Valosaastetta

Pittspurghin kaupunki Pennsylvaniassa luopuu valkoisista led-katuvaloista.

Pittsburgh ilmasta valkoisine ledeineen vuonna 2013. ISS

Esikaupunkeineen lähes 2,6 miljoonan asukkaan kaupunki tunnusti tehneensä pahan virheen vuonaan 2010. Silloin se luopui lähes 35 000:sta keltaisesta korkeapaine-natrium-lampusta ja päätti hankkia yli 4000 uutta sinivalkoista 5000 kelvinin led-katuvaloa. Nämä ”kalman” väriset lamput aiheuittivat ”päivänvaloilmiön”, eli suurta valkosinistä kylmää valosaastetta. Luopuminen vanhoista keltaisista katuvaloista aiheutti huomattavasti suurempaa ongelmallista valosaatetta koko laajalle kaupunkialueelle. Valosaateongelmaa tutkittiin kartoittamalla ja kuvaamalla Pittspurghin aluetta yöaikaan avaruusasemalta sekä drone- että ilmakuvauksin.

Kuvissa led-valojen spektrien erot. Ylempi on 5000 kelvinin ledin ja alempi keltaisen ledin spektri. Ero spektreissä on huomattava.

Kaupunki aikoo nyt hankkia uudet ”valosaasteystävälliset” katuvalot, joiden led-valo on lämpöarvoltaan alle 3000 kelviniä, eli valo on ”lämpimän keltaista”. Kaiken lisäksi katuvalaistusta kehitetään lisäämällä niihin liiketunnistimia, erikoisvarjostimia sekä vähän energiaa kuluttavia ledejä, joiden värilämpötila vastaa lämmintä keltaista (amber-yellow).

Viesti on hyvä kansalisille, jotka haluavat säilyttää luonnollisen yö-päivä-rytminsä. Ylikirkkaat katuvalot sotkevat ihmisten ja eläinten normaalia käyttäytymistä. Tähtiharrastajille viesti on hieno. Sen lisäksi, että valosaaste todetaan ”saasteeksi”, voisi Linnunradan jatkossa ehkä nähdä kaupunkien keskustoissakin. Tähtikuvaajille tulee mahdolliseksi poistaa uusien led-valojen valosaastetta ainakin osin suodattimilla, koska keltaisen valon spektri keskittyy kapeammalla spektrialueelle 500-600 nanometrin alueelle.

Omalla asuinkadullani olevat kirkkaat valkoiset ledit haittaavat melko tehokkaasti kaukoputken käyttöä sekä rajoittavat havaintosektoria. Keveiden suojaseinäkkeiden käyttö on tarpeellista. Itse käytän vanhoja jääkaapin ympärillä olleita aaltopahveja, joista voi tehdä Z-telaketjumaisen  itsestään seisovan seinäkkeen, jota voi siirrellä ja muotoilla helposti. Ei maksa mitään!

Milloin vastaava led-muutos tapahtuu Etelä-Karjalassa ja Lappeenrannassa, jää nähtäväksi. Toivoa kuitenkin on. MMu

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Valosaastetta

Vuoden 1181 supernovan salat ja outoja kaikuja menneisyydestä

Kiinassa vuonna 1181 havaitun Novan mysteeri ratkesi, SN 1181
Lähes tuhat vuotta sitten, eli vuonna 1181 itämaiset ja kiinalaiset tähtitieteilijät havaitsivat Kassiopeian tähdistössä kirkkaan uuden tähden. Tähti himmeni noin kuukauden kuluessa ja hävisi sitten näkymättömiin. Nykynimitykseltään ilmiö tunnetaan supernovana, mutta tuolloin ilmiö oli ”yliluonnollinen”. Itämaisille astronomeille havainto jäi selittämättömäksi ja oudoksi – mitä oli tapahtunut? Nyt tämä mysteerio on ilmeisesti selvinnyt.
Manchesterin yliopiston kansainvälinen tähtitieteilijäryhmä ilmoitti löytäneensä selityksen tälle ilmiölle, joka on pysynyt 900 vuotta selittämättömänä. Ryhmään kuului astronomeja Hongkongista, Britanniasta, Espanjasta, Unkarista ja Ranskasta mukaan lukien professori Albert Zijlstra Manchesterin yliopistosta. Havaintopohjana käytettiin Nasan Wide-field Infrared Survey Explorer WISE luotaimella saatua informaatiosta. WISE ammuttiin avaruuteen 2009 ja sen tehtävä oli mm. löytää maailmanakaikkeudesta kirkkaita galakseja ja mustia aukkoja. Luotaimella on huippulaatuiset infrapuna-alueen kamerat ja luotain on lähettänyt vuosina 2009-2013 miljoonia kuvia. Hanke jatkui Neowise Near-Earth Object Wide-field Infrared Survey Explorer-hankkeena.
Syyskuussa 2021 julkaistun uuden tutkimuksen mukaan heikko, nopeasti laajeneva kaasusumua Pa 30 tai ”Parkerin tähteä” (J005311 / IRAS 00500+6713) ympäröi yhtä Linnunradan kuumimmista tähdistä, joka tunnetaan juuri nimellä Parker’s star . Tämä on historiallinen supernovan jäänne, joka sopii kiinalaisten havaintoon profiilinsa, sijaintinsa ja historiassa puolesta. Ryhmä ilmoitti havainneensa supernovan kaasumaiset jäännökset eli jättimäisen kuplan, joka laajenee noin 1100 km/s. Nykyisen laajentumisnopeuden perusteella tiimi arvioi, että kupla on peräisin Kassiopeian supernovaräjähdyksestä vuodelta 1188. Supernovan tyyppi on lax ja Parkerin tähteä pidetään Zombi-tähtenä, eli lax-supernovan jäänteenä. Etäisyydeksi on arvioitu 8 kpc eli lähes 26 093 valovuotta ja kohteen sijainti on R.A.: 01:31:14 decl.: +70:15:50 (J2000) ja arvioitu etäisyys on oin 26 000 valovuotta.
Viimeisen vuosituhannen aikana vuodesta Linnunradassa on havaittu vain 9 kirkasta supernovaa. Näistä ”kiinalaisten supernova”, joka tunnetaan myös nimellä 1181 AD ”Kiinan vierastähti”, on jäänyt mysteeriksi. He myös tallensivat tähden likimääräisen sijainnin havainnoimalla sitä taivaalla, mutta nykyaikaiset tähtitieteilijät eivät ole edes löytäneet vahvistettua supernovan jäännöstä. Loput supernovat ovat kaikki nykyajan tieteen hyvin tuntemia ja niistä kuuluisin on harrastajien keskuudessa suosittu vuoden 1054 supernovan jäänne Rapusumu M 1 Härän tähdistössä, joka löydettiin sitten uudelleen 1703. Sen etäisyys meistä on noin 6500 valovuotta.

