Aurinkoinen kevätkauden päätös

Etelä-Karjalan Novan kevätkauden viimeistä kerhoa vietettiin lauantaina 7.5. ulkoilmassa Skinnarilan yliopistokampuksen grillipaikalla. Sää oli sopivasti aurinkoinen, joskin tuulenpuuskat kertoivat lähestyvästä sadealueesta. Teimme kuitenkin aurinkohavaintoja yhdistyksen Coronado PST-aurinkokaukoputkella. Näkyvissä oli ainakin kaksi hienoa protuberanssia.

Nuotiopaikan tulessa grillattiin makkarat ja rennosti juteltiin muustakin kuin tähtiharrastuksesta, kuten aurinko- ja tuulivoimasta grillipaikan ympäristön inspiroimana. Paikalla oli 13 novalaista ja kaikki varmasti tyytyväisinä siitä, että voimme jälleen harrastaa tähtiä muutenkin kuin etäkokouksien välityksellä.

Kategoriat: Havaitseminen, Yhdistystoiminta | Kommentit pois päältä artikkelissa Aurinkoinen kevätkauden päätös

Lahjoituskaukoputki 1960-luvulta

Etelä-Karjalan Nova sai huhtikuun alussa historiallisessa mielessä merkittävän kaukoputkilahjoituksen, imatralaisen tähtiharrastajan Reima Väinölän 1960-luvun lopulla 150 mm pääpeiliä myöten itse valmistaman Newton-mallisen peilikaukoputken. Yhdistykselle sen lahjoitti Soili Väinölä. Yhdistys kiittää lahjoituksesta. Putki on erityisen kiinnostava historiallisesti, koska se seuraa hyvin tarkasti J.M. Heikinheimon kuuluisan rakenteluoppaan ”Teemme peilikaukoputken” ensipainosta vuodelta 1966. Ursa julkaisi kyseistä teosta jopa kuutena painoksena vuosina 1966–1982. Kirjan ohjeet ja kuvitus ovat täysin yhteneväisiä putken yksityiskohtien kanssa, kuten tähtäysputken jalan ja nelikulmaisen vaneriputken kulmalistoineen. Toki rakentajan omia ratkaisuja voi myös tunnistaa. Rauno Päivisen suorittamien Ronchi-hilatestien perusteella putkessa tosiaan on itse hiottu pallopeili, jossa on hiukan taipuneet reunat. Aukkosuhde on likimain F:7. Putki on edelleen käyttökelpoinen etenkin pienillä suurennuksilla. Putkeen vaihdettiin testauksen ja puhdistuksen yhteydessä nykyaikainen 1.25 tuuman okulaareille sopiva tarkennuslaite. Näin ollen putki on edelleen käyttökelpoinen yhdistys- ja harrastuskäyttöön; avaruuden mahtavan näytelmän näkemiseen, kuten Heikinheimo kirjoittaa.

Kategoriat: Historiaa, Tähtiharrastus, Yhdistystoiminta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lahjoituskaukoputki 1960-luvulta

Tähtienkatseluiltoja poikkeuksellisen hyvissä sääolosuhteissa

Kevään edetessä tarjoutui Novassakin mahdollisuus järjestää muutakin toimintaa kuin etäkokouksia ja hybridikerhoja. Ryhdyimme muistelemaan, miten erilaisia tähtienkatseluiltoja järjestetään ja selvästikin kiinnostusta aiheeseen oli osallistujamääriä verratessa yhdistyksen kokoon. Loppujen lopuksi kulunut kevät on ollut yhdistystoiminnan valossa täysin normaali.

Alun perin olimme ajatelleet Lappeenrannan lentokentän keskustan puolesta päätyä katselupaikaksi eteläistä ja läntistä taivasta ajatellen ja aiempiin hyviin kokemuksiin perustuen, mutta koska kelit suosivat myös hiihtäjiä, päätimme olla viemättä yhtään tilaa hiihtäjien parkkialueelta. Sopivaa tilaa löytyi varuskunta-alueelta, sekin hyviin kokemuksiin pohjautuen. Ulkoilualue, johon pääsee helposti autolla ja kävellen ja jossa katuvalot eivät paista suoraan silmiin, on yleensä kaupunkikatseluun hyvä paikka. Korkeiden talojen ja täysikasvuisen puuston seassa ei tietenkään voi katsella.

Erikoiseksi nämä kevään katseluillat tekivät sääolosuhteet. Yhtäjaksoinen aurinkoisen kirkas sääjakso kesti helmikuun lopulta maalikuun loppupuolelle ja pystyimme järjestämään katseluiltoja neljänä maanantaina peräkkäin. Olen ollut järjestämässä monenlaista tähtiharrastustoimintaa 30 vuoden ajan, enkä muista näin hyvää tuuria säiden suhteen olleen koskaan. Yleensä hyvät havaintosuunnitelmat, niin omat kuin yhdistyksen, lässähtävät sumuun tai räntäsateeseen. Peräkkäin toistuvina katseluiltoina tarjoutui mahdollisuus seurata Kuun omaa liikettä ja kasvavaa vaihetta, jolloin vastaavasti samoilla putkilla ja okulaareilla todettiin Orionin sumun kutistuminen Kuun valon lisääntyessä. ISS-avaruusasema bongattiin viimeisen illan päätteeksi, samoin muitakin tekokuita. Ne, joilla sattui olemaan katse itäiselle taivaalle noin kymmenen minuuttia aiemmin, näkivät hienon bolidin vai peräti tulipallon, joka päätyi uutisotsikoihin saakka. Tähtikuvioita ja tähtien nimiä opeteltiin. Yhteen katseluiltaan saatiin mukaan koululuokka melko lyhyellä varoitusajalla. Kevättaivas oli tänä vuonna erityisen planeettaköyhä, mutta taivaanmekaniikalle emme oikein voi mitään.

