat näkyvämmin Cygnuksella mukana.

Auringon havainnointia Cygnuksella Rauno Päivisen (vasemmalla) ohjaamana.

Konkreettisin uutuus nykyisellä Cygnuksella on Basaari, ohjelmanumero, joka koostuu yksittäisten harrastajien pitämistä pisteistä, joita voi kiertää kuinka haluaa parin tunnin ajan. Loppukeskustelun ja muun palautteen perusteella ideasta pidetään tosi paljon. Monia tekemisiä tai projekteja on hyvin vaikeaa esitellä esitelmän muodossa, mutta näissä pienissä kohtaamisissa vuorovaikutustilannetta tai viestintää ei tarvitse suunnitella ja miettiä sen enempää. Riittää kun tekee ja antaa muidenkin kokeilla. Nykyisin myös lasten ja nuorten viihtyminen ja mielekäs puuhailu on otettu hienosti huomioon. Tästä esimerkkinä mm. vesirakettien rakentelu ja satutuokiot.

Osallistujia hiukan varoiteltiin etukäteen järjestelytiimin pienestä koosta ja peräänkuulutettiin omatoimisuutta pienempien käytännön kysymysten ratkaisemiseksi. Käytännössä kuitenkin järjestäjien vankka kokemus Cygnuksien toteutuksista vaikutti siinä määrin, että mahdollisia puutteita ei edes huomannut ja toisaalta kokenut Cygnus-osallistujaväki tietää kuinka paikan päällä ollaan. Kaiken kaikkiaan tästäkin kokoontumisesta jäi innostava ja positiivinen fiilis loppukesän vähitellen pimeneviin iltoihin ja havaintovälineiden virittelyyn. Jos nyt jotain huomautettavaa sisällöstä väkisinkin haluaa mainita, niin Cygnus-tunnelmaan oleellisesti liittyviä valaisevia yöpilviä ei havaittu yhtenäkään tapahtuman yönä.

Kai Hämäläinen

Kategoriat: Nähtyä & kuultua, Tähtiharrastus | Kommentit pois päältä artikkelissa Helteisiä lomaterveisiä Cygnukselta

Tuorlassa tähtipäivillä

Kevätpäiväntasauksen tienoilla, maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, 23.–24.3. järjestettiin Tuorlassa järjestyksessään 44. Tähtipäivät. Tämän vuotisen tapahtuman olivat kasanneet kokoon Turun yliopiston Tuorlan tiedekeskus, Turun Ursa sekä valtakunnallinen Ursa.

Etteivät Tähtipäivät jäisi väliin

Vuodesta 1971 alkaneessa Tähtipäivät-tradiossa on ollut vuosia, jolloin tapahtuma on jäänyt järjestämättä. Enenevässä määrin näin on tapahtunut viime vuosina, koskaan ei kuitenkaan kahtena vuonna peräkkäin.

Saarijärven Tähtipäivien 2017 jälkeen seuraava vuosi jäi väliin ja näytti pahasti siltä, ettei kukaan paikallisista toimijoista ollut valmis järjestämään tapahtumaa myöskään 2019. Tilanne näytti jo niin varmalta, että jopa Ursan toimintasuunnitelmaan tuli kirjaus, ettei päiviä ole vuonna 2019.

Kerho- ja yhdistysihmisten piirissä heräsi syksyllä debatti, etteihän näin voi tapahtua. Jos kaksi vuotta jää väliin, on vaara, että traditio hiipuu kokonaan. Tokihan tapahtumaa ei vain tavan vuoksi järjestetä, vaan sille on kyllä maakunnallinen ja valtakunnallinen tilaus. Jostain syystä ilmeisesti tapahtuman järjestelyihin ryhtyminen on haaste paikallisyhdistyksille.

Turun Ursan aktiivien piirissä heräsi kuin myöhäissyksyllä ajatus, josko haaste kuitenkin otettaisiin vastaan. Aika oli kyllä käymässä armottomasti vähiin kevättapahtuman suhteen ja Ursassa lienee oltu epäuskoisia, että kukaan tähän pystyisi. Turkulaiset pykäsivät kuitenkin Tähtipäivät pystyyn kolmessa kuukaudessa. Ensikertalaisilta tämä tuskin olisi onnistunut. Suomessa on kuitenkin kourallinen paikallistoimijoita, joilla tällainen rutiini on olemassa.

Paikan edut ja haasteet

Tuorlan iso tähtitorni kylpee ilta-auringossa. Kuva: Veikko Mäkelä.

Tapahtumapaikaksi valikoitui Tuorlan tiedekeskus ja sen ympäristö. Tämä oli parempi ratkaisu kulttuuripääkaupunkivuotena 2011, jolloin Turun Ursa järjesti Tähtipäivät keskustassa yliopistolla ja rinnakkain Tuorlassa, joka verotti yleisöä pääpaikasta.