Kuvassa vasemmalla WISE:n väärävärikuva Pa 30:sta, keskellä WISE:n 11 μm ja oikealla Kitt Peak National Observatorion KPNO 2,1 metrin teleskoopin kuva näkyvällä valolla. Pa 30 on meistä noin 7500 valovuoden etäisyydellä. Kuvassa mittakaavana 100,000 au eli noin 1,6 valovuotta. Vihreä risti osittaa keskustähden paikan.

Aluksi kiinalaiseksi 1181 supernovaksi esitettiin vuonna 2006 löydettyä radio- ja röntgenpulsaria J0205+6449 tai 3C 58, sekin Kassiopeiassa.
Tämän planetaarisen sumun Pa 30 (Patchick 30) löysi jo elokuussa 2013 kuten arvatakin saattaa amerikkalainen harrastaja Dana Patchick, joka kuuluu Deep Sky Huntersin DSH-ryhmään. Hän ja ryhmä käyttää erilaisia tähtikuva-arkistoja, kuten WISE:n Wide-field Infrared Survey Explorerin keski-IR kuva-arkistoa ja 2,1 metrin Kitt Peak National Observatorion (KPNO) kaukputken kuva-arkistoja uusien planetaaristen sumujen etsimiseen. Kuvamateriaalista hän löysi etäisen ja himmeän kohteen Pa 30, jonka keskustähtenä on SN 1181 supernovajäänne. Pa 30 ja Parkerin tähden on aiemmin arvioitu olevan kahden valkoisen kääpiötähden fuusion seurausta. Tällaisten tapahtumien uskotaan johtavan harvinaiseen ja suhteellisen heikkoon supernovatyyppiin, jota kutsutaan tyypin Lax -supernovaksi.
Professori Zijlstra lisäsi: ”Vain noin 10% supernovista on tämän tyyppisiä, eikä niitä ymmärretä hyvin. Se, että supernova 1181 oli heikko mutta himmeni hyvin hitaasti elokuussa ollen näkyvissä 185 vrk, sopii juuri tähän tyyppiin. Se on ainoa tällainen tapahtuma, jossa voimme tutkia sekä jäännössumua että sulautunutta tähteä ja saada myös kuvauksen itse räjähdyksestä. ” Jäänteiden, valkoisten kääpiöiden ja neutronitähtien sulautuminen synnyttää äärimmäisiä ydinreaktioita ja muodostaa raskaita, erittäin neutronirikkaita elementtejä, kuten kultaa ja platinaa. Yhdistämällä kaikki nämä tiedot; ikä, sijainti, tapahtuman kirkkaus, 185 päivän kesto, voidaan olettaa, että Parkerin tähti ja Pa 30 ovat supernovan SN 1181: n jäänteitä. Tämä on ainoa tyypin lax-supernova, jossa on tehty yksityiskohtaisia tutkimuksia jäännöksen tähti ja sumu ovat mahdollisia. On hienoa pystyä ratkaisemaan sekä historiallinen että tähtitieteellinen mysteeri.
Tämä löytö on osoitus siitä, että harrastajatkin voivat tehdä hienoa tieteellistä työtä ja osallistua laajempiin projekteihin hyödyntämällä vapaasti saatavissa olevaa valokuva- ja havaintomateriaalia. Planetaariset ja epämääräiset sumumaiset kohteet ovat erinomainen alue juuri harrastelijoille. Mielenkiinnolla voidaan jäädä odottelemaan seuraavaa löytöä.