Kaksi tähtinäyttäjää omilla putkillaan todettiin toimivaksi ratkaisuksi. Samalla kun yksi näyttäjä opettaa esimerkiksi ensikertalaista katsomaan putkella, voi toinen näyttäjä jutella muiden osallistujien kanssa ja omaa rauhallista katseluaikaa ja tuntumaa putken käyttöön on tarjolla kaikille enemmän. Kesäajan alkaessa ja huhtikuun lähestyessä pimeä aika siirtyy myöhemmäksi ja se mitä näissä puitteissa nähtävissä oli, on jo nähty. Jatkamme katseluiltoja kaupunkiolosuhteissa syksyllä Saturnuksen ja Jupiterin merkeissä.

Kategoriat: Havaitseminen, Tähtiharrastus, Yhdistystoiminta | Kommentit pois päältä artikkelissa Tähtienkatseluiltoja poikkeuksellisen hyvissä sääolosuhteissa

Hulvaton tähtitieteen popularisointi 1600-luvulta

Bernard Le Bovier de Fontenelle (1657–1757) oli ranskalainen kirjailija, Pariisin tiede- ja kulttuuripiireissä monipuolisesti vaikuttanut henkilö. Hänen oma tutkimustyönsä ei ollut kovinkaan vakuuttavaa, mutta taitavana kirjoittajana hän alkoi menestyä tieteen popularisoinnin saralla, joka oli toimintana varsin uutta. Hänen tunnetuin teoksensa Entretiens sur la pluralité des mondes (1686, 1742) on nyt ilmestynyt suomeksi.

Kirjan rakenne perustuu kertojahenkilöön, joka pyrkii tekemään vaikutuksen viehättävään markiisittareen esittelemällä hänelle iltaisin kuutamokävelyillä tähtitieteen uusinta tietoa ja niistä seuraavia johtopäätöksiä mielikuvitusta yhtään säästelemättä. Nykylukija asettaa kirjan reilusti enemmän fantasian tai scifin puolelle. Teos osuu ajanjaksoon, jolloin kopernikaaninen maailmankuva alkaa kipuillen raivata tilaa ja ensimmäiset kaukoputket tuottavat uutta tietoa taivaankappaleista. Esimerkiksi Pariisin Observatorio perustettiin 1667. Avaruusfantasiakirjoja syntyi 1600-luvulla varsin paljon ja niillä oli oma merkityksenä lyödä kiilaa kirkkokuntien haluun kontrolloida ihmisten ajattelua. Maapallon ulkopuolisen elämän arvuuttelu, saati siitä kirjoittaminen oli varsin tulenarkaa puuhaa. Tämäkin teos meni heti ilmestyttyään katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon.

Vaikka Maa on siirtynyt kaiken keskeltä kiertämään Aurinkoa, aurinkokunnan käsitettä ei ole vielä olemassa. Fontenelle rakentaa teoksena Descartesin teoriaan pyörteistä, jotka pitävät taivaankappaleet radoillaan. Aurinkokunta on oma suurpyörteemme. Newtonin painovoimalaki oli juuri ilmestymäisillään Fontenellen kirjan aikoihin, eikä Fontenelle sitä hyväksynyt, vaan jatkoi periranskalaiseen tyylinsä kartesiolaisen ajattelun kannatusta, niin kuin moni muukin. Kuun kraattereita ei myöskään kirjassa vielä tunneta. Ne ovat kaivoja, joihin Kuun asukkaat menevät suojaan armottomalta Auringon paahteelta, koska Kuussa ei näytä olevan kaukoputkellakaan katsottuna lainkaan pilviä. Yksittäisten hauskojen lauseiden lisäksi kirja ihastuttaa filosofiallaan; ymmärtääksemme maailmankaikkeutta meidän pitäisi olla katselijoina kappaleiden välillä, ei osana niitä.

Kirjan viisi lukua kertoo viidestä iltakävelystä kertojan ja markiisittaren kesken. Markiisitar ei suinkaan ole pelkkä kuuntelija, vaan esittää erittäin osuvia jatkokysymyksiä, jotka vievät kirjan pohdintoja eteenpäin. Kirjan myöhempään versioon – johon tämä suomennos perustuu – on lisätty vielä yksi luku. Aluksi sulatellaan ajatusta siitä, että Maa ei olekaan kaiken keskus ja että sillä on pyörimisliike myös itsensä ympäri. Ja jos kerran Kuu on hyvin samantapainen taivaankappale kuin Maakin, senkin täytyy olla asuttu. Ja samalla periaatteella kaikilla muillakin planeetoilla on omat asukkaansa, kuten myös vaikkapa Jupiterin neljällä kuulla. Ja koska taivaan muut tähdet ovat Aurinkomme kaltaisia taivaankappaleita, asuttuja maailmoja on loputtomiin. Kaukoputkella Linnunradan suuntaan katsottaessa nähdään niin paljon tähtiä lähellä toisiaan, että niiden planeettojen asukkaat voivat kirjekyyhkyjen avulla lähettää viestejä toisilleen. Kertojahenkilön toiveikas mielikuvitus on lähtenyt melkoisen laukkaan, jos otetaan huomioon ensimmäisen eksoplaneettahavainnon syntyneen 1992 ja vakavasti otettavan SETI-tutkimuksen alkaneen 1960-luvulla. Lennokkaiden ajatusten esittäminen liittyy vakavaan tarpeeseen herätellä oman aikansa ihmisiä ennakkoluulottomuuteen ja avarakatseisuuteen. Myös mikroskooppi oli Fontenellen aikaan juuri keksitty ja elämän monimuotoisuus alkoi vähitellen valjeta. Tietoon ja järkeen perustuva valistuksen aika oli alkamassa.