Tuorlassa on viime aikoina tapahtunut paljon. Tähtitieteilijöiden tutkimuskeskuksena toiminut Tuorla on tyhjentynyt Turun keskustaan muuttaneista tutkijoista ja tilalla on yleisölle ja erityisesti koululaisille suunnattua tieteen valistus- ja popularisointitoimintaa. Tätä tukee myös keskukseen jo aiemmin pystytetty planetaario. Tuorlan tiedekeskuksen profiiliin Tähtipäivien kaltainen yleisötapahtuma sopi mainiosti.

Tuorla sijaitsee Paimiossa, joka on nykyisin osa Kaarinan kaupunkia. Turun keskustaan on reilut kymmenen kilometriä, joka ei autolla ole matka eikä mikään. Myös julkinen liikenne kulkee. Yleisöä Tuorlan avoimien ovien tapahtumiin on aiempina vuosina riittänyt tungokseen asti.

Tiedekeskuksen läheisyydessä toimii myös Tuorlan majatalo, joka tarjoaa ravintola- ja majoituspalveluja. Yhteistyökumppanina voidaan käyttää myös vieressä olevaa Ammattiopisto Livian Tuorlan maaseutuopistoa.

Tuorlassa ei ole isoa luentotilaa, joten Tähtipäivien lauantain luennot oli päätetty järjestää maaseutuopiston isommassa salissa. Sinänsä viisas ratkaisu, jos yleisöä olisi tulvinut luentoja kuulemaan runsaammin.

Tässä piili myös tämän vuotisten Tähtipäivien isoin kompastuskivi. Maaseutuopiston, majatalon ja Tuorlan keskuksen välillä oli yli puolen kilometrin kävelymatka. Toiminnan jakautuessa eri pisteiden kesken kävelyä kertyi päivän mittaan melko runsaasti. Liekö käynyt myös niin, että kaikki eivät luennoille löytäneet, koska sali ei ollut missään vaiheessa aivan täysi. Sunnuntain luennot olivat puolestaan Tuorlan puolella ja siellä tila oli liki täynnä.

Hajasijoituksen lisäksi pientä ongelmaa tuotti myös Tuorlan keskuksen sokkeloisuus. Toiminta oli sielläkin jakautunut kahteen rakennukseen, joskin matkaa näiden välillä oli vain parisenkymmentä metriä.

Luentoja, työpajoja, näyttelyä

Tähtipäivien tarjonta oli viime vuosien konseptia myötäilevä. Oli kiinnostavia luentoja, niin tieteen kuin vähän harrastuksen tiimoilta: gammatähtitiedettä, revontulia, Yrjö Väisälää… Oman mausteensa antoivat Tuorlan tiedekeskuksen työpajat, joissa pääsi tekemään mm. nestetyppijäätelöä. Planetaarionäytökset pyörivät totta kai koko ajan. Molemmat viime mainituista olivat jo loppuunmyytyjä jo paljon ennen tapahtumahetkeä.

Markus Hotakainen kertoo lauantaina revontulista. Kuvassa päivän tilanne Auringossa. Kuva: Veikko Mäkelä.
Pasi Nurmi luennoi sunnuntaina Yrjö Väisälästä ja Tuorlan perinnöstä. Kuva: Veikko Mäkelä.

Varsinainen näyttely ei ollut suuri, mutta sekä Ursa, että Tähtipuoti Alnilam olivat tuoneet myyntiosastot Tähtipäiville. UrSalon väki piti kaukoputkiklinikkaa, jossa todistettavasti moni yleisön edustaja sai apua kaukoputkensa toimimattomuuteen liittyvissä ongelmissa.

Stellat ja illanvietto

Tähtipäivien perinteisiin on kuulunut lauantain illanvietto, jonka merkittävin funktio viime vuosina on ollut Stella Arcti -palkintojen jako. Jos Tähtipäiviä ei ole ollut, paikan on ottanut Cygnus-kesätapahtuma. Toki siinä samassa tarjoutuu mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen harrastajakollegoiden kanssa. Tunnelmaa ryydittivät tällä kertaa myös paikallisen Tuorlassa toimivan Kuninkaantien panimon tuotteet.

Tuorlan majatalo tarjosi sympaattisen kokoisen paikan illanistujaisille ja viimeisimmät vetäytyivät pois vasta puolen yön jälkeen. Majatalolla majoittuneille matka yöpuulle ei ollut kovin pitkä.

Stella Arctit menivät tänä vuonna Kirkkonummen Komakallion kuvaajakaksikolle Samuli Vuoriselle ja Jari Saukkoselle. Samasta kuvausporukasta on palkittu jo aiemmin Lauri Kangas vuonna 2013. Samulin ja Jarin palkitseminen oli vähän kahden kauppa. Vain toisen huomioiminen ei olisi ollut tasapuolista. Palkinnot menivät kyllä oikeisiin osoitteisiin. Ansiot heillä eivät ole vain kuvaustuloksissa, vaan myös opitun jakamisessa edelleen muulle yhteisölle.

