Messier 57, lyyran rengassumu eri suodattimilla kuvattuna

 

Testasin infrapunasuodattimen tehoa M57:ään eli lyyran rengassumuun elokuun 2016 alkupäivinä.
Planetaarisen sumun pöly ja kaasujäännökset eivät pysty suodattamaan IR aallonpituuksia niin helposti ja lopputuloksena näemme sumun sisältä tai takaa enemmän tähtiä kuin lyhyemmillä, näkyvän valon aallonpituuksilla. Sumun sisältä on nähtävissä ainakin 17 tähteä.

Tässä aiemmassa kuvassa joka on otettu valosaaste ja infrapunavalon pois suodattavilla suotimilla voidaan huomata, että pöly peittää taakseen tähtien valon. Huomaa että sumun ulompi, himmeä halo näkyy tässä kuvassa hyvin. Ulompi osa vaatii näkyäkseen pitempiä valotuksia.

Myöskään tässä värikuvassa vuodelta 2013 suurinta osaa sumun peittämistä tähdistä ei näe, kuvaan on merkitty myös aiempi supernova kuvassa sumun vieressä olevassa galaksissa.

Kapeakaistaisella H-alfa suotimella sumun sisäiset tähdet jäävät kokonaan näkymättömiin, tähdet eivät joko  säteile h-alfa aallopnpituudella tai pöly suodattaa valon kokonaan. Ulompi halo erottuu kuvasta myös himmeästi.

 

Tallennettu kategorioihin Valokuvaus | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Vaihtoehtoinen teoria Salpausselkien synnystä

Perinteisen koulukirjanäkemyksen mukaan 13 000 vuotta sitten jääkauden lämpenevä ilmasto kylmeni, mannerjäätikön sulaminen pysähtyi joksikin aikaa ja jäätiköiden reunoille muodostui isoja jään alla virranneiden sulamisvesien kuljettaman soran kerrostumia joita kutsutaan Salpausseliksi. Risto Isomäen Miten Salpausselät syntyivät – kirjan mukaan Salpausselät muodostuivatkin Fennoskandian päällä olleen mannerjäätikön sulaessa kaikkein kiivaammin. Ilmaston hetkellinen viileneminen olikin seuraus eikä syy. Kirjoittaja käykin perinteisen näkemyksen eli Golfvirran koillishaaran kimppuun heti kirjan alussa ja löytää siitä useita epäkohtia. Koska en ole geologi, en arvioi kirjaa sen paikkansapitävyydellä, mutta esittelen lyhyesti erittäin innostavan, johdonmukaisen ja selkeän teoksen joka toivottavasti avaa laajempaakin keskustelua.

Hetkellisen ilmaston viilenemisen kiivaimman sulamisvaiheen aikana Isomäki selittää jäätiköistä irronneiden jäävuorten armadoilla, jotka kasvattavat merialueiden (auringon säteilyn) heijastuvuutta. Kuutiokilometrin kokoinen jäävuori hajotessaan keskimäärin metrin paksuisiksi jäälohkareiksi peittää merialueen noin tuhat kertaa laajemmalla alueella. Jäähileiden yhteenlaskettu pinta-ala voi Isomäen mukaan olla jo satatuhatta kertaa alkuperäisen jäävuoren kokoinen.

Miksi sitten mannerjää jatkoi sulamistaan ilmaston viiletessä? Isomäki tarkastelee sulamisen omaehtoista dynamiikkaa usealta eri kannalta. Mannerjää ei ole kakku josta aika leikkaa siivuja, vaan se ”elää” ja liikkuu jäävirtoina ja ohenee menettäessään massaansa. Ilmaston viilenemisen merkitys vähenee jos jäämassan korkeus laskee. Jäätikön keveneminen on myös tarkoittanut voimakasta maan kohoamista ja erittäin voimakkaiden maanjäristysten aikakautta. Kohoava maa vaikuttaa jään virtaussuuntiin ja nopeuteen. Maanjäristykset ovat repineet ohenevia jäätiköitä entisestään ja varmistaneet vesimassojen virtauksia peruskallioon saakka. Suomessa on tuhansittain maanjäristyksiin viittaavia rotkoja ja muita teräväreunaisia kalliorepeämiä, joita vesi ja jää eivät ole juurikaan muotoilleet.

Isomäki kysyy, ovatko Päijänne, Näsijärvi ja Saaristomeren Kihti muinaisia jäävuonoja? Onko Päijänne Suomen suurin jäävuono, joka jatkuu Suomenlahteen saakka, mutta on Salpausselän eteläpuolella Vesijärven ja Lahden jälkeen kokonaan sedimenttien peitossa? Lisäksi kirjoittaja kysyy, jatkuuko sama jäävuono jälleen lyhyesti Porvoon ja Loviisan välisten vuonomaisen pitkien merenlahtien muodossa? Kirjassa yhdistetään mm. jäävuonot ja (nyt Grönlannissa nähtävät) jäätikköjärvet osaksi tarinaa. Jäätikköjärvien vesi valuu pitkinä jään sisäisinä putouksina peruskallioon saakka synnyttäen mm. hiidenkirnuja. Kirjoittaja ehdottaa että ensimmäinen Salpausselkä syntyy jäävuonojen mennessä tukkoon kiviröykkiöistä ja muista maa-aineksista. Päijännettä käytetään esimerkkinä myös tarkemmissa jäämassojen kulkureittien kuvauksessa – kirjailijalle tuttua seutua.

Sinänsä helppolukuisen ja kaikin puolin sujuvan kirjan kuvitukseen olisi pitänyt panostaa ja etenkin karttoja olisi pitänyt olla mukana. Kirjan päättelyketjujen perustuessa olemassa oleviin paikkoihin ja paikkakuntiin karttojen selailu lukemisen yhteydessä on aivan välttämätöntä, ellei satu olemaan todellinen kotimaan paikkakuntien ja seutujen tuntija. Itse pidin tabletin karttaohjelmaa kirjan vierellä ja kaivoin myös kirjahyllystä kolmekymmentä vuotta vanhan teoksen Suomi avaruudesta (Ursa 1984), jonka väärävärikuvien avulla pystyi mainiosti hahmottamaan mm. Näsijärven jäävuonon yhteyden rannikkoalueiden joihinkin vuonomaisiin muotoihin. Yksittäisen lukijan kannalta kirja on tavattoman innostava ihan pelkkään luonnossa liikkumiseen: tuttuja retkipolkuja ja sienimetsiä voi halutessaan nähdä uusin silmin. Myös kirjan aihe on tekijälleen pitkällisen luonnossa liikkumisen ja omakohtaisen pohdinnan tulosta. Siksi kirjassa ei ole lähdeviitteitä akateemisen tutkimuksen tai opinnäytteen tapaan.

Kirjan lopussa kirjoittaja ryhtyy Grönlannin ja Länsi-Antarktiksen sulamisen etenemisen myötä spekuloimaan tulevaisuuskuvilla, mm. ruoantuotannolla pahimpien maailmanlaajuisten skenaarioiden tapahtuessa. Tämä alkaa olla jo aika kaukana kirjan otsikosta. Toisaalta kuten kirjassa todetaan, Salpausselkien historian nykyistä perusteellisempi tutkimus voisi mm. tuottaa luotettavan mallin siitä, millä tavoin ja miten nopeasti mannerjäätikkö sulaa ja mitä kaikkea sen yhteydessä voi tapahtua. Se mitä Grönlannissa tapahtuu nyt, muistuttaa paljolti sitä mitä Suomessa tapahtui kauan sitten. Entä jos Grönlannissa tulee tapahtumaan myös sellaista, mitä tiedämme Suomessa tapahtuneen?