Suomentajan erittäin asiantunteva käännös kaikkine kommentteineen rikastuttaa lukukokemusta ja auttaa hahmottamaan teoksen kontekstia ja aikakautta. Myös lukuvinkkejä tähtitieteen historiasta kiinnostuneille tarjotaan runsaasti. Monipuolinen toimitustyö tekee kirjasta myös hyödyllisen tietopaketin viihteellisten puolien lisäksi. Olisipa tällaista suomennoskulttuuria ja vastaavia aihevalintoja vielä enemmän.

Bernard Le Bovier de Fontenelle: Maailmojen moninaisuudesta. Suomentanut ja toimittanut Osmo Pekonen. Art House 2021.

Kategoriat: Historiaa, Kirjat | Kommentit pois päältä artikkelissa Hulvaton tähtitieteen popularisointi 1600-luvulta

Ursan odotettu historiateos

Juuri ennen joulupyhiä kolahti postilaatikkoon Ursan odotettu historiateos. Enpä muista toista Ursan kirjaa, josta olisi jo etukäteen keskusteltu niin paljon. Miten ihmeessä tiivistää sadan vuoden toiminta yksiin kansiin? Miten jäsentää niin moniulotteista toimintaa? Mitä oleellista toimituksen on pakko jättää pois?

Tieteen popularisointi kansankielellä on yksi valistuksen ajan ilmiöitä. Luonnontieteiden kehitys 1800-luvulla vauhditti ilmiötä entisestään. Suomalainen kansansivistystyö oli kallellaan Saksan ja Ranskan suuntiin jo ennen maan itsenäistymistä ja Ursan perustamista. Tähtitieteellisen seuran perustamista perusteltiin mm. sillä, että eurooppalaisissa sivistysvaltioissa oli jo sellaisia. Vastaperustetussa Ursassa 1920-luvulla ei ollut pulaa esitelmien aiheista; olihan mm. Albert Einsteinin tuotannosta jatkuvasti uutta kerrottavaa. Ursan Kaivopuiston tähtitornin syntytarina on oma hauska kokonaisuutensa, jonka 100-vuotispäivä on myös tulossa.

Varhaisen Helsinkiin perustetun Ursan lisäksi oli myös Ursan paikallisosastoja eri puolilla Suomea, joita aluksi kutsuttiin haaraosastoiksi tai maaseutuosastoiksi. Myös muita itsenäisiä yhdistyksiä alkoi syntyä. Eteläkarjalaisittain pistää silmään Ursan Ylä-Vuoksen paikallisosaston mainitsematta jättäminen, joka tietojemme mukaan oli 1940-luvulla Ursan suurin paikallisosasto.   

Kirjan luvut 4 Harrastajien Ursa ja 5 Ammattimainen Ursa ovat siinä mielessä tärkeitä, että niiden kautta muodostuu kuva sellaisesta Ursasta, jonka nykyisin tunnemme. Jonkinlainen käännekohta tapahtui 1960-luvun lopulla uuden harrastajapolven tulon myötä, jolloin tähtitieteen ammattilaisten ja harrastajien yhteistyö tiivistyi ja Ursan kehittäminen toden teolla alkoi jonkinlaisen vaisumman kauden jälkeen. Myös muualla Suomessa alkoi 1970-luvulla uusien tähtiharrastusseurojen huomattavan laaja syntyaalto. Kannattaa myös muistaa avaruusaika kuulentoineen ja satelliitteineen, joka varmasti lisäsi yleistä mielenkiintoa tähtitiedettä ja avaruustutkimusta kohtaan.

Monille Ursa on ennen kaikkea maan parhaiden tähtitiedekirjojen julkaisija. Varhaisimmat kirjansa Ursa julkaisi WSOY:n kustantamana. Yhteistyön loppuessa Ursan oli otettava koko julkaisutoiminta omiin käsiinsä ja asiat alkoivatkin sujua hyvin. Tämä antoi rohkeutta alkaa kehittämään kirjojen julkaisutoimintaa samaan aikaan jäsenlehden kehittämisen kanssa. Kasvava jäsenistö otti julkaisut innolla vastaan ja se loi pohjan kehittää toimintaa edelleen uusien tiedonjanoisten liittyessä mukaan. Tämä historiateos on jo Ursan 176. kirja.

Kirjaa lukiessa jäin useammankin kerran pohtimaan paperille painettujen lehtien merkitystä ennen ja nyt. Kirjassa esitetään Ursan jäsenmäärän kehitystä kuvaavaa diagrammia tarkoituksella useaan kertaan eri yhteyksissä ja kehityksen vaiheissa. Siitä käy esimerkiksi ilmi, että Tähtiaika-lehden perustamisen aikoihin 1970-luvun alussa (lehden nimi vaihtui 1977) jäsenmäärässä alkaa selkeä kasvu ja jäsenmäärän kaikkein hurjin nousu alkaa 1990-luvun lopulla samaan aikaan Tähdet ja avaruus -lehden uudistumisen kanssa. Lehti on edelleen se, joka tavoittaa jokaisen Ursan jäsenen missä päin Suomea tahansa ja yhdistää jokaista jäsentä täysin samalla tavalla.

