Novan sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 26.1.2013 Imatralla Kulttuuritalo Virrassa, paikalla oli yhdeksän jäsentä. Hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla: Kai Hämäläinen (pj), Martti Muinonen (varainhoitaja), Timo Särkikoski (sihteeri) ja Kari Tuovinen (jäsen).
Vuosikokouksen osanottajia
Yhdistys on hankkinut tähtinäytöksiin ja jäsenten lainakäyttöön Skywatcher Skyliner-200P peilikaukoputken. Jos olet kiinnostunut lainaamaan putkea kotiisi, ota yhteyttä eknova @ ursa.fi, tai tule käymään kerhotapaamisessa Loukolla. Tarvittaessa putken käytöstä annetaan koulutusta ennen lainaamista.
Skywatcher Skyliner-200P
Tähtiharrastusseuramme tammikuun 14. päivän kokouksessa tuli puheeksi seuran rahastonhoitaja Martti Muinosen kanssa, että voisin lainata testattavaksi seuralle lahjoituksena saatua 60-luvun Royal-merkkistä linssikaukoputkea. Putki on japanilainen ja sen polttoväli on 1200 mm ja linssin halkaisija 60 mm. Kokouksen jälkeen Martti kuljetti minut ja kaukoputken opiskelija-asunnolleni ja putki vietiin heti säilytykseen varastoon.
Kului melkein kaksi viikkoa, kun torstai-iltapäivänä 26. tammikuuta huomasin iltakuuden aikaan kaupungilla, että on pimeää ja taivaalla näkyy matalalla kuunsirppi, jonka läheisyydessä on Venus sekä korkeammalla Jupiter. Heti tuli mieleen, että nyt voisin testata kaukoputkea. Kaukoputken kiinnitys oli vain parilla ruuvilla jalustaan, joten kävin ostamassa sähkölankaa, että sen saisi paremmin kiinni.
Puoli seitsemän aikaan illalla soitin kaverille, että nyt pääsisi katsomaan planeettoja ja kuuta. Venus ja kuu olivat niin matalalla kerrostalojen yllä, että ei ollut montaa kymmentä minuuttia aikaa. Hain kaukoputken varastosta ja harmittelin sitä pystyttäessäni etten ollut tutustunut pystyttämiseen aiemmin, koska nyt tuli pieni kiire.
Kaukoputken pystytys oli kuitenkin yllättävän nopeaa. Jalustan tukivarsien kolmella siipimutterilla säädettiin jalustan korkeutta ja itse putken kiinnitys oli neljällä ruuvilla, joista siis kaksi puuttui. Kuitenkin kaksi ruuvia riitti pitämään putken kiinni pidikkeessään eikä tarvinnut hukata aikaa sähkölangan viritykseen. Okulaareja oli 25,9,6 ja 2,5 millinen. Käytimme kuitenkin vain 25 ja 6 millistä okulaaria, joilla 1200 mm polttovälillä pääsisi 48- ja 200-kertaisiin suurennuksiin.
Aluksi katsoimme Venusta 48-kertaisella suurennuksella, ettei se ehtisi hävitä näkyvistä. Se näkyi hyvin kirkkaana täplänä eikä yksityiskohtia näkynyt. Etsinkaukoputken kollimaatio oli suht’ kohdillaan ja se riitti hyvin 48-kertaisen suurennuksen käyttämiseen, mutta 200-kertainen suurennus olisi vaatinut tarkempaa suuntausta eikä se 15 asteen pakkasessa pimeällä kelillä olisi ollut ihan helppoa, joten tyydyimme 48x suurennukseen.
Putkessa oli kyllä seurantakiertoruuvit, mutta hyvin suuntaus ja seuranta onnistui perusssäätöruuveja kiertämällä ja kädellä painamalla. Aika nopeasti Venus liikkui näkökentässä maan pyöriessä, joten suurten suurennusten seuranta vaatisi tarkempaa tutustumista. Nyt emme edes kohdistaneet jalustaa pohjantähteen vaan käytimme sitä atsimutaaliasennossa vaaka- ja pystysuunnassa. Jännä oli havaita, että suuntauksen voi tehdä myös ilman okulaaria kääntöpeilistä katsoen.