Supernovia lähes maailmankaikkeuden alkuajoilta

Supernovahan voi periaatteessa ilmaantua milloin tahansa joko meidän linnunradassamme tai jossakin muussa galaksissa. Usein lähigalaksien supernovat valaiset himmeän galaksin tai galaksihaaran joksikin aikaa ja sitten ne sammuvat. Silti supernovia harvoin havaitaan paljain silmin. Kovin etäisissä galakseissa supernovajäänteitä on taas vaikea tutkia. Yksi erikoisimmasta havaintomahdollisuuksista on valon linsseytyminen, englanniksi ”gravitational lensing”. Tässä ilmiössä kaukaisen galaksin ja meidän välillämme on joku voimakas vetovoimakenttä, joka taittaa valoa linssimäisesti ja näemme kohteita ikään kuin linsseytyneinä tai peilikuvina yleisen suhteellisuusteorian periaatteiden mukaisesti. Ensimmäiset galaksi-linsseytymiset havaittiin 1990-luvun alussa. Näin uusia kaukaisia kohteita kuten supernoviakin voi havaita oudoissa paikoissa outoon aikaan ja ikään kuin ”kulman takaa”.

Kuvassa yllä on linssetymisen periaate ja alla olevassa kuvassa punaisena (punasiirtymä) näkyvät a, b ja c ovat linsseytymän paljastamia etäisiä taustagalakseja, joiden ikä saattaa olla jopa 12 miljardia vuotta, eli ne nähdään sellaisena, kun maailmankaikkeus oli ”juuri” syntynyt. Hubble-teleskoopin valtaisasta kuvamateriaalista siis saattaa löytyä tulevina vuosina vielä vastaavia kohteita. Kuvassa esiintyvät valokaaret ovat yksi linsseytymisen muoto, ikään kuin taittovirhe.

Tyypillinen massiivinen ”linssi” on esim. suuri galaksiryhmä Abell 2744 (3,5 miljardia vv.), jonka läpi kulkeneesta valosta löydettiin äärimmäisen himmeitä galakseja. Kuva yllä.

Jatkossa uusia vanhoja supernovia voi myös löytää vanhoista Hubblen ottamista syvän taitavaan kuvista. Esimerkkinä tästä on yllä Hubblen kuvapari vuosilta 2016 ja 2019. Massiivinen noin 4 miljardin valovuoden päässä, eli kohteen etäisyyden puolivälissä oleva galaksiryhmä MACS J0138.0-2155, johon kuuluu tuhansia galakseja, taivutti eli linsseytti valoa sopivasta kaukaisemmasta taustalla olevasta supernovasta, nimeltään Requiem, joka on noin 10 miljardin valovuoden etäisyydellä. Supernova näkyi kolmena valopisteenä, kun linsseytynyt valo saapui ”suorempaa” tietä näkyviin vuonna 2016, kunnes se hävisi. Uutta linsseytynyttä valoa kohteesta odotellaan taas vuonna 2037. Kolme näkymää tästä supernovasta näkyy Hubble -avaruusteleskoopin ottamassa vuoden 2016 vasemmassa kuvassa (valkoiset ympyrät). Mutta nämä ”linsseytyneet kuvatukset” ovat hävinneet vuoden 2019 kuvassa oikealla. Tutkijat ennustavat, että samasta supernovasta tuleva valo ilmestyy uudelleen vuonna 2037 uudessa neljännessä paikassa, joka on merkitty keltaisella ympyrällä oikean kuva yläkulmassa. Linsseytyneitä supernovia on havaittu aiemmin ainakin kaksi kappaletta. Outoja ovat fotonien tiet!

Tähtitieteilijät ennustavat, että jotkut fotonit kulkevat vielä neljännen ja pidemmän ”polun”, joten niiden valon saapuminen kestää vielä 16 vuotta. Vuonna 2037 nähdään, ovatko he oikeassa. Täytyy kyllä ihmetellä nykytekniikkaa. MMu

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Vuoden 1181 supernovan salat ja outoja kaikuja menneisyydestä

Tähdet tarkaksi Bahtinovin maskilla

Novan jäsenten kanssa keskusteltiin Bahtinov -maskien hankkimisesta. Tällaisella kameran tai kaukoputken eteen laitettavalla suotimella parannetaan kohteen tarkentamista. Se taittaa valon kirkkaasta pistemäisestä kohteesta polttopisteessä kolmeen erilaiseen kulmaan. Tarkennusta säätämällä pystysuora diffraktio liikkuu kahden vastakkaisen hakadiffraktion välillä ja tähti on tarkennettu kun käyttäjä on haarukoinut sen keskelle. Yllätyksekseni maskilla on lyhyt historia, sillä Pavel Bahtinov kehitti sen vain 16 vuotta sitten.