Riippuu tietysti kirjan lukijasta ja siitä, millaisessa tähtiharrastuskulttuurissa on tullut oltua mukana, mutta esimerkiksi Cygnus-tapahtumien maininta muutamalla lauseella ja tapahtumien alkuperäisen merkityksen ohittaminen jätti ainakin minulle hiukan onton olotilan niiden taannoista innostavaa ja yhteisöllistä ilmapiiriä muistellen. Tähtipäiviä ja Cygnusta 300-sivuinen kirja käsittelee yhteisessä kappaleessa ”Tähtipäivät ja muut tilaisuudet” noin neljän sivun verran kuvineen. Edellä mainitut valtakunnalliset tapahtumat ovat aina olleet isoja ja merkittäviä ponnistuksia paikallisille järjestäville seuroille ja niitä arvostetaan. Jotkut Ursan harrastusjaostot tulevat lyhyesti mainittua, mutta jaostotoiminnan yleistä kukoistuskautta 1980- ja 90-luvuilla huimine havaintotuloksineen (tai jaostovetäjien valtavaa työmäärää) ei varsinaisesti käsitellä. Myös jaostojen taannoinen yhteinen lehti Ursa Minor saa vain yhden sivun kirjasta keskittyen sen perustamiseen ja kotikutoiseen ulkonäköön, vaikka lehden yhteisöllinen merkitys oli jotain aivan muuta ja harrastajilleen arvokasta. Omalla harrastustaipaleellani 1990-luvulla Ursan jaostoissa mukana ja Ursa Minorin lukijana oli yksi innostavimpia ja kannustavimpia tapoja harrastaa.

On kuitenkin kokonaisuutena valtavan tärkeää, että tällainen kasvutarina ja historiateos syntyi ja on kaikkien aiheesta kiinnostuneiden saatavilla, myös siinäkin valossa, että Ursan juhlavuosi on kärsinyt koronavitsauksesta ja kirjan merkitys korostuu entisestään. Kirjaa on myös odotettu harrastajapiireissä etukäteen. Nuorempi tähtiharrastaja voi kirjan avulla hahmottaa suomalaista harrastuskenttää; miksi se on sellainen kuin se on ja kokeneemmat harrastajat voivat kirjan avulla muistella, missä kohden hyppäsivät harrastukseen mukaan; mikä oli ensimmäinen oma Ursan kirja, miltä vuodelta on ensimmäinen vuosikerta jäsenlehtiä. Ursa on yhdelle jotain ja toiselle toista. Monipuolisuus voi helposti jäädä huomaamatta.

Kirjan lopussa on paljon luetteloita, kuten täydellinen Ursan kirjojen julkaisuluettelo, sekä esimerkiksi tiedot tällä hetkellä olemassa olevista paikallisseuroista, Ursan palkituista harrastajista ja kunniajäsenistä. Kronologinen Ursan esitelmäluettelo olisi ollut aikamoinen lisä luettelo-osaan ja kuvannut sitä, mikä on milloinkin ollut tärkeää ja ajankohtaista.

Karttunen (toim.): Ursan historia. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry 1921–2021. Ursa 2021.

Kategoriat: Historiaa, Kirjat, Tähtiharrastus | Kommentit pois päältä artikkelissa Ursan odotettu historiateos

Valosaastetta

Pittspurghin kaupunki Pennsylvaniassa luopuu valkoisista led-katuvaloista.

Pittsburgh ilmasta valkoisine ledeineen vuonna 2013. ISS

Esikaupunkeineen lähes 2,6 miljoonan asukkaan kaupunki tunnusti tehneensä pahan virheen vuonaan 2010. Silloin se luopui lähes 35 000:sta keltaisesta korkeapaine-natrium-lampusta ja päätti hankkia yli 4000 uutta sinivalkoista 5000 kelvinin led-katuvaloa. Nämä ”kalman” väriset lamput aiheuittivat ”päivänvaloilmiön”, eli suurta valkosinistä kylmää valosaastetta. Luopuminen vanhoista keltaisista katuvaloista aiheutti huomattavasti suurempaa ongelmallista valosaatetta koko laajalle kaupunkialueelle. Valosaateongelmaa tutkittiin kartoittamalla ja kuvaamalla Pittspurghin aluetta yöaikaan avaruusasemalta sekä drone- että ilmakuvauksin.

Kuvissa led-valojen spektrien erot. Ylempi on 5000 kelvinin ledin ja alempi keltaisen ledin spektri. Ero spektreissä on huomattava.

Kaupunki aikoo nyt hankkia uudet ”valosaasteystävälliset” katuvalot, joiden led-valo on lämpöarvoltaan alle 3000 kelviniä, eli valo on ”lämpimän keltaista”. Kaiken lisäksi katuvalaistusta kehitetään lisäämällä niihin liiketunnistimia, erikoisvarjostimia sekä vähän energiaa kuluttavia ledejä, joiden värilämpötila vastaa lämmintä keltaista (amber-yellow).

Viesti on hyvä kansalisille, jotka haluavat säilyttää luonnollisen yö-päivä-rytminsä. Ylikirkkaat katuvalot sotkevat ihmisten ja eläinten normaalia käyttäytymistä. Tähtiharrastajille viesti on hieno. Sen lisäksi, että valosaaste todetaan ”saasteeksi”, voisi Linnunradan jatkossa ehkä nähdä kaupunkien keskustoissakin. Tähtikuvaajille tulee mahdolliseksi poistaa uusien led-valojen valosaastetta ainakin osin suodattimilla, koska keltaisen valon spektri keskittyy kapeammalla spektrialueelle 500-600 nanometrin alueelle.