Oiva viikonloppu

Tähtipäivät irrottivat arjesta, varsinkin kun tällä kertaa kirjoittajallekaan ei ollut tätä artikkelia lukuun ottamatta siunaantunut mitään erityisvelvollisuuksia. Järjestäjät olivat onnistuneet rakentamaan oivan kattauksen, joka tuki Tähtipäivien nykyistä konseptia tähtitieteen ja tähtiharrastuksen yleisötapahtumana maakunnallisesti aina kerrallaan jossain päin Suomea.

Yleisöä oli melko runsaasti, mutta ei aivan ruuhkaksi asti. Olisi itse odottanut runsaampaakin osanottoa. Sen sijaan aktiivisten harrastajien runsaus yllätti. Tähtipäiville oli vaivauduttu jopa Utsjokea myöten. Tähtipäivät jakavat harrastavien kiinnostusta. Joitakin yleisötapahtuma ei voisi vähempää kiinnostaa, jotkut ottavat sen mahdollisuutena tavata tuttuja, olkoonkin että esimerkiksi Laitepäivät odottavat jo parin viikon päässä.

Toivottavasti ensi vuonnakin tapaamme näissä merkeissä vielä ennen Ursan juhlavuotta 2021.

Linkkejä

Tähtipäivät 2019

Kategoriat: Tähtiharrastus, Yhdistystoiminta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuorlassa tähtipäivillä

Havaintoilta Sarviniemessä 4.10.2018

Nova järjesti Saimaan Kameraseuran kanssa 4.10.2018 yhteisen havaintoillan Taipalsaaren Sarviniemessä. Onnetar suosi kerrankin sään suhteen, havainto-olosuhteet olivat poikkeuksellisen hyvät. Rauno Päivinen mittasi Sky Quality Meterillä lukeman 21,4. Raunon mukaan galaksit M33 ja M101 näkyivät paremmin kuin koskaan ja myöskin M51 oli ”mahtava”. Paljon sanottu kokeneelta tähtiharrastajalta!

Rauno opasti kameraseuralaisia tähtikuvauksen tekniikassa ja Martti Muinonen näytti tähtikuvioita kirkkaalta syystaivaalta.

Paikalla oli 6 Novan jäsentä kokonaisvahvuuden ollessa parin kymmenen hengen luokkaa, tarkkaa laskentaa ei tehty. Novalaisten mukana oli ainakin seuraavat havaintovälineet:

  • 2kpl  8″ dobsoneita
  • Celestron C8
  • Sky Watcher Skymax 102 Goto
  • 80mm kiikarit

Kuvauksen ja havainnoinnin lisäksi paistettiin makkaraa. Illan erikoisuutena kansainvälinen avaruusasema ISS näkyi kahteen otteeseen.

Oheisessa kuvagalleriassa havaintoillan komeaa kuvasaalista.

Kategoriat: Havaitseminen, Tähtiharrastus, Valokuvaus, Yhdistystoiminta | Kommentit pois päältä artikkelissa Havaintoilta Sarviniemessä 4.10.2018

Cygnus palasi juurilleen Immalanjärven rannalle

Cygnus on tähtitieteen harrastajien valtakunnallinen kesätapaaminen, joka järjestetään vuosittain jossain päin Suomea. Tämän vuoden Cygnus oli kesätapaamisen 30-vuotisjuhlatapahtuma, joka järjestettiin Imatralla Päivärannan kurssikeskuksessa Immalanjärven rannalla 27.–30.7.2017.

Cygnuksen avaus.

Cygnuksen avaus.

Tapahtuman järjestelyistä vastasivat Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ja Etelä-Karjalan Nova. Ensimmäinen Cygnus-kesätapaaminen järjestettiin Imatralla saman järven rannalla heinäkuussa 1987.

Cygnuksen ohjelma on nykyisin enimmäkseen tapahtumaan osallistuvien harrastajien itsensä toteuttamaa. Ursan aktiiviharrastuksen muodonmuutoksen eli perinteisen jaostotoiminnan jälkeisessä ajassa ja sähköisen viestinnän aikakaudella tarvetta eri havaintoryhmien keskinäisille kokouksille ei enää entisessä laajuudessaan ole. Tiettyyn aihepiiriin syvällisemmin perehtyneet harrastajat voivat toki pitää kokouksia ja esitellä havaintojaan. Nykyisen Cygnuksen ”ohjelmaformaatin” päärungon rakentuessa erilaisten esitysten ja esitelmien varaan, kokeiltiin myös eräänlaista basaaria, jossa messumaisesti voi kierrellä eri pisteissä joissa harrastajat esittelevät omia projektejaan tai käynnistelevät yhteistyökuvioita. Idea sai runsaasti kehuja sekä esittelijöiltä että kiertelevän yleisön roolissa olleilta.