Kuunsirppi näkyi mukavasti 48-kertaisella suurennoksella ja täytti melkein koko näkökentän. Kraatterit näkyivät isoina 200x suurennuksella, mutta silloin kuu ei kauaa pysynyt näkökentässä. Putkea oli vähän konstikasta säätää käsin, joten seurantaan olisi kannattanut perehtyä ja kohdistaa jalusta. Jupiter oli puun takana, joten jouduimme siirtämään putkea hieman. Putki jalustoineen on kuitenkin melko kevyt kantaa ja siirtää; ainakin muutamia metrejä.
48X suurennuksella Jupiter näkyi kirkkaana ja sen okulaarin kuvassa vasemmalla puolella alhaalla (siis kaukoputken kääntämässä kuvassa näkyvänä) näkyi Io, Europa, Ganymedes ja kaukana oikealla ylhäällä Kallisto. Jupiterissa erottui kaksi vaaleanruskeaa raitaa viistosti oikealle ylöspäin suuntautuvana, jotka siis ovat Jupiterin vöitä. 200X suurennuksella emme saaneet Jupiteria näkymään: ilmeisesti olisi kannattanut kokeilla 9 mm okulaaria eli 133x suurennusta. Syynä voi myös olla aiemmin mainittu kollimaatio eli suuntaus.
Viihdyimme 15-asteen pakkasessa kaikkiaan tunnin ja viisitoista minuuttia, jolloin alkoi tulla kylmä, mutta mielessä oli jo kevään vilpoisammat kelit, jolloin olisi helpompi testata putkea. Myöskin olisi kiva kokeilla voiko putken läpi kuvata digikameralla. Paljon jäi siis vielä testattavaa.
Osmo, 26.1.2012 Lappeenranta
Kuvailin kahtena yönä Messier 1 (M1) supernovajäännöstä, eli rapusumua C14:lla ja Canonin järjestelmäkameralla. Otin 5 min valotuksia iso 800:lla ja putken valovoimaa oli kasvatettu Draco merkkisellä linssiputkille tehdyllä 0.8X polttovälinlyhentäjällä. Lisäksi valosaastetta suodattamassa oli baaderin 2″ neodyymisuodin.
Kuvassa on pinottuna 23kpl 5min valotuksia, pinoaminen on tehty deep sky stacker nimisellä ilmaisohjelmalla. Loppusäädöt kuvaan on tehty photoshopilla.
Messier 1 on vuonna 1054 räjähtäneen supernovan jäännös Härän tähtikuviossa, kohteen pystyy näkemään visuaalisesti harrastajavälinein pimeästä paikasta.
M1:n etäisyys maasta on n.6500 valovuotta. Sumu laajenee 1500km/s nopeudella ja vajaan tuhannen vuoden aikana supernovan jäänteet ovat levinneet 11 valovuoden alueelle. Itse supernovana räjähtäneestä tähdestä on jäljellä 30km kokoinen, nopeasti pyörivä pulsarina toimiva neutronitähti.
Supernovan jäänteet löysi ensimmäisenä Englantilainen lääkäri ja astronomi John Bevis v. 1731. Charles Messier löysi sumun v. 1758 tehdessään havaintoja kirkkaasta komeetasta. Messier listasi tämän ensimmäiseksi kohteeksi komeettamaisten kohteiden luetteloonsa. Englantilainen tähtitieteilijä William Parsons III, eli Lordi Rosse katseli M1:ä isolla 180cm Leviathan kaukoputkellaan v.1848 ja oli näki kohteen rapumaisena, siitä on tullut nimitys rapusumu.
Messier 1, rapusumu kuvattuna C14 SCT:llä
Tämä galleria sisältää 2 kuvaa.
Herkuleksen tähtikuviosta löytyy kaksi helposi näkyvää Messierin luettelon pallomaista tähtijoukkoa, M13 ja M92. Kokeilin Celestron 14:n ja mustavalkoisen ATIK 16HR kameran kanssa Baaderin AlanGee II polttovälinlyhennintä lauantaina 27.10. Tarkoituksena oli testata kunka hyvin tuo lyhennin toimii isolla putkella ja suhteellisen … Lue loppuun
13-14.10 välisenä yönä oli osittain kirkasta ja pääsin kuvaamaan pihaobservatoriosta Jupiteria ja komeetta 168P Hergenrotheria Celestronin 14″ SCT kaukoputkella (C14). Seeing oli poikkeuksellisen hyvä, mutta valitettavasti pilvet valtasivat taas taivaan ennekuin Jupiter ehti nousta kunnolla taivaalle.