Omalla asuinkadullani olevat kirkkaat valkoiset ledit haittaavat melko tehokkaasti kaukoputken käyttöä sekä rajoittavat havaintosektoria. Keveiden suojaseinäkkeiden käyttö on tarpeellista. Itse käytän vanhoja jääkaapin ympärillä olleita aaltopahveja, joista voi tehdä Z-telaketjumaisen  itsestään seisovan seinäkkeen, jota voi siirrellä ja muotoilla helposti. Ei maksa mitään!

Milloin vastaava led-muutos tapahtuu Etelä-Karjalassa ja Lappeenrannassa, jää nähtäväksi. Toivoa kuitenkin on. MMu

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Valosaastetta

Vuoden 1181 supernovan salat ja outoja kaikuja menneisyydestä

Kiinassa vuonna 1181 havaitun Novan mysteeri ratkesi, SN 1181
Lähes tuhat vuotta sitten, eli vuonna 1181 itämaiset ja kiinalaiset tähtitieteilijät havaitsivat Kassiopeian tähdistössä kirkkaan uuden tähden. Tähti himmeni noin kuukauden kuluessa ja hävisi sitten näkymättömiin. Nykynimitykseltään ilmiö tunnetaan supernovana, mutta tuolloin ilmiö oli ”yliluonnollinen”. Itämaisille astronomeille havainto jäi selittämättömäksi ja oudoksi – mitä oli tapahtunut? Nyt tämä mysteerio on ilmeisesti selvinnyt.
Manchesterin yliopiston kansainvälinen tähtitieteilijäryhmä ilmoitti löytäneensä selityksen tälle ilmiölle, joka on pysynyt 900 vuotta selittämättömänä. Ryhmään kuului astronomeja Hongkongista, Britanniasta, Espanjasta, Unkarista ja Ranskasta mukaan lukien professori Albert Zijlstra Manchesterin yliopistosta. Havaintopohjana käytettiin Nasan Wide-field Infrared Survey Explorer WISE luotaimella saatua informaatiosta. WISE ammuttiin avaruuteen 2009 ja sen tehtävä oli mm. löytää maailmanakaikkeudesta kirkkaita galakseja ja mustia aukkoja. Luotaimella on huippulaatuiset infrapuna-alueen kamerat ja luotain on lähettänyt vuosina 2009-2013 miljoonia kuvia. Hanke jatkui Neowise Near-Earth Object Wide-field Infrared Survey Explorer-hankkeena.
Syyskuussa 2021 julkaistun uuden tutkimuksen mukaan heikko, nopeasti laajeneva kaasusumua Pa 30 tai ”Parkerin tähteä” (J005311 / IRAS 00500+6713) ympäröi yhtä Linnunradan kuumimmista tähdistä, joka tunnetaan juuri nimellä Parker’s star . Tämä on historiallinen supernovan jäänne, joka sopii kiinalaisten havaintoon profiilinsa, sijaintinsa ja historiassa puolesta. Ryhmä ilmoitti havainneensa supernovan kaasumaiset jäännökset eli jättimäisen kuplan, joka laajenee noin 1100 km/s. Nykyisen laajentumisnopeuden perusteella tiimi arvioi, että kupla on peräisin Kassiopeian supernovaräjähdyksestä vuodelta 1188. Supernovan tyyppi on lax ja Parkerin tähteä pidetään Zombi-tähtenä, eli lax-supernovan jäänteenä. Etäisyydeksi on arvioitu 8 kpc eli lähes 26 093 valovuotta ja kohteen sijainti on R.A.: 01:31:14 decl.: +70:15:50 (J2000) ja arvioitu etäisyys on oin 26 000 valovuotta.
Viimeisen vuosituhannen aikana vuodesta Linnunradassa on havaittu vain 9 kirkasta supernovaa. Näistä ”kiinalaisten supernova”, joka tunnetaan myös nimellä 1181 AD ”Kiinan vierastähti”, on jäänyt mysteeriksi. He myös tallensivat tähden likimääräisen sijainnin havainnoimalla sitä taivaalla, mutta nykyaikaiset tähtitieteilijät eivät ole edes löytäneet vahvistettua supernovan jäännöstä. Loput supernovat ovat kaikki nykyajan tieteen hyvin tuntemia ja niistä kuuluisin on harrastajien keskuudessa suosittu vuoden 1054 supernovan jäänne Rapusumu M 1 Härän tähdistössä, joka löydettiin sitten uudelleen 1703. Sen etäisyys meistä on noin 6500 valovuotta.

Kuvassa vasemmalla WISE:n väärävärikuva Pa 30:sta, keskellä WISE:n 11 μm ja oikealla Kitt Peak National Observatorion KPNO 2,1 metrin teleskoopin kuva näkyvällä valolla. Pa 30 on meistä noin 7500 valovuoden etäisyydellä. Kuvassa mittakaavana 100,000 au eli noin 1,6 valovuotta. Vihreä risti osittaa keskustähden paikan.