Risto Isomäki: Miten Salpausselät syntyivät (Into Kustannus 2015)

Lisätietoa http://www.intokustannus.fi/kirja/miten_salpausselat_ovat_syntyneet/

Tallennettu kategorioihin Kirjat | Kommentit poissa käytöstä

Tähtitieteen suomalaista historiaa

Kun sain kirjan Suomen tähtitieteen historia ensi kertaa käsiini, ajattelin että nyt pääsen lukemaan lisää mm. muinaisista jätinkirkoista jotka ovatkin osoittautuneet kivikautisiksi aurinko-observatorioiksi ja joista Tähdet ja avaruus julkaisi juttuja muutama vuosi sitten. Onhan kyseessä huima arkeoastronominen löytö Suomen maaperällä, joka ajoittuu kieleltään ja kulttuuriltaan suomalais-ugrilaiseen kampakeramiikan aikaan. Mutta kirjahan nimensä mukaisesti käsittelee historiallista aikaa, ei esihistoriallista. Tosin aivan alussa käydään nopeasti läpi esihistoriallinen aika ja tietyt tutut maailmankolkat suurissa jokilaaksoissa, joissa maanviljelyksen kehitystä edesauttoivat laajentuva ymmärrys ajan vuotuisesta kierrosta. Kirjan alkusanoissa kerrotaan kirjan synnystä ja perustellaan sen näkökulmia.

Suomen tähtitieteen historia – teos muodostaa helppolukuisesti kokonaiskuvan, jossa keskiajan suomalaiset lähtevät pappiskoulutuksen myötä Keski-Eurooppaan saamaan oppia myös tähtitieteestä. Tähtitiede kehittyy, maailmankuva muuttuu, Suomeen syntyy omaa opetusta ja tutkimusta. Uuden ajan vuosisatoina suomalaiset saavuttavat huippuasemia tutkijayhteisöissä ja lopulta Suomi kuuluu tähtitieteen eturintamaan. Tapio Markkanen kokeneena kirjoittajana tietää, kuinka aiheesta kannattaa kirjoittaa. Teksti on sujuvaa ja pitää mielenkiintoa yllä. Markkanen mm. peilaa Mikael Agricolan elämää ja aikaa esimerkkinä ajan oppineisuudesta ja siitä, mistä ns. oikeaa tietoa voidaan saada muodostettaessa tähtitieteellistä maailmankuvaa.

Pidempään asiaa harrastaneelle ja Ursan aiempia kirjoja lukeneelle historian keskeisimmät nimet kuten Argelander ja Donner ovat ennestään tuttuja, mutta kyllähän kirjasta kuin kirjasta aina jotain uutta löytyy. Nelivärikuvitus elävöittää kirjaa, etenkin kun kyse on havaintolaitteiden kehityksestä ja uusien observatorioiden suunnittelusta. Kuvitus onkin osittain tuttua Markkasen edellisestä tähtikarttojen historiaa käsittelevästä teoksesta. Yliopiston siirto Turusta Helsinkiin ja Helsingin observatorion suunnittelu ja rakentaminen vaikutti laajasti Helsingin kaupunkikuvaan; olihan puuttomalle ja silloin vielä rakentamattomalle kalliolle tehty observatorio kauas näkyvä kaupungin komistus. Keisarilliseksi keskusobservatorioksi valmistuneessa Pulkovan observatoriossa käytettiin Helsingin observatoriota suunnittelun ja rakentamisen mallina. Suomalainen yhteiskunta kehittyi tuolloin nopeasti kaikilla aloilla. Tähtitieteen ohella myös mm. merentutkimus, ilmatieteellinen ja geodeettinen tutkimustoiminta kehittyi.