Ajatuksena oli valmistaa muovinen maski 3D -tulostimella. No, mitään ei tapahtunut vähään aikaan, mutta sitten minut kutsuttiin takaisin eläkkeeltä töihin muutaman kuukauden ajaksi ja tajusin, että LUT -yliopistollamme on 3D -tulostimia J.Hyneman -keskuksessa. Kyllä, sama Myytinmurtajista tuttu mies, jolle annettiin LUT:n kunniatohtorin arvo muutama vuosi sitten.

Monien opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä olevien laitteiden joukossa on myös useita 3D -tulostimia. Maskin sain suunniteltua FreeCADilla samanlaisella kuviolla, joka on Wikipediassa. Työpajan ohjaajien opastuksella onnistuin tekemään ensimmäisen maskini. Se osoittautui hieman liian suureksi, joten samantien lähdin suunnittelamaan toista versiota.

Ensimmäinen tulostettu maski

Mutta surffaukset verkkosivustoilla helpottivat työtäni, sillä löysin valmiita piirustuksia Cubikspotilta, missä oli myös 58 mm:n Canon -objektiiville sopiva STL -tiedosto.

Tulostin toimessaan.

Työpajassa kahden 5,5 g:n painavan naamion tulostaminen kesti puolitoista tuntia. Ne sopivat linssin sisäpuolelle erittäin siististi.

Kaksoset vierekkäin.

Maskia testasin ensimmäisen kerran Arcturuksella. Testissä käytin 250 mm:n zoomia ja sen lisäksi oli käytettävä kameran 10 -kertaista näytön suurennosta tarkennuksessa ja maski todella toimi. Kuvasin kameran näytöltä miltä kuvio siinä näytti, ja kameran tarkka kuva näyttää kuvion selvästi.

Vasemmalla kuva kameran näytöstä ja oikealla kameran ottama kuva. Oikeassa yläreunassa suurennos kohteesta.

Kuvassa näkyy kolme peräkkäistä, pientä aaltoviivaa. Jälkeenpäin huomasin, että maskissa oli kolmessa vinoaukossa jäystettä ja ne näkyvätkin tarkasti katsomalla edellisen ’kaksoskuvan’ vasemman maskin yläreunaan, kello 11 ja 12 väliseen kohtaan. Minusta tuo erityiskohta huomioiden kuvan tulos oli hämmästyttävän tarkka.

Olen varsin tyytyväinen tulokseen ja muutaman kerran kokeiltuani maski toimii todella hyvin suuremmalla zoomilla kirkkaan tähden avulla. Lisäksi huomasin ensimmäisen maskin sopivan kiikariin, jolloin yhdistämällä puhelimen kiikariin on maskin avulla parempi mahdollisuus ottaa tarkkoja kuvia.

Kategoriat: Havaitseminen, Optiikka | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tähdet tarkaksi Bahtinovin maskilla

Tähtikiikarin osto-opas

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Tähtikiikarin osto-opas

Slooh näyttää taivaan kohteet kaikille

Kun pari vuotta sitten halusin vakavammin tähtiharrastuksen pariin, kuulin Messiermaratonista ja sain ajatuksen tavoitteesta kuvata kaikki 110 kohdetta. Se olikin todellinen haaste, joka osoittautui enemmän kuin vaativaksi, mutta ajattelin samalla tehdä kohteista kunnon muistiinpanot.

Kun oma kuvaaminen näytti todella vaikealta, tuli mieleen katsoa josko netistä löytyisi laitteita, joita voisi käyttää etänä. Ja totta tosiaaan tuli täysosuma. Vuosittaisella 20 USD maksulla pääsin käyttämään etänä Slooh:n tähtitornien kymmentä kaukoputkea.

Slooh:lla on nykyisellään kaksi observatoriota alueilla, joissa kaukoputket toimivat maapallolla parhaimmissa olosuhteissa. Teneriffalla tulivuori Teiden rinteellä 2372 metrin korkeudella merenpinnasta on kuusi kaukoputkea. Suurimmalla niistä on yli puolen metrin (20 tuumaa) pääpeili. Chilessä La Dehesassa on neljä kaukoputkea 1450 metrin korkeudella, niistä suurin on 17 tuuman kaukoputki, jolla onkin saatu todella hienoja kuvia.

Kanarian ja Chilen tähtitornit kartalla

Kuka vain voi aloittaa tähtitieteen harrastuksen

Itsekin opettajana haluan vahvasti tuoda esille Slooh:n koulutukselliset tavoitteet, jossa kohderyhmänä ovat koululaiset, mutta varttuneemmatkin huomaavat oppivansa paljon uusia asioita. Sivustolla on tarkemmin esitelty erikseen 1000 merkittävää taivaan kohdetta ja sivuston oppaat myös käsittelevät tähtitieteen tekniikoita. Lisäksi jäsenet saavat harrastuksestaan jäsenpisteitä ja nousevat sivuston sisäisellä tasolla eteenpäin. Jäsenet voivat osallistua etsintätehtäviin, joissa saavat syvempää tietoutta tähtitaivaan ja aurinkokunnan kohteista samalla kun heitä opastetaan kuvaamaan niitä. Jäseniä myös kannustetaan lataamaan havaintojaan sivustolla muiden nähtäviksi.