Aluksi kiinalaiseksi 1181 supernovaksi esitettiin vuonna 2006 löydettyä radio- ja röntgenpulsaria J0205+6449 tai 3C 58, sekin Kassiopeiassa.
Tämän planetaarisen sumun Pa 30 (Patchick 30) löysi jo elokuussa 2013 kuten arvatakin saattaa amerikkalainen harrastaja Dana Patchick, joka kuuluu Deep Sky Huntersin DSH-ryhmään. Hän ja ryhmä käyttää erilaisia tähtikuva-arkistoja, kuten WISE:n Wide-field Infrared Survey Explorerin keski-IR kuva-arkistoa ja 2,1 metrin Kitt Peak National Observatorion (KPNO) kaukputken kuva-arkistoja uusien planetaaristen sumujen etsimiseen. Kuvamateriaalista hän löysi etäisen ja himmeän kohteen Pa 30, jonka keskustähtenä on SN 1181 supernovajäänne. Pa 30 ja Parkerin tähden on aiemmin arvioitu olevan kahden valkoisen kääpiötähden fuusion seurausta. Tällaisten tapahtumien uskotaan johtavan harvinaiseen ja suhteellisen heikkoon supernovatyyppiin, jota kutsutaan tyypin Lax -supernovaksi.
Professori Zijlstra lisäsi: ”Vain noin 10% supernovista on tämän tyyppisiä, eikä niitä ymmärretä hyvin. Se, että supernova 1181 oli heikko mutta himmeni hyvin hitaasti elokuussa ollen näkyvissä 185 vrk, sopii juuri tähän tyyppiin. Se on ainoa tällainen tapahtuma, jossa voimme tutkia sekä jäännössumua että sulautunutta tähteä ja saada myös kuvauksen itse räjähdyksestä. ” Jäänteiden, valkoisten kääpiöiden ja neutronitähtien sulautuminen synnyttää äärimmäisiä ydinreaktioita ja muodostaa raskaita, erittäin neutronirikkaita elementtejä, kuten kultaa ja platinaa. Yhdistämällä kaikki nämä tiedot; ikä, sijainti, tapahtuman kirkkaus, 185 päivän kesto, voidaan olettaa, että Parkerin tähti ja Pa 30 ovat supernovan SN 1181: n jäänteitä. Tämä on ainoa tyypin lax-supernova, jossa on tehty yksityiskohtaisia tutkimuksia jäännöksen tähti ja sumu ovat mahdollisia. On hienoa pystyä ratkaisemaan sekä historiallinen että tähtitieteellinen mysteeri.
Tämä löytö on osoitus siitä, että harrastajatkin voivat tehdä hienoa tieteellistä työtä ja osallistua laajempiin projekteihin hyödyntämällä vapaasti saatavissa olevaa valokuva- ja havaintomateriaalia. Planetaariset ja epämääräiset sumumaiset kohteet ovat erinomainen alue juuri harrastelijoille. Mielenkiinnolla voidaan jäädä odottelemaan seuraavaa löytöä.

Supernovia lähes maailmankaikkeuden alkuajoilta

Supernovahan voi periaatteessa ilmaantua milloin tahansa joko meidän linnunradassamme tai jossakin muussa galaksissa. Usein lähigalaksien supernovat valaiset himmeän galaksin tai galaksihaaran joksikin aikaa ja sitten ne sammuvat. Silti supernovia harvoin havaitaan paljain silmin. Kovin etäisissä galakseissa supernovajäänteitä on taas vaikea tutkia. Yksi erikoisimmasta havaintomahdollisuuksista on valon linsseytyminen, englanniksi ”gravitational lensing”. Tässä ilmiössä kaukaisen galaksin ja meidän välillämme on joku voimakas vetovoimakenttä, joka taittaa valoa linssimäisesti ja näemme kohteita ikään kuin linsseytyneinä tai peilikuvina yleisen suhteellisuusteorian periaatteiden mukaisesti. Ensimmäiset galaksi-linsseytymiset havaittiin 1990-luvun alussa. Näin uusia kaukaisia kohteita kuten supernoviakin voi havaita oudoissa paikoissa outoon aikaan ja ikään kuin ”kulman takaa”.

Kuvassa yllä on linssetymisen periaate ja alla olevassa kuvassa punaisena (punasiirtymä) näkyvät a, b ja c ovat linsseytymän paljastamia etäisiä taustagalakseja, joiden ikä saattaa olla jopa 12 miljardia vuotta, eli ne nähdään sellaisena, kun maailmankaikkeus oli ”juuri” syntynyt. Hubble-teleskoopin valtaisasta kuvamateriaalista siis saattaa löytyä tulevina vuosina vielä vastaavia kohteita. Kuvassa esiintyvät valokaaret ovat yksi linsseytymisen muoto, ikään kuin taittovirhe.

Tyypillinen massiivinen ”linssi” on esim. suuri galaksiryhmä Abell 2744 (3,5 miljardia vv.), jonka läpi kulkeneesta valosta löydettiin äärimmäisen himmeitä galakseja. Kuva yllä.

Jatkossa uusia vanhoja supernovia voi myös löytää vanhoista Hubblen ottamista syvän taitavaan kuvista. Esimerkkinä tästä on yllä Hubblen kuvapari vuosilta 2016 ja 2019. Massiivinen noin 4 miljardin valovuoden päässä, eli kohteen etäisyyden puolivälissä oleva galaksiryhmä MACS J0138.0-2155, johon kuuluu tuhansia galakseja, taivutti eli linsseytti valoa sopivasta kaukaisemmasta taustalla olevasta supernovasta, nimeltään Requiem, joka on noin 10 miljardin valovuoden etäisyydellä. Supernova näkyi kolmena valopisteenä, kun linsseytynyt valo saapui ”suorempaa” tietä näkyviin vuonna 2016, kunnes se hävisi. Uutta linsseytynyttä valoa kohteesta odotellaan taas vuonna 2037. Kolme näkymää tästä supernovasta näkyy Hubble -avaruusteleskoopin ottamassa vuoden 2016 vasemmassa kuvassa (valkoiset ympyrät). Mutta nämä ”linsseytyneet kuvatukset” ovat hävinneet vuoden 2019 kuvassa oikealla. Tutkijat ennustavat, että samasta supernovasta tuleva valo ilmestyy uudelleen vuonna 2037 uudessa neljännessä paikassa, joka on merkitty keltaisella ympyrällä oikean kuva yläkulmassa. Linsseytyneitä supernovia on havaittu aiemmin ainakin kaksi kappaletta. Outoja ovat fotonien tiet!