Kun kootaan alle 300-sivuinen kirja Suomen tähtitieteen historiasta, joudutaan tietysti tekemään rajauksia ankaralla kädellä. Tämän kirjan näkökulma tulee tiukasti yliopisto- ja viranomaismaailman sisältä. Tähtitiedehän on paljon muutakin ja se vaikuttaa ihmisten arkeen ja kulttuuriin monella tavalla. Kuvituksessa on paljon kasvokuvia ja rakennusten julkisivuja. Samalla on esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen ja kansainvälisen avaruustutkimuksen saavutuksia rajattu pois. Tämä ei välttämättä palvele parhaiten sitä karvalakkikansaa, joka Ursan kirjoja lukee. Ursahan on sitä varten olemassa, että se paketoi laajoja asiakokonaisuuksia helposti ymmärrettävään muotoon. Silloin ei pitäisi katsoa, mikä on tähtitiedettä ja mikä on avaruustutkimusta; mikä tapahtuu missäkin virastossa. Kyllähän vaikkapa suomalainen tutkimuslaite Marsin pinnalla ainakin kuulostaisi osalta tähtitieteen historiaa. Ehkä kirjan paikka onkin koulujen ja maakuntakirjastojen hyllyissä opetukseen liittyvänä haku- ja perusteoksena. Silloin myös avaruustutkimus ja geodeettinen tutkimus löytyvät samoilta hyllyiltä.

Tapio Markkanen: Suomen tähtitieteen historia. Ursa 2015.

Tallennettu kategorioihin Historiaa, Kirjat | Kommentit poissa käytöstä

Tähtitiede ja luova mieli

On erinomaisen ilahduttavaa, että yhä silloin tällöin ilmestyy pienkustantamoiden toimesta tähtitieteen historiaa ja kehitystä peilaavia teoksia, jotka ovat suomennoksia alkuperäisteoksista. Näiden kirjojen ilmestymistä ja sitä edeltävää työtä voi aina pitää kulttuuritekona suomalaisen lukijakunnan jäädessä määrällisesti kohtalaisen vaatimattomaksi. Näistä yhteyksistä ensimmäisenä mieleen tulee Jyrki Siukosen mainio ”Muissa maailmoissa. Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoriaa” (Gaudeamus 2003). On kuitenkin harmi, että julkaisujen muodossa näitä teemoja lähestytään niin harvoin ja vähemmän ryppyotsaisesti kulttuurin ja taiteen kautta ajateltuna. Sopivaa ja mielenkiintoista lähdeaineistoa varmaankin riittäisi.

Louis-Auguste Blanqui (1805-1881) oli ranskalainen aktivisti, joka istui poliittisista syistä vankilassa kirjoittaessaan teoksen L’Eternité par les astres. Hänellä ei ollut siis käytössään mitään kirjastoa ja tuskin muutakaan lähdeaineistoa. Blanqui kirjoitti teoksen 1871 ja se julkaistiin Pariisissa seuraavana vuonna. Suomennoksessa on suomentaja Jan Blomstedtin “Humanistin jälkisanat” ja Rauno Lauhakankaan “Luonnontieteilijän jälkisanat”.

Blanquin aikaan uusinta uutta tähtitieteessä edustivat mm. Pierre-Simon de Laplace ja William Herschel, jotka kirjoittajan mielessä pyörivät. Blanqui itse oli siis tähtitieteen harrastaja, eräänlainen popularisoija, joka teki itse rohkeita johtopäätöksiä mm. komeetoista. Nehän olivat tuolloin vielä tieteen päivänpolttavia kysymyksiä.

Blanqui lähtee liikkeelle tähtien synnystä ja niiden välisistä etäisyyksistä päätyen pohtimaan kosmologian äärettömyyden kysymyksiä. Kirjaa lukiessa saa vastauksen siihen kysymykseen miksi tällainen pieni teos lähes 150 vuoden takaa on suomennettu ja julkaistu. Teksti on tavattoman kaunista ja rikasta, sekä johdonmukaista ja pohdiskelevaa. Sitä on nautinto lukea. Jos Blanqui eläisi nykyaikana, hän olisi arvatenkin laajasti käännetty popularisoija, joka suomennettunakin antaisi kovan haasteen meidän Valtaojien ja Enqvistien kaltaisille popularisoinnin kärkinimille.

Louis-Auguste Blanqui: Tähtien kautta ikuisuuteen. Suomentanut Jan Blomsted. ntamo 2014.