Ensimmäinen kuva on otettu Microsoftin Lifecam Studio HD webkamerasta muokatulla planeettakameralla. Nykyaikaiset HD webkamerat toimivat hyvin planeettakuvauksessa ja pienten pikseleiden ansiosta kuvaa saa suurennettua reippaasti.
Toinen Jupiterkuva on otettu Imaging Sourcen värikameralla, Kuvassa näkyy myös Jupiterin Io kuu, joka on väriltään visuaalisestikin puna-oranssi.
Komeettakuva on otettu C14:lla ja ATIK16HR mustavalkoisella jäähdytetyllä tähtikuvauskameralla. Lisäksi välissä oli Meaden 0.33X reduceri, jolla C14 aukkosuhteeksi tulee n. f/4. Läpinäkyvyys oli valitettavan surkea ja esim linnunrata ei erottunut pihalta. Yksittäinen 2min valotus, ehdin ottaa noita 5kpl ennen pilvien saapumista. Komeetta löytyy Pegasoksen tähtikuviosta, neliön yläosista ja on huomattavasti kirkkaampi mitä oli ennustettu. Ennustukset antoivat kirkkaudeksi n.15 mag, mutta komeetta on tällä hetkellä n.9-10mag luokkaa ja havaittavissa hyvissä olosuhteissa isommilla (80mm) kiikareillakin. Kuvassa näkyy myös komeetasta ylävasemmalla oleva galaksi NGC 7777, joka on kirkkaudeltaan 14 mag.
Tekniset tiedot:
Okulaarit ja muut tarvikkeet:
Myydään omistajan ikääntymisen vuoksi
Hinta 400€ (hinnasta voidaan neuvotella)
Puh 0500-377739
Syksyn 2012 ensimmäinen kerhotapaaminen pidettiin Loukolla 1.9. klo 15. Paikalla oli runsaasti osanottajia ympäri Etelä-Karjalaa, toivottavasti sama innostus jatkuu myöhemmälle syksyyn! Puheenjohtaja oli varustautunut kahvinkeittovälineillä ja varainhoitaja oli järjestänyt kahvileipää, mikä piristi tunnelmaa selvästi. Vinkkinä Loukolle lähtöä epäröiville, että kahvia ja keksiä saattaa olla tarjossa jatkossakin… Seuraava tapaaminen on 6. lokakuuta klo 15, tervetuloa!
Kerhotapaaminen 9/2012
Monesti tähtiharrastajalle hämärän aika on lähinnä pimentyvän taivaan odottelua, mutta hämärä itsessään on koko taivaan kattava ja värikäs ilmiö, joka on yllättävän monipuolinen havaintokohde.
Paras aika hämärän tarkkailuun on keväästä syksyyn, Etelä-Suomessa jopa keskikesän valoisinta yöaikaa voi käyttää hämärän ilmiöiden tarkkailuun. Sydäntalvella hämärän aika ajoittuu yleensä muiden arkiaskareiden kuten työmatkojen kanssa samaan ajankohtaan ja voi pitkien pilvisyysjaksojen vuoksi mennä muutenkin täysin ohi. Systemaattisen ja jämäkän havainnoinnin kannalta parasta aikaa hämärän ilmiöiden havainnointiin on kevät- ja syyspäiväntasauksen aika, jolloin hämärän kesto lyhyimmillään 2,5 tuntia. Ja tuolloin esimerkiksi iltahämärää havaittaessa ilmiö todella päättyy pimeän tuloon. Valoisina kesäöinä Etelä-Suomessa hämärän ilmiöitä on tarjolla tuutin täydeltä. Myös jäätelötuuttien tarjonta on silloin parhaimmillaan. Yksi mielekkäin tapa havaita hämärää on silloin kun on muutenkin etsimässä ilta- tai aamuhämärässä kuunsirppiä, tahi sisäplaneettoja Merkuriusta ja Venusta.
Hämäriä termejä
Hämärä tarkoittaa siis sitä aikaa illasta tai aamusta, jolloin aurinko on horisontin alapuolella, mutta taivas ei ole vielä täysin pimeä tai täysi pimeys on päättynyt aamuhämärän alkaessa. Hämärästä on tunnetusti kolme eri vaihetta.