Tähtitaivaan tuhannesta kohteesta yhden illan aikana saavutettavat on merkitty sinisellä pohjalla. Grafiikasta kohteen valitsemalla pääsee suoraan varaamaan kuvausaikaa kaukoputkilta. Kuvan alareunassa panoraamani hevosenpään sumusta, yönäkymä Chilen kakkosputkesta ja otokseni eteläisen taivaan Omega Centaurin pallomaisesta tähtijoukosta.

Nälkä kasvaa syödessä

Tällä vasta-alkajan tasolla saatoin varata yhden viiden minuutin käyttövuoron kerrallaan ja lisäksi sain ’ratsastaa’ viiden kolleegan käyttövuorolla. Eli parhaimmillaan sain yhtenä yönä kuusi Slooh:n järjestelmän prosessoimaa kuvaa. Ne olivat sellaisenaan kyllä hienoja, mutta kuvan laatu vaihteli eikä niistä PNG-tiedostoina saanut jälkikäsittelylläkään paljon parempia.

Ensimmäisiä syksyn 2019 kuviani kuvapankissani.

Hyvin nopeasti päätin edetä vuosikustannuksella 100 USD:n harjoittelijatasolle, jossa sain kerrallaan varata saman käyttövuoron (ja edelleen ratsastaa viidellä). Mutta tällä kertaa tuloksena oli neljä yksiväristä kuvaa laatukaukoputkien tapaan. Kuvat otettiin alle minuutin valotusajalla neljän suotimen kautta. Yksi kirkkauskuva (luminosity, L), yksi päästi valon vain punaisella aallonpituudella (R), yksi vihreällä (G) ja yksi sinisellä (B).

Ja nyt harrastukseni siirtyi ihan toiselle tasolle, kun näitä kuvia on itse käsiteltävä. Slooh:n sivustolla on oma kuvankäsittelyohjelmansa ja siihen on tarjolla hyvä opas. Mutta näitä tähtikuvausohjelmia on myös saatavilla sekä ilmais- että maksuversioina. Itse lähdin testaamaan Pixinsight-ohjelmaa, joka tarjosi kolmen kuukauden ilmaisen kokeilun täysversiolla. Ohjelmalla on jyrkkä oppimiskäyrä, mutta verkosta löytyy paljon oppaita ja videoita opiskelun pohjaksi. Lopulta kokeiluajan loppuessa päätin ostaa ohjelman, jonka hinta oli noin 300 euroa. Ja myös päivitin itseni Slooh:n tähtitieteilijän tasolle (kuinka kuulostaakin hienolta!)), jolla saa viisi käyttövuoroa itselleen (ja ne viisi ratsastusta). Tämän tason vuosimaksu on 300 USD. Kuten ystäväni totesi, sehän on alle euron päivä.

Eteläisen taivaan hienoimpia emissiosumuja on Kölin sumu (Eeta Carinae). Kuvaa varten on valotettu Chilen 17″ (432 mm) kaukoputkella neljän suotimen läpi (L, R, G ja B) seitsemällä käyttövuorolla yhteensä 28 kuvaa, jotka on käsitelty Pixinsight ohjelman Autointegrate skriptillä. Erittäin toimiva skripti on Slooh-kollegan Jarmo Ruuthin käsialaa.

Slooh avaa sivustonsa koululaisille

Tämä on aivan mahtava alusta koululaisten käytettäväksi ja toivoisin mahdollisimman monen tämän oivaltavan. Ja juuri nyt Slooh on päättänyt myöntää miljoona käyttöoikeutta koululaisille. Englanninkielisenä sivusto palvelee parhaiten äidinkielenään englantia puhuvia, mutta koska opetuspaketit aina edellyttävät opettajavalvontaa, luulisin myös suomalaisia kouluja kiinnostavan. Kun kävin viime vuonna Kesämäen koulun tiedeluokalle esittelemässä Slooh:ta, oppilaat halusivat nähdä englanninkielisen version googlekäännetyn suomenkielisen sijasta (joka minusta oli yllättävän hyvä), joten toivottavasti täältäkin apurahaa jotkin tiedeluokat hakevat.

Tällaisia upeita julisteita tehdään etsintämatkojen tuloksena. Jäsenet täyttävät annetut pohjat itse ottamillaan kuvilla. Ne toimivat myös hyvinä avaruustietämyksen muistipankkeina, kun ne tulostaa seinälle.
Kategoriat: Havaitseminen, Tähtiharrastus | Kommentit pois päältä artikkelissa Slooh näyttää taivaan kohteet kaikille

