Juuri ennen joulupyhiä kolahti postilaatikkoon Ursan odotettu historiateos. Enpä muista toista Ursan kirjaa, josta olisi jo etukäteen keskusteltu niin paljon. Miten ihmeessä tiivistää sadan vuoden toiminta yksiin kansiin? Miten jäsentää niin moniulotteista toimintaa? Mitä oleellista toimituksen on pakko jättää pois?
Tieteen popularisointi kansankielellä on yksi valistuksen ajan ilmiöitä. Luonnontieteiden kehitys 1800-luvulla vauhditti ilmiötä entisestään. Suomalainen kansansivistystyö oli kallellaan Saksan ja Ranskan suuntiin jo ennen maan itsenäistymistä ja Ursan perustamista. Tähtitieteellisen seuran perustamista perusteltiin mm. sillä, että eurooppalaisissa sivistysvaltioissa oli jo sellaisia. Vastaperustetussa Ursassa 1920-luvulla ei ollut pulaa esitelmien aiheista; olihan mm. Albert Einsteinin tuotannosta jatkuvasti uutta kerrottavaa. Ursan Kaivopuiston tähtitornin syntytarina on oma hauska kokonaisuutensa, jonka 100-vuotispäivä on myös tulossa.
Varhaisen Helsinkiin perustetun Ursan lisäksi oli myös Ursan paikallisosastoja eri puolilla Suomea, joita aluksi kutsuttiin haaraosastoiksi tai maaseutuosastoiksi. Myös muita itsenäisiä yhdistyksiä alkoi syntyä. Eteläkarjalaisittain pistää silmään Ursan Ylä-Vuoksen paikallisosaston mainitsematta jättäminen, joka tietojemme mukaan oli 1940-luvulla Ursan suurin paikallisosasto.
Kirjan luvut 4 Harrastajien Ursa ja 5 Ammattimainen Ursa ovat siinä mielessä tärkeitä, että niiden kautta muodostuu kuva sellaisesta Ursasta, jonka nykyisin tunnemme. Jonkinlainen käännekohta tapahtui 1960-luvun lopulla uuden harrastajapolven tulon myötä, jolloin tähtitieteen ammattilaisten ja harrastajien yhteistyö tiivistyi ja Ursan kehittäminen toden teolla alkoi jonkinlaisen vaisumman kauden jälkeen. Myös muualla Suomessa alkoi 1970-luvulla uusien tähtiharrastusseurojen huomattavan laaja syntyaalto. Kannattaa myös muistaa avaruusaika kuulentoineen ja satelliitteineen, joka varmasti lisäsi yleistä mielenkiintoa tähtitiedettä ja avaruustutkimusta kohtaan.
Monille Ursa on ennen kaikkea maan parhaiden tähtitiedekirjojen julkaisija. Varhaisimmat kirjansa Ursa julkaisi WSOY:n kustantamana. Yhteistyön loppuessa Ursan oli otettava koko julkaisutoiminta omiin käsiinsä ja asiat alkoivatkin sujua hyvin. Tämä antoi rohkeutta alkaa kehittämään kirjojen julkaisutoimintaa samaan aikaan jäsenlehden kehittämisen kanssa. Kasvava jäsenistö otti julkaisut innolla vastaan ja se loi pohjan kehittää toimintaa edelleen uusien tiedonjanoisten liittyessä mukaan. Tämä historiateos on jo Ursan 176. kirja.
Kirjaa lukiessa jäin useammankin kerran pohtimaan paperille painettujen lehtien merkitystä ennen ja nyt. Kirjassa esitetään Ursan jäsenmäärän kehitystä kuvaavaa diagrammia tarkoituksella useaan kertaan eri yhteyksissä ja kehityksen vaiheissa. Siitä käy esimerkiksi ilmi, että Tähtiaika-lehden perustamisen aikoihin 1970-luvun alussa (lehden nimi vaihtui 1977) jäsenmäärässä alkaa selkeä kasvu ja jäsenmäärän kaikkein hurjin nousu alkaa 1990-luvun lopulla samaan aikaan Tähdet ja avaruus -lehden uudistumisen kanssa. Lehti on edelleen se, joka tavoittaa jokaisen Ursan jäsenen missä päin Suomea tahansa ja yhdistää jokaista jäsentä täysin samalla tavalla.
Riippuu tietysti kirjan lukijasta ja siitä, millaisessa tähtiharrastuskulttuurissa on tullut oltua mukana, mutta esimerkiksi Cygnus-tapahtumien maininta muutamalla lauseella ja tapahtumien alkuperäisen merkityksen ohittaminen jätti ainakin minulle hiukan onton olotilan niiden taannoista innostavaa ja yhteisöllistä ilmapiiriä muistellen. Tähtipäiviä ja Cygnusta 300-sivuinen kirja käsittelee yhteisessä kappaleessa ”Tähtipäivät ja muut tilaisuudet” noin neljän sivun verran kuvineen. Edellä mainitut valtakunnalliset tapahtumat ovat aina olleet isoja ja merkittäviä ponnistuksia paikallisille järjestäville seuroille ja niitä arvostetaan. Jotkut Ursan harrastusjaostot tulevat lyhyesti mainittua, mutta jaostotoiminnan yleistä kukoistuskautta 1980- ja 90-luvuilla huimine havaintotuloksineen (tai jaostovetäjien valtavaa työmäärää) ei varsinaisesti käsitellä. Myös jaostojen taannoinen yhteinen lehti Ursa Minor saa vain yhden sivun kirjasta keskittyen sen perustamiseen ja kotikutoiseen ulkonäköön, vaikka lehden yhteisöllinen merkitys oli jotain aivan muuta ja harrastajilleen arvokasta. Omalla harrastustaipaleellani 1990-luvulla Ursan jaostoissa mukana ja Ursa Minorin lukijana oli yksi innostavimpia ja kannustavimpia tapoja harrastaa.
On kuitenkin kokonaisuutena valtavan tärkeää, että tällainen kasvutarina ja historiateos syntyi ja on kaikkien aiheesta kiinnostuneiden saatavilla, myös siinäkin valossa, että Ursan juhlavuosi on kärsinyt koronavitsauksesta ja kirjan merkitys korostuu entisestään. Kirjaa on myös odotettu harrastajapiireissä etukäteen. Nuorempi tähtiharrastaja voi kirjan avulla hahmottaa suomalaista harrastuskenttää; miksi se on sellainen kuin se on ja kokeneemmat harrastajat voivat kirjan avulla muistella, missä kohden hyppäsivät harrastukseen mukaan; mikä oli ensimmäinen oma Ursan kirja, miltä vuodelta on ensimmäinen vuosikerta jäsenlehtiä. Ursa on yhdelle jotain ja toiselle toista. Monipuolisuus voi helposti jäädä huomaamatta.
Kirjan lopussa on paljon luetteloita, kuten täydellinen Ursan kirjojen julkaisuluettelo, sekä esimerkiksi tiedot tällä hetkellä olemassa olevista paikallisseuroista, Ursan palkituista harrastajista ja kunniajäsenistä. Kronologinen Ursan esitelmäluettelo olisi ollut aikamoinen lisä luettelo-osaan ja kuvannut sitä, mikä on milloinkin ollut tärkeää ja ajankohtaista.
Karttunen (toim.): Ursan historia. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry 1921–2021. Ursa 2021.