Porvarillinen hämärä on silloin, kun auringon kiekon yläreuna on laskenut horisontin alapuolelle ja sen keskipiste on korkeintaan 6° horisontin alapuolella. Kirkkaimmat tähdet ja planeetat alkavat näkyä porvarillisen hämärän lopussa. Nauttinen hämärä vallitsee, kun auringon kiekon keskipiste on 6-12° horisontin alapuolella. Nimitys viittaa merenkulkuun. Silloin tähtiä on jo runsaasti näkyvissä ja merellä erottuu vielä horisontti. Sekstantilla voidaan mitata tähtien korkeuksia ja laskea havaintojen perusteella aluksen sijainti. Nauttisen hämärän loppupuolella voi jo aloitella kiikari- ja kaukoputkihavaintoja. Astronominen hämärä saapuu, kun auringon kiekon keskipiste on 12-18° horisontin alapuolella. Himmeimmätkin tähdet alkavat näkyä astronomisen hämärän aikana tai kadota aamun ensi sarastuksessa. Pimeys vallitsee silloin, kun aurinko on enemmän kuin 18° horisontin alapuolella. Se on yllättävän paljon; katsokaapa joskus kuuta 18° korkeudella ja kääntäkää katse yhtä paljon horisontista alaspäin.
Teoria ja tunnetuimpia ilmiöitä
Sininen taivas ja sateenkaari lienevät tunnetuimpia valon sirontailmiöitä. Myös hämärä perustuu sirontaan, mutta joihinkin yksittäisiin samaan aikaan nähtäviin ilmiöihin on muita selityksiä. Ilmassa oleva pöly ja kosteus vaikuttavat hämärän värisävyihin, joten keväällä kun ilmassa on paljon pölyä, nähdään erilaisia hämäriä kuin syksyllä, jos esimerkiksi reipas sade on ”puhdistanut” ilmaa. Keskellä talvea kirkkaina pakkaspäivinä tuntuu, että auringonlaskut ja hämärät seuraavat toisiaan, vaikka väitetäänkin ettei kahta samanlaista auringonlaskua ole. Joka tapauksessa hämärän aikaan (havaitsijan näkökulmasta) auringon säteet kulkevat pitkän tien horisontin takaa valaisten vielä havaitsijan yläpuolella olevia ilmakerroksia. Valon pienimmän aallonpituuden punaiset sävyt selviävät tästä matkasta parhaiten sinisten sirotessa ilmakehän molekyyleistä. Ilmakehän molekyylit eivät sirota kovinkaan paljoa valoa 90° kulmaan eli tässä tilanteessa zeniitin suuntaan, joten taivaanlaki on melko tylsä suunta hämärän ilmiöiden tarkkailuun (verratkaapa horisontin ja zeniitin sinisyyttä auringon ollessa vielä horisontin päällä tai noustua). Sen sijaan zeniitin ja horisontin puolivälin suunnasta havaitsijaan osuu paljon enemmän sironnutta valoa, eli melko lailla sopivalla katselukorkeudella kun Aurinko on laskenut. Auringon suunnassa kajastus on voimakkainta, koska sieltä suunnasta havaitsijan silmään osuu eniten pieniin kulmiin vesipisaroista ja muista suurista hiukkasista sironnutta valoa.
Hämäränsäteet lienevät tunnetuin hämärän ilmiö. Kaukana havaitsijasta, horisontin alapuolella voi olla pilviä jotka aiheuttavat näyttäviä varjoja purppuraa iltataivasta vasten. Toisten mielestä hämäränsäde on se tumma varjo, toisten mielestä taas se osa joka jättää iltaruskon näkyviin. Niin tai näin, hämäränsäteitä kannattaa alkaa havaitsemaan jo hämäräpuuhien alkuvaiheessa, sillä ne näkyvät parhaiten auringon ollessa viitisen astetta horisontin alapuolella. Silloin tilanne on sikäli hyvä, että myös purppuravalo auringon laskun suunnassa on voimakkaimmillaan. Tämä ideaalitilanne on yleensä reilun puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Sitä ennen onkin oiva hetki tarkkailla vastakkaista suuntaa (illalla itää) ja maan varjon kohoamista ja vastaruskoa, josta lisää jutun lopussa.