Outo asteroidi

Uusi asteroidi 2021 PH27 kiertää Auringon vain 113 päivässä
Tästä asteroidista PH27 taisi olla pikkuinen uutinen tämän aamun Hesarissakin. Siis mistä on kysymys? Jopa aurinkokunnan sisäosissakin voi tehtävä uusia löytöjä. Uusi erikoinen asteroisi 2021 PH27 löytyi 13. elokuuta. Asteroidi kiertää Auringon vain 113 päivässä, mikä on lyhin kiertoaika tunnetuille asteroideille ja toiseksi lyhin kiertoaika aurinkokunnan kohteille lukuun ottamatta Merkuriuksen vuotta, joka on 88 päivää.
Ensimmäiset havainnot tehtiin käyttäen Cerro Tololon 4 metrin teleskoopin Dark Energy Cameraa (DECam) Chilessä. Vaikka tämä erikoisen ja hienon pimeän energian kameran päätehtävä on tutkia kosmista laajentumista, Brownin yliopiston tähtitieteilijät suostuivat käyttämään DECam-kameraa ottamaan laajakulmakuvia hämärässä. Blanco-teleskoopin mustan energian kamera on yksi tehokkaimmista taivaan mittauslaitteista erittäin suuren näkökenttänsä (2,2, astetta) ansiosta. Lähellä aurinkoa olevat asteroidit ovat hankalia ja näkyvät lähellä laskevaa tai nousevaa aurinkoa hämärässä. Teleskoopin aika on jatkuvasti varattu ja asteroideille ei juuri jää havaintoaikaa. Useat tähtitieteilijät suostuivat keskeyttämään omat havaintohankkeensa asteroidien metsästyksen mahdollistamiseksi.

PH27 kuuluu harvinaiseen Atira -asteroidiluokkaan, jonka kiertorata on kokonaan maan sisäpuolella. Asteroidin kirkkaus on +17,7 eli siis tosi himmeä, mikä viittaa siihen, että asteroidin halkaisija on noin kilometri. 2021 PH27 on joko kaapattu asteroidi tai lepotilassa oleva komeetan ydin. Kun kiertoradan kaltevuus on 31,7 ° ekliptikaan nähden, 2021 PH27 kulkee ajoittain lähellä Venusta. lopulta Venus voi muuttaa asteroidin kiertorataa tai potkaista sen kokonaan pois sisäisestä aurinkokunnasta.
Vuoden 2021 PH27 löytö selittää ehkä Merkuriuksen radan pikkumuutoksia. Ehkä kyseessä on kokonaan uusi asteroidiluokka ja tuo spekulaatioita jo 1800-luvulla esitetystä aurinkokunnan Vulkanus planeetasta.
NASAn Messenger-avaruusalus tarkkaili Vulkanoideja matkalla Merkuriukseen. Lisäksi NASA tutki myös auringon lähellä olevaa aluetta vuoden 2017 täydellisen auringonpimennyksen aikana parilla lentokonekameralla. Molemmissa tapauksissa mitään havaintoja ei saatu. Vuoden 2021 PH27 on kiehtova löytö ja jäämme odottelemaan jatkoa. S&T MMu

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Outo asteroidi

Sää suosi pienimuotoista tähtiharrastuspäivää

Elokuun viimeisenä lauantaina vietettiin paitsi Suomen luonnon päivää, myös valtakunnallista tähtiharrastuspäivää. Nova järjesti pienimuotoisen tunnin mittaisen aurinkokatselun hyvillä havaintolaitteilla Lappeenrannan lentokentän kupeessa. Tilaisuutta ei markkinoitu yleisötapahtumana epidemiatilanteeesta johtuen, vaan ajatuksena oli tavata pienemmällä yhdistysporukalla väljästi ulkoilmassa.

Kerrankin myös sää suosi tähtiharrastajia ja pienestä yläpilvestä huolimatta aurinkohavainnot onnistuivat ja teimme myös päivähavainnot Venuksesta ja Merkuriuksesta. Muutama kuntopolun ohikulkija pysähtyi juttelemaan tähtiharrastuksesta ja kuten oli arvattavissa, kiinnostusta ja toivetta perinteisille tähtinäytöksille olisi olemassa.

Auringon katselun yhteydessä vaihdoimme harrastuskuulumisia, pari okulaaria vaihtoi omistajaa, juttelimme Novan asioista ja valtakunnallisesta tähtiharrastuksesta. Paikalle saapuneet novalaiset olivat varsin tyytyväisiä tähän pieneenkin tilaisuuteen tavata ja tehdä yhdessä havaintoja.

Novan jäseniä aurinkokaukoputkineen valtakunnallisena tähtiharrastuspäivänä.
Kategoriat: Tähtiharrastus, Yhdistystoiminta | Kommentit pois päältä artikkelissa Sää suosi pienimuotoista tähtiharrastuspäivää

Eläkeläinen hurahti tähtiharrastukseen

Olen aina ollut kiinnostunut avaruusasioista, hankin 12-vuotiaana kaukoputken ja pidin vähän ennen kuulentoja kuusta kouluesitelmän. Halpa kaukoputki osoittautui kehnoksi valinnaksi ja onneksi pystyin palauttamaan sen takaisin Anttilaan. Mutta 60-luvulla, ehkä muistakin harrastuksista johtuen, ei tähtien tarkkailu ollut helppoa. Lämpimillä säillä taivas oli liian kirkas, syksyisin ja talvella sää piti huolen innokkuuden laskusuunnasta. Ehkä ei vain sattunut oikeanlaista ohjaajaa tielleni. Eläkepäivien alkaessa ajattelin tehdä vihoviimeisen yrityksen harrastaa tähtitiedettä.

