Uusi ilmakehän valoilmiöiden perusteos

Vihdoinkin, oli ensireaktio, kun sain uuden valoilmiökirjan ensi kertaa käsiini. Aiemmat alan klassikot ovat kirjaimellisesti viime vuosisadalta ja niiden ilmestymisen jälkeen kehitystä on tapahtunut paljon. Tällä vuosikymmenellä on jo aiemmin saatu Ursan julkaisemana uusi kunnon halokirja ja nyt on yleisen ilmakehän ilmiöiden perusteoksen vuoro.

Toinen reaktio oli entistä suurempi myönteinen ihmetys kirjan laaja-alaisuudesta ja havaintoharrastuksen näkökulmasta. Kirjalla on yksi kirjoittaja Jari Luomanen, jolla on toki ollut käytössään asiantuntevaa taustavoimaa. Myös suurin osa kuvista on kirjoittajan. Kuvien kotimaisuus on erittäin hyvä asia, koska lukija näkee ilmiöiden yhteydessä tutun suomalaisen kaupunki- tai luontomaiseman ja ymmärtää että kuka tahansa voi näitä ilmiöitä nähdä, kunhan vaan tietää niistä etukäteen. Se on koko havaintoharrastuksen juju.

Kirjan sisältö eli erilaiset optiset valoilmiöt on jaettu niiden syntytavan mukaan, vaikka tietyn syntytavan sisällä itse ilmiöt näyttäytyvät hyvin eri tavoin. Tästä syystä esimerkiksi vihreä välähdys ja tähtien tuikkiminen käsitellään perätysten. Ahkera lukija saa palkintonsa mielenkiintoisen kokonaisuuden hahmottamisessa, toisaalta kirjan asenne on havaitsemaan kannustava ja kirjasta saa myös hyvät eväät yksittäisten ilmiöiden näkemiseen ja kuvaamiseen eli kirjaa voi lukea myös valikoiden.

Jotta lukija saadaan lopulta pois nojatuolistaan ulos luontoon, on kirjan loppuosassa vielä osio varsinaisesta havaintoharrastuksesta käytännössä. Vinkkejä annetaan niin havaintoihin valmistautumiseen, apuvälineisiin, tekniikkoihin ja havaintojen raportointiin harrastusyhteisöineen.

Uusi valoilmiökirja upeasti ja kunnianhimoisesti toteutettuna on myös hieno dokumentti ja osoitus siitä, mihin kaikkeen Ursan ilmakehäjaostojen puitteissa tapahtunut harrastuskulttuurin nousu ja kukoistus saikaan aikaan. Osa harrastajista tuli osallisiksi alan kansainvälistä tutkimusta ja tiedeyhteisöä. Osaa kirjassa kuvattuja ilmiöitä ei välttämättä vieläkään tunnettaisi ainakaan yhtä hyvin ilman suomalaista alan harrastusta. Siten kirja ei myöskään kainostele viedä lukijaansa pitkälle valoilmiöiden harvinaisempaakin maailmaan ja siitä irtoaakin vuosiksi harrastusta tukevaa tietoa ja käytännön havaintovinkkejä.

Jari Luomanen: Ilmakehän ilmiöt. Synty, havaitseminen ja valokuvaaminen. Ursa 2016.

Kategoria(t): Kirjat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.