Tähdet tarkaksi Bahtinovin maskilla

Novan jäsenten kanssa keskusteltiin Bahtinov -maskien hankkimisesta. Tällaisella kameran tai kaukoputken eteen laitettavalla suotimella parannetaan kohteen tarkentamista. Se taittaa valon kirkkaasta pistemäisestä kohteesta polttopisteessä kolmeen erilaiseen kulmaan. Tarkennusta säätämällä pystysuora diffraktio liikkuu kahden vastakkaisen hakadiffraktion välillä ja tähti on tarkennettu kun käyttäjä on haarukoinut sen keskelle. Yllätyksekseni maskilla on lyhyt historia, sillä Pavel Bahtinov kehitti sen vain 16 vuotta sitten.

Ajatuksena oli valmistaa muovinen maski 3D -tulostimella. No, mitään ei tapahtunut vähään aikaan, mutta sitten minut kutsuttiin takaisin eläkkeeltä töihin muutaman kuukauden ajaksi ja tajusin, että LUT -yliopistollamme on 3D -tulostimia J.Hyneman -keskuksessa. Kyllä, sama Myytinmurtajista tuttu mies, jolle annettiin LUT:n kunniatohtorin arvo muutama vuosi sitten.

Monien opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä olevien laitteiden joukossa on myös useita 3D -tulostimia. Maskin sain suunniteltua FreeCADilla samanlaisella kuviolla, joka on Wikipediassa. Työpajan ohjaajien opastuksella onnistuin tekemään ensimmäisen maskini. Se osoittautui hieman liian suureksi, joten samantien lähdin suunnittelamaan toista versiota.

Ensimmäinen tulostettu maski

Mutta surffaukset verkkosivustoilla helpottivat työtäni, sillä löysin valmiita piirustuksia Cubikspotilta, missä oli myös 58 mm:n Canon -objektiiville sopiva STL -tiedosto.

Tulostin toimessaan.

Työpajassa kahden 5,5 g:n painavan naamion tulostaminen kesti puolitoista tuntia. Ne sopivat linssin sisäpuolelle erittäin siististi.

Kaksoset vierekkäin.

Maskia testasin ensimmäisen kerran Arcturuksella. Testissä käytin 250 mm:n zoomia ja sen lisäksi oli käytettävä kameran 10 -kertaista näytön suurennosta tarkennuksessa ja maski todella toimi. Kuvasin kameran näytöltä miltä kuvio siinä näytti, ja kameran tarkka kuva näyttää kuvion selvästi.

Vasemmalla kuva kameran näytöstä ja oikealla kameran ottama kuva. Oikeassa yläreunassa suurennos kohteesta.

Kuvassa näkyy kolme peräkkäistä, pientä aaltoviivaa. Jälkeenpäin huomasin, että maskissa oli kolmessa vinoaukossa jäystettä ja ne näkyvätkin tarkasti katsomalla edellisen ’kaksoskuvan’ vasemman maskin yläreunaan, kello 11 ja 12 väliseen kohtaan. Minusta tuo erityiskohta huomioiden kuvan tulos oli hämmästyttävän tarkka.

Olen varsin tyytyväinen tulokseen ja muutaman kerran kokeiltuani maski toimii todella hyvin suuremmalla zoomilla kirkkaan tähden avulla. Lisäksi huomasin ensimmäisen maskin sopivan kiikariin, jolloin yhdistämällä puhelimen kiikariin on maskin avulla parempi mahdollisuus ottaa tarkkoja kuvia.

Kategoria(t): Havaitseminen, Optiikka Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.