Täysikuu 3.9.2020 Canon EOS 600D

Niinpä huhtikuussa 2019 otin ensimmäisiä askelia tällä saralla, tutkaillen saatavilla olevia amatöörikaukoputkia sekä lataamalla tietokoneelle ja iPadille erilaisia tähtitieteen ohjelmia. Lisäksi selvittelin mahdollisuuksia käyttää järjestelmäkameraani (Canon EOS 600D) kuvaamiseen ja tutkailin lähimaastosta sopivaa tarkkailupaikkaa. Älykännyköiden takia kameran käyttö oli täysin hiipunut, mutta aika nopeasti sain tuntuman sen käyttöön takaisin. Valitettavasti ajankohta ei ollut paras mahdollinen valkenevien öiden takia.

Sitten liityin etätähtitorneja käyttävään Slooh yhteisöön ja pääsin toden teolla tutkimaan avaruutta. Tätä kautta minulle selvisi myös meidän amatöörien mahdollisuus auttaa tähtitieteilijöitä havaitsemalla muuttuvien tähtien kirkkausvaihteluita. Ja sitä kautta liityin myös AAVSO:n (American Association of Variable Star Observers) jäseneksi ja parhaillaankin saan pari kertaa viikossa dataa SS Cygnistä. Näistä taidankin enemmän kertoilla toiste.

Ja tietenkin hakeuduin Ursan ja Etelä-Karjalan Novan jäseneksi, josta syystä Hyvä Avaruudesta Kiinnostunut tätä juttua luet. Olenkin ahkerasti osallistunut Novan kokouksiin ja Ursan harrastustoimintaseminaareihin, kun ne nyt kätevästi striimataan eikä tarvitse matkustaa.

Slooh:n Yökuvauskerhon ’kouluttamana’ olin selvittänyt viime syyskuussa, että Pappilansalmen lossin läheltä näkisi kuun nousevan idästä Kaukaan tehtaan päälle. Niinpä asetuin kamerani kanssa sopivaan paikkaan ja kuun noustessa otin muutaman minuutin välein kuvia ja kyllä tilanne tuntui lumoavalta. Kuvan jo varmaan tuolta aiempaa huomasitkin.

Viime vuoden lopulla uskaltauduin myös tekemään kamerallani Konnunsuon pimeydessä pientä projektia syvän taivaan kohteesta. Minulla oli tarkoituksena kuvat Andromedan galaksia, mutta se oli niin kohtisuoraan ylhäällä, että kameran kanssa en millään sitä saanut näkyviin.

Konnunsuolla siellä jossakin. Kamera ja kiikari kolmijalkoineen. Vanha pallikin oli varattu varmuuden vuoksi.

Suureksi hämmästyksekseni suunnitelma B eli Orionin Kaasusumun kuvaaminen onnistui ja kaikki 603 kuvaakin löytyvät vielä kotona kamerasta.

Orionin suuri kaasusumu M42 Canon EOS 600D, 250 mm, ISO1300 ja 1,3 s. 603 kuvaa Magic Lantern kaukolaukaisijalla. Kohteen siirto keskelle aina 50 kuvan jälkeen. Kuvassa myös M43 ja NGC 1977-73-75.

Loppukeväästä lainasin myös Novan 102 mm Starwatcher kaukoputkea. Tähtitaivaan kohteita en juurikaan ehtinyt kuvaamaan yötaivaan vaalennuttua, mutta kuusta sain monia havaintoja Taivaanvahtiin. Kesän huipennuksena osittaisesta auringonpimennyksestä sain lukuisia kuvia pilvistä huolimatta.Jos oikein tarkkaan katsot putkea, huomaat onnistuneeni kiinnittämään kamerani suoraan kaukoputken polttotasoon. Ja ennen kaukoputken palauttamista lisäsin kaukoputken osavalikoimaan aurinkosuotimen jäsentemme käyttöön.

Auringonpimennyksen kuvaaminen Etelä-Karjalan Novan kaukoputkella. Tabletilla menossa Ursan suora lähetys.

Käväisin myös Kesämäen tähtitiedeluokalle esittelemässä avaruuden kuvaamista ja olin todella otettu koululaisten kiinnostuksesta. Eli mukavasti viikosta toiseen riittää erilaista puuhastelua eikä pääkoppa pääse sammaloitumaan. Eikä ole pelkoa, että avaruudesta pääsisi aiheet loppumaan.

