Jupiter ja Komeetta 168P Hergenrother

13-14.10 välisenä yönä oli osittain kirkasta ja pääsin kuvaamaan pihaobservatoriosta Jupiteria ja komeetta 168P Hergenrotheria Celestronin 14″ SCT kaukoputkella (C14). Seeing oli poikkeuksellisen hyvä, mutta valitettavasti pilvet valtasivat taas taivaan ennekuin Jupiter ehti nousta kunnolla taivaalle.

Ensimmäinen kuva on otettu Microsoftin Lifecam Studio HD webkamerasta muokatulla planeettakameralla. Nykyaikaiset HD webkamerat toimivat hyvin planeettakuvauksessa ja pienten pikseleiden ansiosta kuvaa saa suurennettua reippaasti.

Toinen Jupiterkuva on otettu Imaging Sourcen värikameralla, Kuvassa näkyy myös Jupiterin Io kuu, joka on väriltään  visuaalisestikin puna-oranssi.

Komeettakuva on otettu C14:lla ja ATIK16HR mustavalkoisella jäähdytetyllä tähtikuvauskameralla. Lisäksi välissä oli Meaden 0.33X reduceri, jolla C14 aukkosuhteeksi tulee n. f/4. Läpinäkyvyys oli valitettavan surkea ja esim linnunrata ei erottunut pihalta. Yksittäinen 2min valotus, ehdin ottaa noita 5kpl ennen pilvien saapumista. Komeetta löytyy Pegasoksen tähtikuviosta, neliön yläosista ja on huomattavasti kirkkaampi mitä oli ennustettu. Ennustukset antoivat kirkkaudeksi n.15 mag, mutta komeetta on tällä hetkellä n.9-10mag luokkaa ja havaittavissa hyvissä olosuhteissa isommilla (80mm) kiikareillakin. Kuvassa näkyy myös komeetasta ylävasemmalla oleva galaksi NGC 7777, joka on kirkkaudeltaan 14 mag.

Tietoja raunop

Mukana Novan toiminnassa kasariajoista. Laitteet, rakentelu ja kuvaaminen ovat olleet aina lähellä sydäntä. Tällä hetkellä pääpaino on pienten taivastuhnujen eli galaksien, komeettojen ja muiden haastavien kohteiden kuvasamisessa. Aikoinaan tuli tehtyä Aurinkohavaintoja ja nyttemmin Auringon kuvaus on myös tullut mukavaksi kesäharrastukseksi.
Kategoria(t): Historiaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa