Lokakuun kokouksessa päästiin Kuutinkulmassa tutustumaan yhdistykselle lahjoituksena saatuun Newton-tyyppiseen peilikaukoputkeen, joka päällisin puolin näytti hyväkuntoiselta. Ainoastaan pääpeilin kollimaatio näytti kaipaavan hieman korjausta. Tästä ei meikäläisellä ole ollut käytännön kokemusta, mutta innostuin ottamaan haasteen vastaan. Kokouksessa sain jo hyviä neuvoja ja tässä yritän välittää kokemukseni kaukoputken huoltamisen kiemuroista.
Bresser on hieman tuntemattomampi kaukoputkien valmistaja. Yritys on toiminut 65 vuotta länsi-saksalaisessa Rheden pikkukaupungissa. Kaukoputken pääpeili on 114 mm ja sen polttoväli on 500 mm, joten sen f/D-suhde on 4,4. Varustelaukussa oli muun muassa kolme okulaaria (4, 9 ja 25 mm) ja ekvatoriaalinen kolmijalka. Kaukoputken ohjaamista auttamassa oli laserilla varustettu aputähtäin. Lisäksi mukana oli alkuperäinen käyttöohje.
Kaukoputken tarkistus
Kollegoiden ja netin ohjeiden mukaisesti aloitin teleskoopin käyttööottoprojektin. Kaukoputken ja kolmijalan yhdistäminen onnistui ohjeiden avulla nopeasti. Mutta hyvin nopeasti huomasin, että pääpeilin kollimaatio ei ollutkaan niin nopeasti tehty. Kollimaatioruuvien lukitusruuvit loistivat poissaolollaan eivätkä säätöruuvit toimineet odotetulla tavalla. Asialle löytyikin selitys, kun katsoin sopivassa valossa kaukoputken sisään.
Ensiksi huomasin ison kämmenen jäljen ja sitten näin ilmeisen väärässä paikassa lojuvan irrallisen jousen. Samalla oivalsin, että kalustelaukussa olleet kolme ruuvia ja kaksi jousta olivatkin erittäin tärkeitä. Hyvä, että olivat tallessa. Emmin hieman jättäisinkö projektin tähän, mutta kollegat kehottivat vain etenemään pääpeilin irroittamisella (!).
Pääpeilin purkaminen
Niinpä sitten lähdin tutkimusmatkalle, miten pääpeili irroitettaisiin ja siihen netistä löytyikin auttavia videoita. Eikä se lopulta kovin hankalaa ollut, kolme sivuruuvia auki ja varovaista vääntöä; ja niin peili oli käsissä. Tuo edellä mainittu kämmenen jälki kannusti käyttämään suojahanskoja.
Tässä vaiheessa olin jo saanut käsityksen peilin puhdistamisesta, mutta päätin edetä varoen ja poistin kämmenen jäljen isopropyylin ja tislatun veden seoksella.
Asensin pääpeilin paikalleen ja päällisin puolin tarkisteltuna peilien ja okulaarin keskilinjat olivat aika hyvässä linjassa. Ennen kollimaatioprosessiin syventymistä testasin näkymää naapurin kuusesta kaikilla kolmella okulaarilla puhelimen kameralla. Puhelimessa on 1x ja 2x optiset suurennokset. Puhelinsovittimen käyttö kaipaa vielä hiomista, mutta teleskoopilla sentään sain kuvia aikaiseksi. Myös huomasin, että lasertähtäimen avulla tällaiset kohteet löytyivät helposti. Pimeässä ja pieniä kohteita etsiessä tilanne voi olla haastavampi.
Tässä englanninkielinen video pääpeilin irroittamisesta ja asentamisesta. Siinä on myös ohjeet peilin puhdistamiseen.