Lisätietoa www.ntamo.net

Tallennettu kategorioihin Kirjat | Kommentit poissa käytöstä

Laitepäivät 2015

Perinteinen laiteharrastajien kokoontuminen järjestettiin 13.3.-15.3.2015 Artjärven tähtikalliolla. Tilaisuuden teki poikkeukselliseksi se, että päivien aikana oli erinomainen havaintosää seeingin ollessa huippuluokka. Harvoin harrastetilaisuuksia hellitään näin hyvällä tähtisäällä. Öisin sekä päivisin voitiin käyttää kaikkia Tähtikallion havaintovälineitä sekä harrastajien mukanaan tuomia havaintovälineitä. Kaukoputkia oli paikalla runsaasti ja sitkeimmät kuvasivat ihanneolosuhteissa aina kello viiteen saakka. Havaintotulokset olivat sitten heti aamulla kaikkien katsottavissa Tähtikallion uudella ja hyvälaatuisella AV-projektorilla.

Laitepäivien ohjelma oli muuten perinteinen:

Perjantai 13.3.
16.00 Kokoontuminen alkaa, majoittautuminen varauslistan mukaan !
19.00-19.15 Tapahtuman avaus / Jaoston vetäjät
19.15-20.00 Vapaata seurustelua
21.00 Sauna
22.00 Havaintoja kelien mukaan

Lauantai 14.3.
09.00-10.00 Aamutoimet
10.00-11.30 Edellisen yön havaintojen esittely.
11.30-12.00 Havaintovälinejaoston jaostokokous.
12.00-13.00 Ruokailutauko
13.00-13.45 Harrastaja esitelmä
14.00-14.45 Kevolan observatorion perusparannushanke. Jari-Pekka Savojoki ja Pekka Mikkola
14.45-15.30 Kahvitauko ja jaloittelu
15.30-16.15 Harrastajan kuvausjärjestelmä. Rauno Päivinen
16.30-17.15 Astrofox 32″ laitteiston esittely, Suomen suurin harrastaja teleskooppi .
17.30-18.15 Alluna 16RC valokuvauslaitteiston esittely
21.00 Sauna
23.00 Havaintoja kelien mukaan. Jos pilvistä: Jokin videoelokuva

Sunnuntai 15.3.
09.00-10.00 Aamutoimet
10.00-10.30 Edellisen yön havaintojen esittely.
10.30-12.00 Harrastaja esitelmä
12.00-13.00 Ruokailu
13.00-15.00 Paikkojen järjestelyä, siivous, kotiinlähtö.

Ilahduttavaa oli, että Nova oli laitepäivillä hyvin edustettuna. Meitä novalaisia oli paikalla 4 ja Rauno oli yksi esitelmöitsijöistä.

Yhteenvetona laitepäivistä voidaan kiteyttää seuraavaa:
Kyseiselle harrastetapahtumalle on foorumeista huolimatta edelleenkin tilausta. Yhteisöllistä harrastetoimintaa kaivataan yhä. Artjärven laitteet olivat nyt kerrankin käytössä uusi etäohjattava Alluna ja Astrofox mukaan lukien. Laiteharrastus kehittyy valon nopeudella. Jalustojen, digikameroiden ja ohjelmistojen kehitys on nopeaa – laitteet vanhenevat vastaavasti kovin nopeasti. Laadukkaiden laitteiden suhteelliset hinnat ovat laskeneet. Visualihavainnot okulaarista ovat edelleenkin havaintojen kunkkuja. Päivien tärkeintä antia on kuitenkin vain istua alas ja jutella muiden harrastajien kanssa naamatusten ilman naamakirjaa.

Omakohtaisena kokemuksena komein oli Jupiter ja Leijonen galaksit Astrofoxin okulaarissa. Niitä ei hevin unohda.