Paikallisuus näkyi tapahtumassa mm. Matti Hakulisen esitelmänä Vuoksen synnystä ja yhteisohjelmassa Saimaan kameraseuran kanssa. Cygnuksen osallistujilla oli mahdollisuus tutustua myös läheiseen Rajamuseoon. Tapahtuman aikana osallistujat saattoivat kävellä leirikeskuksen ympäristössä noin 3,5 km pituisen aurinkokuntakierroksen planeetalta toiselle ja samalla vastata tietokilpailukysymyksiin. Paikallisen mausteen lisääminen tai lisäämättä jättäminen valtakakunnallisiin tapahtumiin on usein paikallisseurojen oma asia ja Nova saikin runsaasti kehuja ja kiitoksia tästä, kuten muistakin käytännön järjestelyistä. Saimaan geologiaan palattiin vielä monissa juttutuokioissa niin saunan lauteilla kuin grillikatoksessa makkaraa paistaen.

Esitelmä Vuoksen synnystä

Esitelmä Vuoksen synnystä

Myös taiteellisemman tekemisen rajapintaa lähestyttiin laajan osallistujajoukon yhdessä toteuttamassa valoinstallaatiossa, jossa erivärisiä lasilyhtyjä palavine kynttilöineen aseteltiin tähtien spektriluokkien mukaan, H-R-diagrammina tunnetun mallin mukaisesti. Urheilukentän hiekalle luodusta sommitelmasta pystyi tunnistamaan mm. valkoiset kääpiöt, punaiset jättiläiset ja yhden kefeidin. Oma Aurinkomme oli jossain keskellä keltaisten tähtien joukossa. Samaan aikaan lauantai-illan hämärtyessä kokoonnuttiin kodalle muistelemaan eri aikojen Cygnuksia Veikko Mäkelän etsimien vanhojen kuvien ja pohjustuksen siivittämänä. Keskustelut tähtiharrastuksen muuttumisesta jatkuivat aamuyön tunneille. Vaikka kaiken kuvaaminen ja visuaalinen dokumentointi on tullut harrastukseen entistä vahvemmin, esimerkiksi tähtiharrastuksesta kirjoitetaan harrastusjuttuja nykyisin paljon vähemmän kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Perinteisen jaostojen yhteiskokouksen tilalle tullut tähtiharrastuksen laajemman tilannekatsauksen yhteydessä kuultiin sekä yhdistysten kuulumisia, että kuvaus Ursan harrastustoiminnan nykyisestä rakenteesta.

Valoinstallaation kokoaminen.

Valoinstallaation kokoaminen.

Valoinstallaatio pimeässä.

Valoinstallaatio pimeässä.

Cygnus 2017 tarjosi kohtuullisen hyvän annoksen havaittavaa. Haloja nähtiin heti tapahtuman alkaessa, kelpo yöpilvinäytelmä myöhemmin illalla, sekä ISS-avaruusasema ensin puolivahingossa ja sitten ohjatusti laajemmankin havaitsijajoukon sitä seuratessa. Saunarannasta bongattiin Kuuta, Jupiteria ja Saturnusta, sekä todettiin varsin monen tähden olevan jo näkyvissä. Perjantai-iltana seudun yli pyyhkäissyt ukkospilvi tarjosi myös myrskybongareille nähtävää.

Cygnuksen perinteinen laitepaja.

Cygnuksen perinteinen laitepaja.

Kaiken kaikkiaan juhla-Cygnus onnistui erinomaisesti. Tapahtumaan osallistui 136 henkilöä. Kaukaisimmat vieraat tulivat Thaimaasta ja myös pietarilaisesta tähtiharrastustoiminnasta kuultiin lyhyt esitys asianosaisineen. Päivärannan kurssikeskus henkilökuntineen ja rantamaisemineen tarjosi käytännössä parhaat mahdolliset fasiliteetit Cygnuksen kaltaiseen tapahtumaan. Pihapiirissä oli tasaista tilaa telttailijoille ja karavaanareille. Sisämajoituskapasiteetti riitti mainiosti ja leirikeskuksen ruokaa kehuttiin. Aito Cygnus-tunnelma on tietysti hyvin subjektiivinen käsite, mutta kyllä se muodostui jo heti torstai-iltana valaisevien yöpilvien värittäessä kesäkokoontumisen maisemaa.