Tähtitieteilijät ennustavat, että jotkut fotonit kulkevat vielä neljännen ja pidemmän ”polun”, joten niiden valon saapuminen kestää vielä 16 vuotta. Vuonna 2037 nähdään, ovatko he oikeassa. Täytyy kyllä ihmetellä nykytekniikkaa. MMu

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Vuoden 1181 supernovan salat ja outoja kaikuja menneisyydestä

Tähdet tarkaksi Bahtinovin maskilla

Novan jäsenten kanssa keskusteltiin Bahtinov -maskien hankkimisesta. Tällaisella kameran tai kaukoputken eteen laitettavalla suotimella parannetaan kohteen tarkentamista. Se taittaa valon kirkkaasta pistemäisestä kohteesta polttopisteessä kolmeen erilaiseen kulmaan. Tarkennusta säätämällä pystysuora diffraktio liikkuu kahden vastakkaisen hakadiffraktion välillä ja tähti on tarkennettu kun käyttäjä on haarukoinut sen keskelle. Yllätyksekseni maskilla on lyhyt historia, sillä Pavel Bahtinov kehitti sen vain 16 vuotta sitten.

Ajatuksena oli valmistaa muovinen maski 3D -tulostimella. No, mitään ei tapahtunut vähään aikaan, mutta sitten minut kutsuttiin takaisin eläkkeeltä töihin muutaman kuukauden ajaksi ja tajusin, että LUT -yliopistollamme on 3D -tulostimia J.Hyneman -keskuksessa. Kyllä, sama Myytinmurtajista tuttu mies, jolle annettiin LUT:n kunniatohtorin arvo muutama vuosi sitten.

Monien opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä olevien laitteiden joukossa on myös useita 3D -tulostimia. Maskin sain suunniteltua FreeCADilla samanlaisella kuviolla, joka on Wikipediassa. Työpajan ohjaajien opastuksella onnistuin tekemään ensimmäisen maskini. Se osoittautui hieman liian suureksi, joten samantien lähdin suunnittelamaan toista versiota.

Ensimmäinen tulostettu maski

Mutta surffaukset verkkosivustoilla helpottivat työtäni, sillä löysin valmiita piirustuksia Cubikspotilta, missä oli myös 58 mm:n Canon -objektiiville sopiva STL -tiedosto.

Tulostin toimessaan.

Työpajassa kahden 5,5 g:n painavan naamion tulostaminen kesti puolitoista tuntia. Ne sopivat linssin sisäpuolelle erittäin siististi.

Kaksoset vierekkäin.

Maskia testasin ensimmäisen kerran Arcturuksella. Testissä käytin 250 mm:n zoomia ja sen lisäksi oli käytettävä kameran 10 -kertaista näytön suurennosta tarkennuksessa ja maski todella toimi. Kuvasin kameran näytöltä miltä kuvio siinä näytti, ja kameran tarkka kuva näyttää kuvion selvästi.

Vasemmalla kuva kameran näytöstä ja oikealla kameran ottama kuva. Oikeassa yläreunassa suurennos kohteesta.

Kuvassa näkyy kolme peräkkäistä, pientä aaltoviivaa. Jälkeenpäin huomasin, että maskissa oli kolmessa vinoaukossa jäystettä ja ne näkyvätkin tarkasti katsomalla edellisen ’kaksoskuvan’ vasemman maskin yläreunaan, kello 11 ja 12 väliseen kohtaan. Minusta tuo erityiskohta huomioiden kuvan tulos oli hämmästyttävän tarkka.

Olen varsin tyytyväinen tulokseen ja muutaman kerran kokeiltuani maski toimii todella hyvin suuremmalla zoomilla kirkkaan tähden avulla. Lisäksi huomasin ensimmäisen maskin sopivan kiikariin, jolloin yhdistämällä puhelimen kiikariin on maskin avulla parempi mahdollisuus ottaa tarkkoja kuvia.

Kategoriat: Havaitseminen, Optiikka | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tähdet tarkaksi Bahtinovin maskilla

Tähtikiikarin osto-opas

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Tähtikiikarin osto-opas

Slooh näyttää taivaan kohteet kaikille

Kun pari vuotta sitten halusin vakavammin tähtiharrastuksen pariin, kuulin Messiermaratonista ja sain ajatuksen tavoitteesta kuvata kaikki 110 kohdetta. Se olikin todellinen haaste, joka osoittautui enemmän kuin vaativaksi, mutta ajattelin samalla tehdä kohteista kunnon muistiinpanot.

Kun oma kuvaaminen näytti todella vaikealta, tuli mieleen katsoa josko netistä löytyisi laitteita, joita voisi käyttää etänä. Ja totta tosiaaan tuli täysosuma. Vuosittaisella 20 USD maksulla pääsin käyttämään etänä Slooh:n tähtitornien kymmentä kaukoputkea.

Slooh:lla on nykyisellään kaksi observatoriota alueilla, joissa kaukoputket toimivat maapallolla parhaimmissa olosuhteissa. Teneriffalla tulivuori Teiden rinteellä 2372 metrin korkeudella merenpinnasta on kuusi kaukoputkea. Suurimmalla niistä on yli puolen metrin (20 tuumaa) pääpeili. Chilessä La Dehesassa on neljä kaukoputkea 1450 metrin korkeudella, niistä suurin on 17 tuuman kaukoputki, jolla onkin saatu todella hienoja kuvia.