Kiinnostuneet voivat katsoa laitepäivien kuvasatoa Jorma Kosken mainiolta sivulta osoitteessa http://www.ursa.fi/~koski/starparty/lp2015/index.html

MMu

Tallennettu kategorioihin Tähtiharrastus | Kommentit poissa käytöstä

Kuurmanpohjan havaintopaikka ei toteudu

Kesällä 2014 löydetty lupaava Kuurmanpohjan mäki ei täytä vaatimuksia Novan havaintopaikaksi. Talven lumisena aikana havaittiin, että alue kärsii pahasti valosaasteesta. Lisäksi lumisena aikana autojen pysäköinti viereiselle tielle ilman kunnollista levikettä on tien kapeuden ja heikon näkyvyyden johdosta riskialtista. Levikkeen tai vaihtoehtoisesti mäelle johtavan tien teko ei nykyresursseilla ole mahdollista.

Alkaa näyttää siltä, että havainnoinnin edellyttämää pimeää taivasta ei enää valosaasteen vuoksi löydy Lappeenrannan ja Imatran väliltä. Tämä on maakunnan yhteisen paikan kannalta huono uutinen, koska sijanniltaan paikka olisi ollut hyvä kompromissi Imatran ja Lappeenrannan suhteen. Uusia paikkoja etsiessä katse täytyy kuitenkin kohdistaa Imatran pohjoispuolelle ja Lappeenrannan eteläpuolelle.

Hallitus ottaa mielellään vastaan vinkkejä hyvistä havaintopaikkaehdokkaista osoitteessa eknova@ursa.fi

 

Tallennettu kategorioihin Havaitseminen, Yhdistystoiminta | Kommentit poissa käytöstä

Vuosikokous 2015

Novan sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 31.1.2015 Imatralla Kulttuuritalo Virrassa. Vuoden 2015 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Rauno Päivinen. Jäseniksi valittiin Martti Muinonen, Timo Särkikoski ja Kari Tuovinen.

Tallennettu kategorioihin Yhdistystoiminta | Kommentit poissa käytöstä

Uutta potkua Novan havaintopaikkahankkeeseen

Novan jo hieman paikalleen väsähtänyt havaintopaikkahanke on saanut käytännössä uuden alun muutamien aktiivien, etenkin Rauno Päivisen, sitkeän etsiskelyn tuloksena. Joutsenon Kuurmanpohjasta on löytynyt hyvät näkyvyydet eri ilmansuuntiin tarjoava korkeahko kallio, jossa valosaastetta ei juuri ole. Kaiken lisäksi autotie kulkee muutaman kymmenen metrin päässä kallion korkeimmasta kohdasta.

Kuurmanpohjan havaintopaikka ja nyt syntynyt tilanne antaa yhdistykselle sopivat edellytykset alkaa kehittämään itselleen paikkaa tai vähintäänkin kokeilemaan mihin alkuvaihe johtaa. Paikasta ei vielä ole tehty vuokrasopimusta, mutta todennäköisesti sellainen tullaan tekemään maanomistajan kanssa ensi vuodesta alkaen. Suhtautuminen Novan alustaviin suunnitelmiin on ollut myönteistä.

Havaintopaikka-asiaa puuhanneet aktiivit menivät mm. 22.8.2014 illalla testaamaan paikkaa käytännössä. Taustataivaan tummuutta mittaava mittari antoi 21.10 lukemia kun aurinko oli -16 astetta horisontista. Linnunradan tähtipilvet ja repeämät näyttäytyivät todella hienosti. Imatran seudun ja Lappeenrannan valot toki näkyvät horisontissa (pohjoisessa ja lännessä), mutta seutu etelään on Venäjän puolella lähinnä asumatonta korpea. Suoraan etelässä ensimmäinen kaupunki on Viipuri linnuntietä 40 km päässä.

Oikean paikan löytää antamalla karttaohjelmille osoitteeksi Kuurmanpohjantie 482, 55100 Lappeenranta. Luoteesta eli Joutsenon Myllymäen suunnasta Kuormanpohjantietä tultaessa paikka on tien vasemmalla puolella.

Lokakuun kerhohuonekokoontuminen korvattiin tutustumisretkellä Kuurmanpohjaan paikan päälle. Kaikki paikalla tähän mennessä käyneet novalaiset ovat vakuuttuneita ja innostuneita paikan potentiaalista. Kuurmanpohjantieltä kalliolle kapuaminen kaukoputken kanssa ei ole hankalaa ja helpottuu entisestään kun sopivaan kohtaan alkaa syntyä polku.