Cygnuksen koko ohjelma ja esitysmateriaalia löytyy Ursan sivuilta https://www.ursa.fi/harrastus/cygnus/c2017/ohjelma.html

Kategoriat: Tähtiharrastus, Yhdistystoiminta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Cygnus palasi juurilleen Immalanjärven rannalle

Uusi ilmakehän valoilmiöiden perusteos

Vihdoinkin, oli ensireaktio, kun sain uuden valoilmiökirjan ensi kertaa käsiini. Aiemmat alan klassikot ovat kirjaimellisesti viime vuosisadalta ja niiden ilmestymisen jälkeen kehitystä on tapahtunut paljon. Tällä vuosikymmenellä on jo aiemmin saatu Ursan julkaisemana uusi kunnon halokirja ja nyt on yleisen ilmakehän ilmiöiden perusteoksen vuoro.

Toinen reaktio oli entistä suurempi myönteinen ihmetys kirjan laaja-alaisuudesta ja havaintoharrastuksen näkökulmasta. Kirjalla on yksi kirjoittaja Jari Luomanen, jolla on toki ollut käytössään asiantuntevaa taustavoimaa. Myös suurin osa kuvista on kirjoittajan. Kuvien kotimaisuus on erittäin hyvä asia, koska lukija näkee ilmiöiden yhteydessä tutun suomalaisen kaupunki- tai luontomaiseman ja ymmärtää että kuka tahansa voi näitä ilmiöitä nähdä, kunhan vaan tietää niistä etukäteen. Se on koko havaintoharrastuksen juju.

Kirjan sisältö eli erilaiset optiset valoilmiöt on jaettu niiden syntytavan mukaan, vaikka tietyn syntytavan sisällä itse ilmiöt näyttäytyvät hyvin eri tavoin. Tästä syystä esimerkiksi vihreä välähdys ja tähtien tuikkiminen käsitellään perätysten. Ahkera lukija saa palkintonsa mielenkiintoisen kokonaisuuden hahmottamisessa, toisaalta kirjan asenne on havaitsemaan kannustava ja kirjasta saa myös hyvät eväät yksittäisten ilmiöiden näkemiseen ja kuvaamiseen eli kirjaa voi lukea myös valikoiden.

Jotta lukija saadaan lopulta pois nojatuolistaan ulos luontoon, on kirjan loppuosassa vielä osio varsinaisesta havaintoharrastuksesta käytännössä. Vinkkejä annetaan niin havaintoihin valmistautumiseen, apuvälineisiin, tekniikkoihin ja havaintojen raportointiin harrastusyhteisöineen.

Uusi valoilmiökirja upeasti ja kunnianhimoisesti toteutettuna on myös hieno dokumentti ja osoitus siitä, mihin kaikkeen Ursan ilmakehäjaostojen puitteissa tapahtunut harrastuskulttuurin nousu ja kukoistus saikaan aikaan. Osa harrastajista tuli osallisiksi alan kansainvälistä tutkimusta ja tiedeyhteisöä. Osaa kirjassa kuvattuja ilmiöitä ei välttämättä vieläkään tunnettaisi ainakaan yhtä hyvin ilman suomalaista alan harrastusta. Siten kirja ei myöskään kainostele viedä lukijaansa pitkälle valoilmiöiden harvinaisempaakin maailmaan ja siitä irtoaakin vuosiksi harrastusta tukevaa tietoa ja käytännön havaintovinkkejä.

Jari Luomanen: Ilmakehän ilmiöt. Synty, havaitseminen ja valokuvaaminen. Ursa 2016.

Kategoriat: Kirjat | Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi ilmakehän valoilmiöiden perusteos

Messier 57, lyyran rengassumu eri suodattimilla kuvattuna

 

Testasin infrapunasuodattimen tehoa M57:ään eli lyyran rengassumuun elokuun 2016 alkupäivinä.
Planetaarisen sumun pöly ja kaasujäännökset eivät pysty suodattamaan IR aallonpituuksia niin helposti ja lopputuloksena näemme sumun sisältä tai takaa enemmän tähtiä kuin lyhyemmillä, näkyvän valon aallonpituuksilla. Sumun sisältä on nähtävissä ainakin 17 tähteä.

Tässä aiemmassa kuvassa joka on otettu valosaaste ja infrapunavalon pois suodattavilla suotimilla voidaan huomata, että pöly peittää taakseen tähtien valon. Huomaa että sumun ulompi, himmeä halo näkyy tässä kuvassa hyvin. Ulompi osa vaatii näkyäkseen pitempiä valotuksia.

Myöskään tässä värikuvassa vuodelta 2013 suurinta osaa sumun peittämistä tähdistä ei näe, kuvaan on merkitty myös aiempi supernova kuvassa sumun vieressä olevassa galaksissa.

Kapeakaistaisella H-alfa suotimella sumun sisäiset tähdet jäävät kokonaan näkymättömiin, tähdet eivät joko  säteile h-alfa aallopnpituudella tai pöly suodattaa valon kokonaan. Ulompi halo erottuu kuvasta myös himmeästi.

 

Kategoriat: Valokuvaus | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Messier 57, lyyran rengassumu eri suodattimilla kuvattuna

Vaihtoehtoinen teoria Salpausselkien synnystä

Perinteisen koulukirjanäkemyksen mukaan 13 000 vuotta sitten jääkauden lämpenevä ilmasto kylmeni, mannerjäätikön sulaminen pysähtyi joksikin aikaa ja jäätiköiden reunoille muodostui isoja jään alla virranneiden sulamisvesien kuljettaman soran kerrostumia joita kutsutaan Salpausseliksi. Risto Isomäen Miten Salpausselät syntyivät – kirjan mukaan Salpausselät muodostuivatkin Fennoskandian päällä olleen mannerjäätikön sulaessa kaikkein kiivaammin. Ilmaston hetkellinen viileneminen olikin seuraus eikä syy. Kirjoittaja käykin perinteisen näkemyksen eli Golfvirran koillishaaran kimppuun heti kirjan alussa ja löytää siitä useita epäkohtia. Koska en ole geologi, en arvioi kirjaa sen paikkansapitävyydellä, mutta esittelen lyhyesti erittäin innostavan, johdonmukaisen ja selkeän teoksen joka toivottavasti avaa laajempaakin keskustelua.

Hetkellisen ilmaston viilenemisen kiivaimman sulamisvaiheen aikana Isomäki selittää jäätiköistä irronneiden jäävuorten armadoilla, jotka kasvattavat merialueiden (auringon säteilyn) heijastuvuutta. Kuutiokilometrin kokoinen jäävuori hajotessaan keskimäärin metrin paksuisiksi jäälohkareiksi peittää merialueen noin tuhat kertaa laajemmalla alueella. Jäähileiden yhteenlaskettu pinta-ala voi Isomäen mukaan olla jo satatuhatta kertaa alkuperäisen jäävuoren kokoinen.

Miksi sitten mannerjää jatkoi sulamistaan ilmaston viiletessä? Isomäki tarkastelee sulamisen omaehtoista dynamiikkaa usealta eri kannalta. Mannerjää ei ole kakku josta aika leikkaa siivuja, vaan se ”elää” ja liikkuu jäävirtoina ja ohenee menettäessään massaansa. Ilmaston viilenemisen merkitys vähenee jos jäämassan korkeus laskee. Jäätikön keveneminen on myös tarkoittanut voimakasta maan kohoamista ja erittäin voimakkaiden maanjäristysten aikakautta. Kohoava maa vaikuttaa jään virtaussuuntiin ja nopeuteen. Maanjäristykset ovat repineet ohenevia jäätiköitä entisestään ja varmistaneet vesimassojen virtauksia peruskallioon saakka. Suomessa on tuhansittain maanjäristyksiin viittaavia rotkoja ja muita teräväreunaisia kalliorepeämiä, joita vesi ja jää eivät ole juurikaan muotoilleet.

Isomäki kysyy, ovatko Päijänne, Näsijärvi ja Saaristomeren Kihti muinaisia jäävuonoja? Onko Päijänne Suomen suurin jäävuono, joka jatkuu Suomenlahteen saakka, mutta on Salpausselän eteläpuolella Vesijärven ja Lahden jälkeen kokonaan sedimenttien peitossa? Lisäksi kirjoittaja kysyy, jatkuuko sama jäävuono jälleen lyhyesti Porvoon ja Loviisan välisten vuonomaisen pitkien merenlahtien muodossa? Kirjassa yhdistetään mm. jäävuonot ja (nyt Grönlannissa nähtävät) jäätikköjärvet osaksi tarinaa. Jäätikköjärvien vesi valuu pitkinä jään sisäisinä putouksina peruskallioon saakka synnyttäen mm. hiidenkirnuja. Kirjoittaja ehdottaa että ensimmäinen Salpausselkä syntyy jäävuonojen mennessä tukkoon kiviröykkiöistä ja muista maa-aineksista. Päijännettä käytetään esimerkkinä myös tarkemmissa jäämassojen kulkureittien kuvauksessa – kirjailijalle tuttua seutua.

Sinänsä helppolukuisen ja kaikin puolin sujuvan kirjan kuvitukseen olisi pitänyt panostaa ja etenkin karttoja olisi pitänyt olla mukana. Kirjan päättelyketjujen perustuessa olemassa oleviin paikkoihin ja paikkakuntiin karttojen selailu lukemisen yhteydessä on aivan välttämätöntä, ellei satu olemaan todellinen kotimaan paikkakuntien ja seutujen tuntija. Itse pidin tabletin karttaohjelmaa kirjan vierellä ja kaivoin myös kirjahyllystä kolmekymmentä vuotta vanhan teoksen Suomi avaruudesta (Ursa 1984), jonka väärävärikuvien avulla pystyi mainiosti hahmottamaan mm. Näsijärven jäävuonon yhteyden rannikkoalueiden joihinkin vuonomaisiin muotoihin. Yksittäisen lukijan kannalta kirja on tavattoman innostava ihan pelkkään luonnossa liikkumiseen: tuttuja retkipolkuja ja sienimetsiä voi halutessaan nähdä uusin silmin. Myös kirjan aihe on tekijälleen pitkällisen luonnossa liikkumisen ja omakohtaisen pohdinnan tulosta. Siksi kirjassa ei ole lähdeviitteitä akateemisen tutkimuksen tai opinnäytteen tapaan.

