Etelä-Karjalan Nova ry.

Todellinen Sininen Kuu
Sunnuntaina 22.8 on täysikuu klo 15:20. Yhdysvalloissa puhutaan Sinisestä Kuusta. Täyskuillahan on eri kulttuureissa monia nimiä. Blue Moon, Harvest Moon ja Super Moon. Sininen kuu ei mitenkään ole väriltään sininen.
Blue Moon perinne tulee amerikkalaisesta almanakasta Maine Farmers’ Almanac, jossa elokuun kuutamo merkittiin erikoistapauksessa nimellä Blue Moon. Almanakka käytti perusteenaan troppista vuotta ja siinä on pääsääntöisesti 12 täyskuuta vuodessa, siis kolme jokaisessa vuodenajassa. Kuiden nimille annettiin usein vuodenaikaa kuvaavia nimi: Lumikuu, Mansikkakuu ja miksei myös Sadonkorjuukuu eli Harvest Moon, joka on näistä ehkä tunnetuin. Se on myös lähinnä syyspäivän tasausta. Joskus harvoin trooppinen vuosi sisältää 13 täyskuuta, ja silloin puhutaan ns. Sinisestä Kuusta.

Näistä ainoastaan superkuulla on jonkinlaista tähtitieteellistä taustaa, koska silloin Kuu on yleensä lähinnä maata ja sen kulmahalkaisija on suurimmillaan. Kun elokuussa Kuu lilluu varsina alhaalla etelähorisontissa, kokee ihmissilmä Kuun normaalia kookkaampana, vaikka käytännössä todellista kokoeroa ei huomaa.

Oli miten oli, media tekee näistä aina isompia juttuja. Useimmille riittää, kun tunnistaa kuuluisat musiikkikappaleet Blue Moon ja Harvest Moon!
Kuuta kannattaa nyt tarkkailla viikonloppuna. Täyskuu antaa hyvän mahdollisuuden ottaa kauniit maisemakuvia Kuun, Jupiterin ( -2,7) ja Saturnuksen (0,2) kera. Sunnuntain myöhäisiltana etelätaivaalla näky on kaunis (Stellarium).

Käynti Bennulla
Yksi avaruustekniikan hienoimmista hankkeista on Nasan OSIRS-REX, jossa maasta ammuttu luotain vie näytteitä ottavan laskeutujan asteroidi tai pikkuplaneetta Bennun pinnalle. Laskeutuja ottaa näytteen, tuo sen takisin luotaimelle ja luotain tuo näytekapselin takasin maapalolle. Matka kestää yli 5 vuotta. 101955 Bennu on Aurinkoa kiertävä pikkuplaneetta, joka kuuluu Maan lähelle tuleviin Apollo-asteroideihin. Se löydettiin LINEAR-ohjelmalla 11. syyskuuta 1999, ja se sai nimensä egyptiläisen mytologian Bennu-linnun mukaan.

Bennu on kooltaan pieni. Soikean epäsäännöllisen Bennun läpimitta on keskimäärin 500 m. Kappaleen albedo on 0,046 ja vuorokauden pituus sen pinnalla on 4,297 tuntia. Bennun pyörähdysakselin kaltevuus on 177 asetta. Bennu kiertää Auringon ympäri kerran noin 1,20 vuodessa. Bennu on maanläheinen ja maan rataa sivuava pikkuplaneetta, jota on seurattu tarkkaan. Siksi sen rata-alkio on mallinnettu aina vuoteen 2130 mutta maan vetovoima voi muuttaa rataa ja siitä voi tulla vaarallinen. Vuoden 2037 lähiohitus antanee lisävaloa asiaan.
Bennu on Nasan vuonna 2016 Cape Canaveralista laukaistun OSIRIS-REX-luotaimen tutkimuskohde. Luotain saapui Bennulle 3. joulukuuta 2018 ja vietti useita kuukausia kartoittaakseen asteroidia kaukaa ennen kuin lähestyi sitä läheltä. Tehtävän huipentuma tapahtui 20. lokakuuta 2020, kun näytteenotto tapahtui ja OSIRIS-REX-luotain otti pintakosketuksen asteroidiin ja keräsi tomua ja soraa sen pinnalta. Se oli ensimmäinen Nasan tekemä näytteenottoyritys asteroidin pinnalta ja onnistui. Suunnitelmien mukaan luotain lähti 2,5 vuotta kestävälle paluumatkalleen nyt toukokuussa. Näytekapselin tulisi laskeutua laskuvarjolla Utahin aavikolle 2023, jolloin näytettä päästäisiin tutkimaan. Maan ilmakehään laskeutumisessa on aina omat vaaransa. Nasan Genesisin paluu Maahan huhtikuussa 2004 epäonnistu näytekapselin laskuvarjon pettäessä ja kapseli iskeytyi maahan yli 300 km/h, jolloin kapseli tuhoutui ja näytteet sekoittuivat maan-ainekseen. Yksi kiihtyvyysanturi oli asennettu väärinpäin! Inhimillistä toimintaa! Jäädään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia. Tietomme aurinkokuntamme synnystä ja kehityksestä saanee lisävaloa. MMu