Seudulla on mielenkiintoinen asutushistoria tuhansien vuosien ajalta. On kiehtovaa ajatella että samoilta kallioilta on tähytty yötaivasta jo ammoisista ajoista. Kuurmanpohjassa on tehty arkeologisia löytöjä ja tutkimuksia varsin lähellä tulevaa havaintopaikkaamme. Sieltä on löydetty Kundan kulttuuriin kuulunut muinainen asuinpaikka. Lisää voi lukea mm. seuraavista linkeistä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kundan_kulttuuri

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saarenojan_muinainen_asuinpaikka

https://extras.csc.fi/arctinet/kivikaus/m1/1_3_4.htm

DSC_0471

Kuvassa novalaisia nousemassa havaintopaikalle 4.10.2014 retkellä. Kuva Kai Hämäläinen.

Tallennettu kategorioihin Havaitseminen, Tähtiharrastus, Yhdistystoiminta | Kommentit poissa käytöstä

Novaa juhlittiin saunomalla

Novan 40-vuotisjuhlatilaisuutta vietettiin Lappeenrannan Skinnarilassa Vierulan rantasaunalla lauantaina 27.9. Tavanomaisesta saunaillasta tilaisuuden erotti se, että olimme varanneet hieman enemmän aikaa jutustelulle ja kuville. Tällä kertaa jätimme myös perinteiset grillimakkarat väliin ja söimme Kari Tuovisen valmistamaa erinomaista kanakeittoa. Myös 12 osallistujaa kertoi hieman tavanomaisesta juhlallisemmasta tilaisuudesta; yleensähän saunailloissa on ollut vain noin puolet tästä osallistujamäärästä.

Keskusteluissa muistelimme Novan alkuaikoja sekä alkuaikoina mukana olleiden harrastajien vaiheita. Osa on mukana yhdistyksen toiminnassa edelleen. Niistä alkuaikojen jäsenistä, joista emme ole sittemmin kuulleet, voimme lukea myöhemmin tänä vuonna ilmestyvästä juhlajulkaisusta. Myös paikalla olleet jäsenet kertoivat kukin vuorollaan oman harrastuksena synnystä ja vaiheista.

Löylyjen jälkeen keiteltiin kahvit ja katseltiin kuvia. Rauno Päivinen oli tuonut paikalle diaprojektorin ja diakuvia 1980-luvulta. Kuvia oli mm. ensimmäisestä Cygnus-tapahtumasta Imatralta vuodelta 1987, sekä Tähtipäiviltä eri puolita Suomea, joiden aikoja ja paikkoja arvuuteltiin kuvien yksityiskohtien perusteella. Veikko Mäkelän kuvien kautta palattiin nykyhetkeen Veikon näyttäessä kuvia Euroopan planeettatutkijoiden kokouksesta, joka järjestettiin Cascaisissa Portugalissa syyskuun alussa.

Lopuksi keskusteltiin Kuurmanpohjan havaintopaikasta, joka on osoittautunut erinomaiseksi vakavamman havaintoharrastuksen paikaksi. Vähitellen totesimme kellon lähestyvän kahdeksaa ja ryhdyimme varsin tyytyväisin mielin päättämään tilaisuutta.

IMG_4981

Kuvassa saunaillan osallistujat, kuva Timo Särkikoski.

Tallennettu kategorioihin Historiaa, Yhdistystoiminta | Kommentit poissa käytöstä

Vuosikokous 2014

Novan sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 25.1.2014 Imatralla Kulttuuritalo Virrassa, paikalla oli kymmenen jäsentä. Hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla: Kai Hämäläinen (puheenjohtaja), Martti Muinonen (varainhoitaja), Timo Särkikoski (sihteeri) ja Kari Tuovinen (jäsen).

14010004

Tallennettu kategorioihin Yhdistystoiminta | Kommentit poissa käytöstä