Kategoriat: Havaitseminen, Tähtiharrastus, Valokuvaus | Avainsanoina , , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Eläkeläinen hurahti tähtiharrastukseen

Blue Moon

Todellinen Sininen Kuu
Sunnuntaina 22.8 on täysikuu klo 15:20. Yhdysvalloissa puhutaan Sinisestä Kuusta. Täyskuillahan on eri kulttuureissa monia nimiä. Blue Moon, Harvest Moon ja Super Moon. Sininen kuu ei mitenkään ole väriltään sininen.
Blue Moon perinne tulee amerikkalaisesta almanakasta Maine Farmers’ Almanac, jossa elokuun kuutamo merkittiin erikoistapauksessa nimellä Blue Moon. Almanakka käytti perusteenaan troppista vuotta ja siinä on pääsääntöisesti 12 täyskuuta vuodessa, siis kolme jokaisessa vuodenajassa. Kuiden nimille annettiin usein vuodenaikaa kuvaavia nimi: Lumikuu, Mansikkakuu ja miksei myös Sadonkorjuukuu eli Harvest Moon, joka on näistä ehkä tunnetuin. Se on myös lähinnä syyspäivän tasausta. Joskus harvoin trooppinen vuosi sisältää 13 täyskuuta, ja silloin puhutaan ns. Sinisestä Kuusta.

Näistä ainoastaan superkuulla on jonkinlaista tähtitieteellistä taustaa, koska silloin Kuu on yleensä lähinnä maata ja sen kulmahalkaisija on suurimmillaan. Kun elokuussa Kuu lilluu varsina alhaalla etelähorisontissa, kokee ihmissilmä Kuun normaalia kookkaampana, vaikka käytännössä todellista kokoeroa ei huomaa.

Oli miten oli, media tekee näistä aina isompia juttuja. Useimmille riittää, kun tunnistaa kuuluisat musiikkikappaleet Blue Moon ja Harvest Moon!
Kuuta kannattaa nyt tarkkailla viikonloppuna. Täyskuu antaa hyvän mahdollisuuden ottaa kauniit maisemakuvia Kuun, Jupiterin ( -2,7) ja Saturnuksen (0,2) kera. Sunnuntain myöhäisiltana etelätaivaalla näky on kaunis (Stellarium).

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Blue Moon

Käynti Bennulla onnistui

Käynti Bennulla
Yksi avaruustekniikan hienoimmista hankkeista on Nasan OSIRS-REX, jossa maasta ammuttu luotain vie näytteitä ottavan laskeutujan asteroidi tai pikkuplaneetta Bennun pinnalle. Laskeutuja ottaa näytteen, tuo sen takisin luotaimelle ja luotain tuo näytekapselin takasin maapalolle. Matka kestää yli 5 vuotta. 101955 Bennu on Aurinkoa kiertävä pikkuplaneetta, joka kuuluu Maan lähelle tuleviin Apollo-asteroideihin. Se löydettiin LINEAR-ohjelmalla 11. syyskuuta 1999, ja se sai nimensä egyptiläisen mytologian Bennu-linnun mukaan.

Bennu on kooltaan pieni. Soikean epäsäännöllisen Bennun läpimitta on keskimäärin 500 m. Kappaleen albedo on 0,046 ja vuorokauden pituus sen pinnalla on 4,297 tuntia. Bennun pyörähdysakselin kaltevuus on 177 asetta. Bennu kiertää Auringon ympäri kerran noin 1,20 vuodessa. Bennu on maanläheinen ja maan rataa sivuava pikkuplaneetta, jota on seurattu tarkkaan. Siksi sen rata-alkio on mallinnettu aina vuoteen 2130 mutta maan vetovoima voi muuttaa rataa ja siitä voi tulla vaarallinen. Vuoden 2037 lähiohitus antanee lisävaloa asiaan.
Bennu on Nasan vuonna 2016 Cape Canaveralista laukaistun OSIRIS-REX-luotaimen tutkimuskohde. Luotain saapui Bennulle 3. joulukuuta 2018 ja vietti useita kuukausia kartoittaakseen asteroidia kaukaa ennen kuin lähestyi sitä läheltä. Tehtävän huipentuma tapahtui 20. lokakuuta 2020, kun näytteenotto tapahtui ja OSIRIS-REX-luotain otti pintakosketuksen asteroidiin ja keräsi tomua ja soraa sen pinnalta. Se oli ensimmäinen Nasan tekemä näytteenottoyritys asteroidin pinnalta ja onnistui. Suunnitelmien mukaan luotain lähti 2,5 vuotta kestävälle paluumatkalleen nyt toukokuussa. Näytekapselin tulisi laskeutua laskuvarjolla Utahin aavikolle 2023, jolloin näytettä päästäisiin tutkimaan. Maan ilmakehään laskeutumisessa on aina omat vaaransa. Nasan Genesisin paluu Maahan huhtikuussa 2004 epäonnistu näytekapselin laskuvarjon pettäessä ja kapseli iskeytyi maahan yli 300 km/h, jolloin kapseli tuhoutui ja näytteet sekoittuivat maan-ainekseen. Yksi kiihtyvyysanturi oli asennettu väärinpäin! Inhimillistä toimintaa! Jäädään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia. Tietomme aurinkokuntamme synnystä ja kehityksestä saanee lisävaloa. MMu

Kategoriat: Historiaa | Kommentit pois päältä artikkelissa Käynti Bennulla onnistui