Tuorlassa tähtipäivillä

Kevätpäiväntasauksen tienoilla, maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna, 23.–24.3. järjestettiin Tuorlassa järjestyksessään 44. Tähtipäivät. Tämän vuotisen tapahtuman olivat kasanneet kokoon Turun yliopiston Tuorlan tiedekeskus, Turun Ursa sekä valtakunnallinen Ursa.

Etteivät Tähtipäivät jäisi väliin

Vuodesta 1971 alkaneessa Tähtipäivät-tradiossa on ollut vuosia, jolloin tapahtuma on jäänyt järjestämättä. Enenevässä määrin näin on tapahtunut viime vuosina, koskaan ei kuitenkaan kahtena vuonna peräkkäin.

Saarijärven Tähtipäivien 2017 jälkeen seuraava vuosi jäi väliin ja näytti pahasti siltä, ettei kukaan paikallisista toimijoista ollut valmis järjestämään tapahtumaa myöskään 2019. Tilanne näytti jo niin varmalta, että jopa Ursan toimintasuunnitelmaan tuli kirjaus, ettei päiviä ole vuonna 2019.

Kerho- ja yhdistysihmisten piirissä heräsi syksyllä debatti, etteihän näin voi tapahtua. Jos kaksi vuotta jää väliin, on vaara, että traditio hiipuu kokonaan. Tokihan tapahtumaa ei vain tavan vuoksi järjestetä, vaan sille on kyllä maakunnallinen ja valtakunnallinen tilaus. Jostain syystä ilmeisesti tapahtuman järjestelyihin ryhtyminen on haaste paikallisyhdistyksille.

Turun Ursan aktiivien piirissä heräsi kuin myöhäissyksyllä ajatus, josko haaste kuitenkin otettaisiin vastaan. Aika oli kyllä käymässä armottomasti vähiin kevättapahtuman suhteen ja Ursassa lienee oltu epäuskoisia, että kukaan tähän pystyisi. Turkulaiset pykäsivät kuitenkin Tähtipäivät pystyyn kolmessa kuukaudessa. Ensikertalaisilta tämä tuskin olisi onnistunut. Suomessa on kuitenkin kourallinen paikallistoimijoita, joilla tällainen rutiini on olemassa.

Paikan edut ja haasteet

Tuorlan iso tähtitorni kylpee ilta-auringossa. Kuva: Veikko Mäkelä.

Tapahtumapaikaksi valikoitui Tuorlan tiedekeskus ja sen ympäristö. Tämä oli parempi ratkaisu kulttuuripääkaupunkivuotena 2011, jolloin Turun Ursa järjesti Tähtipäivät keskustassa yliopistolla ja rinnakkain Tuorlassa, joka verotti yleisöä pääpaikasta.

Tuorlassa on viime aikoina tapahtunut paljon. Tähtitieteilijöiden tutkimuskeskuksena toiminut Tuorla on tyhjentynyt Turun keskustaan muuttaneista tutkijoista ja tilalla on yleisölle ja erityisesti koululaisille suunnattua tieteen valistus- ja popularisointitoimintaa. Tätä tukee myös keskukseen jo aiemmin pystytetty planetaario. Tuorlan tiedekeskuksen profiiliin Tähtipäivien kaltainen yleisötapahtuma sopi mainiosti.

Tuorla sijaitsee Paimiossa, joka on nykyisin osa Kaarinan kaupunkia. Turun keskustaan on reilut kymmenen kilometriä, joka ei autolla ole matka eikä mikään. Myös julkinen liikenne kulkee. Yleisöä Tuorlan avoimien ovien tapahtumiin on aiempina vuosina riittänyt tungokseen asti.

Tiedekeskuksen läheisyydessä toimii myös Tuorlan majatalo, joka tarjoaa ravintola- ja majoituspalveluja. Yhteistyökumppanina voidaan käyttää myös vieressä olevaa Ammattiopisto Livian Tuorlan maaseutuopistoa.

Tuorlassa ei ole isoa luentotilaa, joten Tähtipäivien lauantain luennot oli päätetty järjestää maaseutuopiston isommassa salissa. Sinänsä viisas ratkaisu, jos yleisöä olisi tulvinut luentoja kuulemaan runsaammin.

Tässä piili myös tämän vuotisten Tähtipäivien isoin kompastuskivi. Maaseutuopiston, majatalon ja Tuorlan keskuksen välillä oli yli puolen kilometrin kävelymatka. Toiminnan jakautuessa eri pisteiden kesken kävelyä kertyi päivän mittaan melko runsaasti. Liekö käynyt myös niin, että kaikki eivät luennoille löytäneet, koska sali ei ollut missään vaiheessa aivan täysi. Sunnuntain luennot olivat puolestaan Tuorlan puolella ja siellä tila oli liki täynnä.