Kaukoputken kollimointi
Päätin kuitenkin syventyä hieman tarkemmin kollimointiin. Kun pääpeilin rakenne oli nyt kunnossa, oli apupeilin vuoro. Siinä sitten tulikin tenkkapoo, koska yleensä apupeilissä on keskellä peilin kiinnitysruuvi ja sen ympärillä kolme kollimaatioruuvia. Ja kuten kuvasta näkyy, tässä oli vielä välissä kolme lisäruuvia.
Tarkemmin katsomalla huomasin, että apupeilin ja kolmijalkaisen ”hämähäkin” välissä oli pienempi lisätuki ja ehkäpä ruuvit olivat tätä varten. Kun keskiruuvi tuntui olevan tosi tiukassa, eikä netistä löytynyt apua asiaan, päätin jättää apupeilin sikseen. Saavat taitavammat sen kanssa jatkaa myöhemmin.
Purin vielä kertaalleen pääpeilin ottaakseni sen osista kuvat, koska nyt olin saanut vinkin kertoa täällä blogissa asiasta. Eikä peili ollut päivääkään ollut taas paikallaan, kun päätin sittenkin puhdistaa sen. Eli kumihanskat taas käteen, peili pois putkesta ja irti alustoistaan, lavuaarin kädenlämpöiseen veteen hieman fairya, hetken odotus, sitten pyyhkiminen veden alla pumpulityynyillä (yksi pyyhkäisy per tyynyn pinta), hienolla suihkulla huuhtelu. Veden vaihtaminen ja prosessi uusiksi. Lopuksi huuhtelu tislatulla vedellä ja talouspaperin kulmalla muutaman pisaran poisto. Ja kyllä tuli puhdasta. Tyytyväisenä kasasin peilin takaisin putken päähän.
Kollimointia varten sain Novan laserkollimaattorin, joka asennetaan okulaarin tilalle ja siitä lähtee säde apupeilin kautta pääpeiliin. Kun katsotaan putken päästä, voi sädepisteen säätöruuvien kanssa tuoda peilin keskelle. Samalla säde myös kimpoaa peilistä takaisin ja kollimaattorissa on vinossa oleva maalitaulu, jossa sädettä siirretään keskelle pääpeilin säätöruuveilla. Kun säätö on valmis, lukitusruuveilla varmistetaan, ettei peilin asema muutu.
Laserkollimaattoria hakiessani tuli puheeksi, että pääpeilissä ei ole keskustaa merkitty, jolloin tarkka säätö ei ole mahdollista. Muinosen Martti kehoitti siihen jonkinlaisen merkin kiinnittämään. Kaukoputkea käyttäessä keskustan alue jää apupeilin pimentoon, joten siihen voi rauhassa merkinnän laittaa.
Mietin sitten, miten pyöreän peiliin saisi keskustan määriteltyä ja siihen merkinnän tehtyä niin, että se pysyy puhtaana. Vaihtoehtoja on useita, ja ensimmäiseksi tein kolme peilin säteen pituista luiskaa, jotka 120 asteen kulmassa kohtasivat peilin keskellä. Keskelle pieni merkintä ja siihen keskelle pieni, neliömäinen tarra. Kun otin peilistä kuvan ja mittasin kolmiomittauksella tuloksen, huomasin käden sen verran vapisseen, että keskipiste osui tarran reunaan. Se ei kuitenkaan itse kollimaatiota haitannut, joka sujuikin minuuteissa. Tyytyväisenä asensin peilin takaisin.
Ja tietysti Youtube tämän jälkeen näytti videon, missä keskipisteen saa siististi paikalleen. Siinä makustelin asiaa ja päätin yrittää itsekin. Peili piti tietysti purkaa esiin, tarra poistaa asetonilla ja jäljet pestä edellä mainitulla tavalla. Keskipisteeksi laitoin pienen, läpinäkyvän puolipallon. Paikalleen asennettuna se antoikin oivan tuloksen apupeilin säädössä, mutta pääpeiliä säätäessä tajusin puolipallon toimivan oivallisena säteen hajottajana. Voi, voi, taas kerran pääpeili on otettava esiin …
Tällä kertaa tein pienemmän tarran ja siihen kaksoisympyrän keskipistettä määrittelemään. Kaikki meni muuten hyvin, mutta ei se käsi pysynyt vakaana ja viime hetkellä tarra lipesi hieman sivuun. Mutta nyt saatiin toistaiseksi paras tulos ja totesin kollimoinnin päättyneeksi.