Kanarian ja Chilen tähtitornit kartalla

Kuka vain voi aloittaa tähtitieteen harrastuksen

Itsekin opettajana haluan vahvasti tuoda esille Slooh:n koulutukselliset tavoitteet, jossa kohderyhmänä ovat koululaiset, mutta varttuneemmatkin huomaavat oppivansa paljon uusia asioita. Sivustolla on tarkemmin esitelty erikseen 1000 merkittävää taivaan kohdetta ja sivuston oppaat myös käsittelevät tähtitieteen tekniikoita. Lisäksi jäsenet saavat harrastuksestaan jäsenpisteitä ja nousevat sivuston sisäisellä tasolla eteenpäin. Jäsenet voivat osallistua etsintätehtäviin, joissa saavat syvempää tietoutta tähtitaivaan ja aurinkokunnan kohteista samalla kun heitä opastetaan kuvaamaan niitä. Jäseniä myös kannustetaan lataamaan havaintojaan sivustolla muiden nähtäviksi.

Tähtitaivaan tuhannesta kohteesta yhden illan aikana saavutettavat on merkitty sinisellä pohjalla. Grafiikasta kohteen valitsemalla pääsee suoraan varaamaan kuvausaikaa kaukoputkilta. Kuvan alareunassa panoraamani hevosenpään sumusta, yönäkymä Chilen kakkosputkesta ja otokseni eteläisen taivaan Omega Centaurin pallomaisesta tähtijoukosta.

Nälkä kasvaa syödessä

Tällä vasta-alkajan tasolla saatoin varata yhden viiden minuutin käyttövuoron kerrallaan ja lisäksi sain ’ratsastaa’ viiden kolleegan käyttövuorolla. Eli parhaimmillaan sain yhtenä yönä kuusi Slooh:n järjestelmän prosessoimaa kuvaa. Ne olivat sellaisenaan kyllä hienoja, mutta kuvan laatu vaihteli eikä niistä PNG-tiedostoina saanut jälkikäsittelylläkään paljon parempia.

Ensimmäisiä syksyn 2019 kuviani kuvapankissani.

Hyvin nopeasti päätin edetä vuosikustannuksella 100 USD:n harjoittelijatasolle, jossa sain kerrallaan varata saman käyttövuoron (ja edelleen ratsastaa viidellä). Mutta tällä kertaa tuloksena oli neljä yksiväristä kuvaa laatukaukoputkien tapaan. Kuvat otettiin alle minuutin valotusajalla neljän suotimen kautta. Yksi kirkkauskuva (luminosity, L), yksi päästi valon vain punaisella aallonpituudella (R), yksi vihreällä (G) ja yksi sinisellä (B).

Ja nyt harrastukseni siirtyi ihan toiselle tasolle, kun näitä kuvia on itse käsiteltävä. Slooh:n sivustolla on oma kuvankäsittelyohjelmansa ja siihen on tarjolla hyvä opas. Mutta näitä tähtikuvausohjelmia on myös saatavilla sekä ilmais- että maksuversioina. Itse lähdin testaamaan Pixinsight-ohjelmaa, joka tarjosi kolmen kuukauden ilmaisen kokeilun täysversiolla. Ohjelmalla on jyrkkä oppimiskäyrä, mutta verkosta löytyy paljon oppaita ja videoita opiskelun pohjaksi. Lopulta kokeiluajan loppuessa päätin ostaa ohjelman, jonka hinta oli noin 300 euroa. Ja myös päivitin itseni Slooh:n tähtitieteilijän tasolle (kuinka kuulostaakin hienolta!)), jolla saa viisi käyttövuoroa itselleen (ja ne viisi ratsastusta). Tämän tason vuosimaksu on 300 USD. Kuten ystäväni totesi, sehän on alle euron päivä.

Eteläisen taivaan hienoimpia emissiosumuja on Kölin sumu (Eeta Carinae). Kuvaa varten on valotettu Chilen 17″ (432 mm) kaukoputkella neljän suotimen läpi (L, R, G ja B) seitsemällä käyttövuorolla yhteensä 28 kuvaa, jotka on käsitelty Pixinsight ohjelman Autointegrate skriptillä. Erittäin toimiva skripti on Slooh-kollegan Jarmo Ruuthin käsialaa.

Slooh avaa sivustonsa koululaisille

Tämä on aivan mahtava alusta koululaisten käytettäväksi ja toivoisin mahdollisimman monen tämän oivaltavan. Ja juuri nyt Slooh on päättänyt myöntää miljoona käyttöoikeutta koululaisille. Englanninkielisenä sivusto palvelee parhaiten äidinkielenään englantia puhuvia, mutta koska opetuspaketit aina edellyttävät opettajavalvontaa, luulisin myös suomalaisia kouluja kiinnostavan. Kun kävin viime vuonna Kesämäen koulun tiedeluokalle esittelemässä Slooh:ta, oppilaat halusivat nähdä englanninkielisen version googlekäännetyn suomenkielisen sijasta (joka minusta oli yllättävän hyvä), joten toivottavasti täältäkin apurahaa jotkin tiedeluokat hakevat.

Tällaisia upeita julisteita tehdään etsintämatkojen tuloksena. Jäsenet täyttävät annetut pohjat itse ottamillaan kuvilla. Ne toimivat myös hyvinä avaruustietämyksen muistipankkeina, kun ne tulostaa seinälle.
Kategoriat: Havaitseminen, Tähtiharrastus | Kommentit pois päältä artikkelissa Slooh näyttää taivaan kohteet kaikille