Hajasijoituksen lisäksi pientä ongelmaa tuotti myös Tuorlan keskuksen sokkeloisuus. Toiminta oli sielläkin jakautunut kahteen rakennukseen, joskin matkaa näiden välillä oli vain parisenkymmentä metriä.

Luentoja, työpajoja, näyttelyä

Tähtipäivien tarjonta oli viime vuosien konseptia myötäilevä. Oli kiinnostavia luentoja, niin tieteen kuin vähän harrastuksen tiimoilta: gammatähtitiedettä, revontulia, Yrjö Väisälää… Oman mausteensa antoivat Tuorlan tiedekeskuksen työpajat, joissa pääsi tekemään mm. nestetyppijäätelöä. Planetaarionäytökset pyörivät totta kai koko ajan. Molemmat viime mainituista olivat jo loppuunmyytyjä jo paljon ennen tapahtumahetkeä.

Markus Hotakainen kertoo lauantaina revontulista. Kuvassa päivän tilanne Auringossa. Kuva: Veikko Mäkelä.
Pasi Nurmi luennoi sunnuntaina Yrjö Väisälästä ja Tuorlan perinnöstä. Kuva: Veikko Mäkelä.

Varsinainen näyttely ei ollut suuri, mutta sekä Ursa, että Tähtipuoti Alnilam olivat tuoneet myyntiosastot Tähtipäiville. UrSalon väki piti kaukoputkiklinikkaa, jossa todistettavasti moni yleisön edustaja sai apua kaukoputkensa toimimattomuuteen liittyvissä ongelmissa.

Stellat ja illanvietto

Tähtipäivien perinteisiin on kuulunut lauantain illanvietto, jonka merkittävin funktio viime vuosina on ollut Stella Arcti -palkintojen jako. Jos Tähtipäiviä ei ole ollut, paikan on ottanut Cygnus-kesätapahtuma. Toki siinä samassa tarjoutuu mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen harrastajakollegoiden kanssa. Tunnelmaa ryydittivät tällä kertaa myös paikallisen Tuorlassa toimivan Kuninkaantien panimon tuotteet.

Tuorlan majatalo tarjosi sympaattisen kokoisen paikan illanistujaisille ja viimeisimmät vetäytyivät pois vasta puolen yön jälkeen. Majatalolla majoittuneille matka yöpuulle ei ollut kovin pitkä.

Stella Arctit menivät tänä vuonna Kirkkonummen Komakallion kuvaajakaksikolle Samuli Vuoriselle ja Jari Saukkoselle. Samasta kuvausporukasta on palkittu jo aiemmin Lauri Kangas vuonna 2013. Samulin ja Jarin palkitseminen oli vähän kahden kauppa. Vain toisen huomioiminen ei olisi ollut tasapuolista. Palkinnot menivät kyllä oikeisiin osoitteisiin. Ansiot heillä eivät ole vain kuvaustuloksissa, vaan myös opitun jakamisessa edelleen muulle yhteisölle.

Oiva viikonloppu

Tähtipäivät irrottivat arjesta, varsinkin kun tällä kertaa kirjoittajallekaan ei ollut tätä artikkelia lukuun ottamatta siunaantunut mitään erityisvelvollisuuksia. Järjestäjät olivat onnistuneet rakentamaan oivan kattauksen, joka tuki Tähtipäivien nykyistä konseptia tähtitieteen ja tähtiharrastuksen yleisötapahtumana maakunnallisesti aina kerrallaan jossain päin Suomea.

Yleisöä oli melko runsaasti, mutta ei aivan ruuhkaksi asti. Olisi itse odottanut runsaampaakin osanottoa. Sen sijaan aktiivisten harrastajien runsaus yllätti. Tähtipäiville oli vaivauduttu jopa Utsjokea myöten. Tähtipäivät jakavat harrastavien kiinnostusta. Joitakin yleisötapahtuma ei voisi vähempää kiinnostaa, jotkut ottavat sen mahdollisuutena tavata tuttuja, olkoonkin että esimerkiksi Laitepäivät odottavat jo parin viikon päässä.

Toivottavasti ensi vuonnakin tapaamme näissä merkeissä vielä ennen Ursan juhlavuotta 2021.

Linkkejä

Tähtipäivät 2019

Kategoria(t): Tähtiharrastus, Yhdistystoiminta Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.