Kollimaatiovideoita on pilvin pimein, tässä yksi selkeä ilman apuvälineitä ja yksi laserkollimaattorilla
Käyttökokemukset
Sadonkorjuukuuta lähdin sunnuntai-iltana kaukoputkella metsästämään. Kaukoputki jalustoineen liikkuu sylissä mukavasti lyhyitä matkoja, kuten nyt kotoa pihalle. Ohjekirjan neuvoilla tarkistin jalustan tasapainon ja putken suunnan pohjoiseen pitämällä puhelinta jalustalla ja käyttämällä vesivaaka- ja kompassiappeja. Meni todella nykyaikaisen kätevästi ja varustelaatikossa ollut pieni kompassi sai olla rauhassa. Sitten rektakensio- ja deklinaatioakseleiden säätöpyöriä kierrättämällä lähdin etsimään kuuta. Aputähtäin tälläkin kertaa avusti mukavasti ja minuutissa kuu oli okulaarin kentässä. Vaikka kuu oli vielä sangen alhaalla, sain kaikilla kolmella okulaarilla kirkasta kuvaa. Tosin molemmissa pienemmissä okulaareissa oli hyvin pienet linssit, joten katsominen oli hieman hankalaa.
Isoimmalla, 25 mm:n okulaarilla kuu mahtui oikein hyvin kuvaan ja se pysyi siinä jonkin aikaa. Keskimmäisellä, 9 mm:n okulaarilla kuu täytti mukavasti kuva-alan, mutta siinä piti aika nopeasti säätää kaukoputkea kuun häipyessä pois näkyvistä. Ekvatoriaalisen jalustan etu on siinä, että rektakensio-akselin siirto riittää, sillä deklinaatioakseli säätyy automaattisesti mukana (edellyttäen jalustan asemoinnin menneen oikein). Pienimmällä, 4 mm:n okulaarilla tuli välillä jopa kiire, sillä kuusta näkyi vain osa. Ja seilaaminen kuun pinnalla vaati molempien akseleiden säätämistä.
Olin nyt ehtinyt myös harjoitella puhelimen sovittimen kanssa ja onnistuin kaikilla kolmella okulaarilla saamaan kuvat. Jo puhelimen näytössä huomasin, että kirkkautta ei saanut toistettua samalla lailla enkä odottanut kovin paljoa kuvien laatutasosta. Niinpä olinkin yllättynyt, että ne olivat sentään ihan siedettävän näköiset.
Novan 102 mm:n peiliputkella järjestelmäkameran pystyi T2-rengasliittimellä asentamaan polttotasoon niin, että tarkennus toimi. Plutossa okulaaripesää ei pysty samalla tavalla irroittamaan ja jos kameran pystyisikin siihen asentamaan, jää sen kuvasensori niin kauas ettei tarkennus enää onnistu. Toinen vaihtoehto olisi tuoda pääpeiliä lähemmäs, mutta se vaatii lisäosien tekoa peilin kiinnitykseen.
Minusta tämä kaukoputki soveltuu oikein hyvin jäsenillemme harrastuksen alkuvaiheeseen, kun kiikareiden lisäksi haluaa nähdä enemmän. Kaukoputki siirtyy helposti paikasta toiseen ja sen käyttöönotto on joutuisaa. Lisäksi halutessaan saa puhelinkameralla pienellä harjoituksella ihan mukavia kuvia, tosin tähän voisi hankkia mukaan puhelinsovittimen. Vakavampaan harrastukseen on sitten hyvä edetä edistyneemmillä kaukoputkilla.