Kirjan lopussa kirjoittaja ryhtyy Grönlannin ja Länsi-Antarktiksen sulamisen etenemisen myötä spekuloimaan tulevaisuuskuvilla, mm. ruoantuotannolla pahimpien maailmanlaajuisten skenaarioiden tapahtuessa. Tämä alkaa olla jo aika kaukana kirjan otsikosta. Toisaalta kuten kirjassa todetaan, Salpausselkien historian nykyistä perusteellisempi tutkimus voisi mm. tuottaa luotettavan mallin siitä, millä tavoin ja miten nopeasti mannerjäätikkö sulaa ja mitä kaikkea sen yhteydessä voi tapahtua. Se mitä Grönlannissa tapahtuu nyt, muistuttaa paljolti sitä mitä Suomessa tapahtui kauan sitten. Entä jos Grönlannissa tulee tapahtumaan myös sellaista, mitä tiedämme Suomessa tapahtuneen?

Risto Isomäki: Miten Salpausselät syntyivät (Into Kustannus 2015)

Lisätietoa http://www.intokustannus.fi/kirja/miten_salpausselat_ovat_syntyneet/

Kategoriat: Kirjat | Kommentit pois päältä artikkelissa Vaihtoehtoinen teoria Salpausselkien synnystä

Tähtitieteen suomalaista historiaa

Kun sain kirjan Suomen tähtitieteen historia ensi kertaa käsiini, ajattelin että nyt pääsen lukemaan lisää mm. muinaisista jätinkirkoista jotka ovatkin osoittautuneet kivikautisiksi aurinko-observatorioiksi ja joista Tähdet ja avaruus julkaisi juttuja muutama vuosi sitten. Onhan kyseessä huima arkeoastronominen löytö Suomen maaperällä, joka ajoittuu kieleltään ja kulttuuriltaan suomalais-ugrilaiseen kampakeramiikan aikaan. Mutta kirjahan nimensä mukaisesti käsittelee historiallista aikaa, ei esihistoriallista. Tosin aivan alussa käydään nopeasti läpi esihistoriallinen aika ja tietyt tutut maailmankolkat suurissa jokilaaksoissa, joissa maanviljelyksen kehitystä edesauttoivat laajentuva ymmärrys ajan vuotuisesta kierrosta. Kirjan alkusanoissa kerrotaan kirjan synnystä ja perustellaan sen näkökulmia.

Suomen tähtitieteen historia – teos muodostaa helppolukuisesti kokonaiskuvan, jossa keskiajan suomalaiset lähtevät pappiskoulutuksen myötä Keski-Eurooppaan saamaan oppia myös tähtitieteestä. Tähtitiede kehittyy, maailmankuva muuttuu, Suomeen syntyy omaa opetusta ja tutkimusta. Uuden ajan vuosisatoina suomalaiset saavuttavat huippuasemia tutkijayhteisöissä ja lopulta Suomi kuuluu tähtitieteen eturintamaan. Tapio Markkanen kokeneena kirjoittajana tietää, kuinka aiheesta kannattaa kirjoittaa. Teksti on sujuvaa ja pitää mielenkiintoa yllä. Markkanen mm. peilaa Mikael Agricolan elämää ja aikaa esimerkkinä ajan oppineisuudesta ja siitä, mistä ns. oikeaa tietoa voidaan saada muodostettaessa tähtitieteellistä maailmankuvaa.

Pidempään asiaa harrastaneelle ja Ursan aiempia kirjoja lukeneelle historian keskeisimmät nimet kuten Argelander ja Donner ovat ennestään tuttuja, mutta kyllähän kirjasta kuin kirjasta aina jotain uutta löytyy. Nelivärikuvitus elävöittää kirjaa, etenkin kun kyse on havaintolaitteiden kehityksestä ja uusien observatorioiden suunnittelusta. Kuvitus onkin osittain tuttua Markkasen edellisestä tähtikarttojen historiaa käsittelevästä teoksesta. Yliopiston siirto Turusta Helsinkiin ja Helsingin observatorion suunnittelu ja rakentaminen vaikutti laajasti Helsingin kaupunkikuvaan; olihan puuttomalle ja silloin vielä rakentamattomalle kalliolle tehty observatorio kauas näkyvä kaupungin komistus. Keisarilliseksi keskusobservatorioksi valmistuneessa Pulkovan observatoriossa käytettiin Helsingin observatoriota suunnittelun ja rakentamisen mallina. Suomalainen yhteiskunta kehittyi tuolloin nopeasti kaikilla aloilla. Tähtitieteen ohella myös mm. merentutkimus, ilmatieteellinen ja geodeettinen tutkimustoiminta kehittyi.

Kun kootaan alle 300-sivuinen kirja Suomen tähtitieteen historiasta, joudutaan tietysti tekemään rajauksia ankaralla kädellä. Tämän kirjan näkökulma tulee tiukasti yliopisto- ja viranomaismaailman sisältä. Tähtitiedehän on paljon muutakin ja se vaikuttaa ihmisten arkeen ja kulttuuriin monella tavalla. Kuvituksessa on paljon kasvokuvia ja rakennusten julkisivuja. Samalla on esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen ja kansainvälisen avaruustutkimuksen saavutuksia rajattu pois. Tämä ei välttämättä palvele parhaiten sitä karvalakkikansaa, joka Ursan kirjoja lukee. Ursahan on sitä varten olemassa, että se paketoi laajoja asiakokonaisuuksia helposti ymmärrettävään muotoon. Silloin ei pitäisi katsoa, mikä on tähtitiedettä ja mikä on avaruustutkimusta; mikä tapahtuu missäkin virastossa. Kyllähän vaikkapa suomalainen tutkimuslaite Marsin pinnalla ainakin kuulostaisi osalta tähtitieteen historiaa. Ehkä kirjan paikka onkin koulujen ja maakuntakirjastojen hyllyissä opetukseen liittyvänä haku- ja perusteoksena. Silloin myös avaruustutkimus ja geodeettinen tutkimus löytyvät samoilta hyllyiltä.

Tapio Markkanen: Suomen tähtitieteen historia. Ursa 2015.

Kategoriat: Historiaa, Kirjat | Kommentit pois päältä artikkelissa Tähtitieteen suomalaista historiaa

Tähtitiede ja luova mieli

On erinomaisen ilahduttavaa, että yhä silloin tällöin ilmestyy pienkustantamoiden toimesta tähtitieteen historiaa ja kehitystä peilaavia teoksia, jotka ovat suomennoksia alkuperäisteoksista. Näiden kirjojen ilmestymistä ja sitä edeltävää työtä voi aina pitää kulttuuritekona suomalaisen lukijakunnan jäädessä määrällisesti kohtalaisen vaatimattomaksi. Näistä yhteyksistä ensimmäisenä mieleen tulee Jyrki Siukosen mainio ”Muissa maailmoissa. Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoriaa” (Gaudeamus 2003). On kuitenkin harmi, että julkaisujen muodossa näitä teemoja lähestytään niin harvoin ja vähemmän ryppyotsaisesti kulttuurin ja taiteen kautta ajateltuna. Sopivaa ja mielenkiintoista lähdeaineistoa varmaankin riittäisi.

Louis-Auguste Blanqui (1805-1881) oli ranskalainen aktivisti, joka istui poliittisista syistä vankilassa kirjoittaessaan teoksen L’Eternité par les astres. Hänellä ei ollut siis käytössään mitään kirjastoa ja tuskin muutakaan lähdeaineistoa. Blanqui kirjoitti teoksen 1871 ja se julkaistiin Pariisissa seuraavana vuonna. Suomennoksessa on suomentaja Jan Blomstedtin “Humanistin jälkisanat” ja Rauno Lauhakankaan “Luonnontieteilijän jälkisanat”.

Blanquin aikaan uusinta uutta tähtitieteessä edustivat mm. Pierre-Simon de Laplace ja William Herschel, jotka kirjoittajan mielessä pyörivät. Blanqui itse oli siis tähtitieteen harrastaja, eräänlainen popularisoija, joka teki itse rohkeita johtopäätöksiä mm. komeetoista. Nehän olivat tuolloin vielä tieteen päivänpolttavia kysymyksiä.

Blanqui lähtee liikkeelle tähtien synnystä ja niiden välisistä etäisyyksistä päätyen pohtimaan kosmologian äärettömyyden kysymyksiä. Kirjaa lukiessa saa vastauksen siihen kysymykseen miksi tällainen pieni teos lähes 150 vuoden takaa on suomennettu ja julkaistu. Teksti on tavattoman kaunista ja rikasta, sekä johdonmukaista ja pohdiskelevaa. Sitä on nautinto lukea. Jos Blanqui eläisi nykyaikana, hän olisi arvatenkin laajasti käännetty popularisoija, joka suomennettunakin antaisi kovan haasteen meidän Valtaojien ja Enqvistien kaltaisille popularisoinnin kärkinimille.

Louis-Auguste Blanqui: Tähtien kautta ikuisuuteen. Suomentanut Jan Blomsted. ntamo 2014.

Lisätietoa www.ntamo.net

Kategoriat: Kirjat | Kommentit pois päältä artikkelissa Tähtitiede ja luova mieli