Suuri Magellanin pilvi on Linnunradan suurin seuralaisgalaksi, joka sijaitsee vain noin 20 asteen päässä eteläisestä taivaannavasta, joten meillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia havaita sitä Suomesta käsin.
Galaksi on pieni epäsäännöllinen galaksi ja sijaitsee suurimmaksi osaksi meille vieraissa Kultakalan ja Pöytävuoren tähdistöissä pyöreästi 180 000 valovuoden päässä. Australiasta ja Etelä-Amerikasta sen näkee sitäkin paremmin, sillä sen näennäinen suuruusluokka on +0,1 magnitudia. Koska galaksi levittäytyy noin 10 asteen alueelle, se näyttää paljain silmin katsottaessa utuiselta pilveltä.
Juuri tuo galaksin laajuus tekee siitä haastavan havainnointikohteen, mikäli haluaa saada talteen paljon yksityiskohtia. Slooh:n Chilen tähtitornin 17 tuuman kaukoputki antaa reilun 40 kaariminuutin kuvakentän, joten galaksin kuvaamiseen on tehtävä runsaslukuinen mosaiikki. Tähän projektin valitsin galaksin koostumaan matriisista, jossa on kuusi kuvaa vaakaan ja neljä pystyyn eli tarvitaan 24 ruutua. Galaksin keskustasta näkyy silloin noin 4 kaariasteen verran vastaten kahdeksan kuun tai auringon leveyttä.
Mosaiikin suunnitteluun on useita hyviä sivustoja, mutta olen eniten käyttänyt Jarmo Ruuthin hienoa AstroMosaic-työkalua. Suunnittelu on melko suoraviivaista, sillä sivustolta löytyy myös Slooh:n teleskooppien parametrit.
Ensin katsotaan esimerkiksi Stellariumista galaksin keskipisteen koordinaatit (noin suunnilleen), valitaan oikea kaukoputki (Chile 2) sekä mosaiikin muoto (6*4). Ohjelma tekee oheisen mukaiset versiot mosaiikista, joista näkee ollaanko oikealla hollilla ja saadaan jokaisen erilliskuvan keskipisteen koordinaatit (rektakensio ja deklinaatio).
Valittu näkymä kattaisi myös Tarantellan kaasusumun vasemmassa reunassa, mikä varmasti antaa kuvalle enemmän luonnetta.
Havaitseminen kesän 2023 aikana
Projektin kannalta olisi ollut parempi siirtää puolella vuodella havaintojen tekoa, sillä osuin juuri kohteen näkymisen kannalta huonoimpaan ajankohtaan kuten alla olevasta kuvasta hyvin näkyy.
Nyrkkisääntönä voi pitää, että kohteen korkeus olisi ainakin 30 asteen korkeudella, ettei valo siitä joudu kulkemaan turhan pitkää matkaa ilmakehässä. Yllä oleva käyrä ilmaisee tilanteen keskiyöllä ja onneksi loppuyöstä galaksi nousi tuonne minimikorkeudelle.
Toinen projektia olennaisesti pitkittänyt seikka oli vuodenaika, sillä kesäkuussa Chilessä on talvi pisimmillään ja sääolot kehnoimmillaan. Tähtitorni ei ole Atacaman erämaassa vaan lähempänä merta Santiagon pohjoispuolella. Ja Tyyneltä valtamereltä tulevat pilvet peruivat toistuvasti kuvauksia.
Halusin kuvata jokaisen ruudun kolme kertaa, jotta saisin pinoamalla paremman laatuiset kuvat eikä yksi epäonnistunut otos olisi kohtalokas. Käytännössä käytin illan viisi varaustani kolmeen ensimmäiseen ruutuun ja kaksi kuvaa toisesta ruudusta. Ja niin eteenpäin, jolloin parhaimmillaan 72 kuvaa tulisi 15 yössä eli reilussa kahdessa viikossa.
Minusta oli kuitenkin realismia ajatella tähän kuluvan reilun kuukauden, sillä välillä on mukava kuvata muutakin puhumattakaan muusta elämisestä.
Mutta suunnitelmat harvoin menevät odotusten mukaan. Lisätään tuohon aikatauluun 28 yötä, jolloin kuvia ei tullut ja useampi lyhyt turhautumisen siivittämä tauko. Niinpä kesäkuun puolessa välissä aloitettu havainnointi päättyi vasta syyskuun viimeisinä päivinä.
Kuvien käsittely
Minulla oli siis 72 kuvaa tai siis 72 kuvausjakson tuloksena yhtä monta kuvakansiota, joissa jokaisessa yksi luminanssin, punaisen, vihreän ja sinisen suotimen läpi kuvattu mustavalkoinen kuva. Yhteensä siis melkein 300 yksittäistä kuvaa.
Kuvien kehittämiseksi turvauduin Pixinsight-ohjelmaan ja edellämainitun Jarmon tekemään AutoIntegrate-skriptiin. Siinä yhdellä ajolla voi ladata kaikki kuvat ja ohjelma tekee ensimmäiset vedokset jokaisesta ruudusta.
Alla kuvan mosaiikin seitsemäs kuva, jossa näkyy Tarantellan kaasusumu. Kolme ylimmäistä ruutua ovat yhden kuvauksen värisuotimet (punainen, vihreä ja sininen), vasemmalla alhaalla on luminanssi. Nämä alkuperäiset kuvat ovat lineaarisia kuvia ja ihmissilmän dynamiikalla täysin mustia, sillä avaruuteen katsottaessa kameran anturi lähinnä kohtaa mustaa taustaa. Siksi lineaarista valotusta on muokattu venyttämällä eli vahvistamalla vaaleampia värejä. Skriptin tekemä ensimmäinen vedos (jossa siis 12 kuvan yhteisvaikutus) on kuvassa alhaalla oikealla.
Tämän jälkeen käsittelin kuvia saadakseni niiden taustat mahdollisimman samankaltaisiksi, etteivät ruudut itsessään erottuisi toisistaan. Tein mosaiikit sekä Pixinsightin että Photoshopin kanssa. Pixinsightin prosessi on yksinkertaisempi, mutta Photoshopissa joutuu tekemään enemmän käsityötä ja ehkä sen vuoksi tällä kertaa päädyin valitsemaan sillä tekemäni version.
Kuvan jatkokäsittelyä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta alla on mielestäni oma lopullinen näkymä Suuresta Magellanin pilvestä.
Kuvaan jäi pilvimäisyyttä hyvin vähän ja se on melko tumma. Osasyynä on se, että yksittäiset ruudut näkyisivät häiritsevän luonnottomasti, mikäli vielä yrittäisin saada vaaleutta esiin.
Tämä projekti osoittautui odotettua hankalammaksi, mutta sen päätyttyä olen todella iloinen siihen ryhtymisestä. Ajoitus ei ehkä ollut täydellinen, mutta olen myös huomannut, että idean kypsyttäminen aika usein johtaa myös sen unohtamiseen. Carpe diem, mi amice!