Purppuravaloa itsessäänkin kannattaa havaita. Silloin tällöin valoilmiöaktiivit raportoivat poikkeuksellisen voimakkaasta purppurasta. Syystä tai toisesta sirontahiukkasia on silloin enemmän. Tulivuorenpurkauksilla ja voimakkaalla purppuralla on ainakin selvä yhteys. Purppuran on silloin myös havaittu viipyvän taivaalla pidempään. Havaitsemalla purppuravaloa säännöllisesti oppii bongaamaan sen mikä on epätavallista joko kirkkaudessa, sävyissä tai sen kestossa.
Ei pelkkää sirontaa
Jos esimerkiksi lännessä auringonlaskun aikaan on pilviä, joita laskeva aurinko värjää punaisen ja oranssin uskomattoman hienoihin sävyihin, näky voi olla hyvinkin maalauksellinen ja dramaattisuudellaan mieleenpainuva, mutta osa nähdyistä väreistä voivatkin olla havaitsijan omaa tekoa. Se ei tietenkään vähennä kokemuksen merkitystä. Voimakkaasti värjäytyneiden pilvien välissä taivas voi näyttää vihertyneeltä, mikä voimistaa näkymän vaikutelmaa, mutta johtuu simultaanisen kontrastin synnyttämästä vääristymästä. Aivot täydentävät värikylläisten pilvien väliin jäävää vähemmän värikästä kohtaa vastakkaisella värisävyllä. Sopivina kesäiltoina kannattaa ottaa kuvia auringonlaskuista ja verrata niitä siihen näkymään minkä itse näkee ja pohtia mistä eroavaisuudet johtuvat.
Ilmeisesti myös tästä syystä kirjallisuudessa mainitaan tuon tuostakin ja tavan takaa että hämäränsäteissä voi esiintyä sinivihreitä tai sinertäviä sävyjä ja silloinhan katsomme ilmiötä punertavaa tai purppuraa taustataivasta vasten.
Muista myös vastakkainen suunta
Samaan aikaan kun aurinko laskee, idässä alkaa maan varjo nousta taivaalle. Se on helppo huomata harmaansinisenä vyöhykkeenä heti horisontin yläpuolella purppuran värisen vastaruskon alla. Se nousee kuitenkin nopeasti, mutta niin nousee vastaruskokin em. sirontakulman muuttuessa, mitä emme aina tule muistaneeksi. Jos vielä täysikuu sattuu nousemaan samassa suunnassa, näky on uskomattoman hieno. Maan varjon näkyminen on yleensä niin selvää, että monet maallikot luulevat sitä jonkinlaiseksi pilvikerrokseksi tai sumuksi! Mitä, eikös tänään pitänyt olla selkeää? Vastarusko ja maan varjo jatkavat nousuaan, kunnes niiden näkeminen alkaa olla mahdotonta tummuvaa taivasta vasten. Myös hämäränsäteitä havaittaessa kannattaa aina muista vilkaista selän taakse vastakkaiselle taivaalle. Toisinaan hämäränsäteet kulkevat koko taivaankannen yli. Netistä löytyy näyttäviä kuvia aiheesta. Surffailun voi aloittaa vaikkapa http://www.atoptics.co.uk
Noin tunti auringonlaskun jälkeen maan varjo ja vastarusko yleensä alkavat olla näkymättömissä. Mutta täysin pimeään on vielä toinen tunti, joskin tähtiä näkyy jo runsaasti. Keskikesän öinä tilanne on erikoinen. Hämärän edistyminen pysähtyy ja tutut itäisen taivaan hämäränilmiöt siirtyvät eteläiselle taivaalle. Hämärä filmi siis pysähtyy ja tavallaan vaihtaa suuntaa varhaisen kesäaamun valkenemista seuraten.
Lähteet:
Arnkil: Värit havaintojen maailmassa (Taideteollinen korkeakoulu 2007)
Minnaert: Maiseman valot ja värit (Ursa 1987)
Tähdet 1993 (Ursa 1992)
Tähdet 1994 (Ursa 1993)
Juttu on julkaistu alun perin Novan jäsenlehdessä 1/2001
Yhdistys sai verkkotunnuksen www.eknova.fi käyttöönsä 19.9.2012. Tähän sivustolle alamme rakentamaan uutta Tähtiharrastustietoa-verkkolehteä, joka jatkaa vuonna 1979 perustetun samannimisen jäsenlehden pitkää ja arvostettua perinnettä.