Se ajankohta oli taas  –  kevään viimeiset pimeät. 15.4. torstaina alkuilta näytti lupaavalta. Tasan vuosi sitten olimme samoihin aikoihin samassa paikassa komeettojen kimpussa. Siitä olikin edellinen kirjoitelmani. Taas hurahti yksi vuosi ”jonnekin”.  Nyt klo 22:30 siis kohti Aholan ”observatoriota”. Oma osuuteni tässä bongailussa oli turhankin helppo. Ajoin vain paikalle, kun taas Rane sekä Esko olivat jo hikihatussa asentaneet laitteistonsa katseluvalmiiksi – kaksi autollista kaukoputkia. Kymppi- ja yksitoistatuumaiset  SGT- GOTO-teleskoopit seisoivat tukevasti tien laidassa. Askelmoottorien hurina ja otsalamppujen sekä puhelimein näyttöjen tuttu kajo loi maagista tunnelmaa tummenevaa taivasta vasten. Kohta lähtee tai sitten ei.

Alkuillan seeing ei ollut paras mahdollinen. Kuukin häiritsi vielä hetken luoteistaivaalla. Kaukoputkien ajoharjoituksena vilkaisimme Kuuta ja horisonttiin painuvaa jo koltaan hiipuvaa Marsia.  Seeingin takia niistä ei jäänyt paljon kerrottavaa, perinteistä kuohuvaa fotonivirtaa ekstarfokaalikuvana, koska putket eivät olleet riittävän ”temperoituja”. SGT-kaukoputket vaativat aika pitkän tai ennakkoon tehdyn jäähdytyksen. Pikkuhiljaa ennen puolta yötä taivas näytti hyvältä, SQM näytti jo 21,4 ja putket olivat rauhottuneet mutta katselijat kävivät kuumina.  Hyvältä näytti.

Ennakkoon oli puhetta, että katsastetaan etupäässä Leijonan ja Neitsyen suunnan galakseja, koska Leijonan tähdistö on Aholasta katsottuna  hyvässä asennossa ja korkealla. Olin tehnyt itselleni  ennakkoon havainto- ja toivelistaa. Tuolla alueellahan on satojen tai tuhansien galaksien kehto, josta löytyy aina uusia kohteita laitteen koon mukaan loppuelämäksi. Koitimme havaita kohteita magnitudivälillä 8-13. Havaitsemiamme kohteita oli kymmenittäin ja niiden kaikkien muistaminen jälkikäteen on hankalaa. Tarkoitushan oli ainoastaan tehdä visuaalihavaintoja ja ”naatiksella” – ei siis mitään varsinaista havaintotoimintaa, josta jäisi jotain kerrottavaa. No tämä kertomus ainakin.

Kohdeluettelo oli pitkä. M1 Rapusumu (Nov, 8.4), M3 (Pal, 6.4),  M104 Sombrero (Spg, 8.4), M109 (Spg, 9.6), M108 (Spg, 10.0), M105 (Elg, 9.2), M101 Tuulimylly (Spg, 7.8), M98 Edge-on (Spg, 10.1), M97  Pöllösumu (Pla, 9.8), M94 (Spg, 8.1), M95 (Spg, 9.7), M 87 (Elg, 8.7), M 81 Boode, (Spg, 6.8), M 83, (Spg, 7.6), M65 (Spg, 9.2), M64 Mustasilmägalaksi (Spg, 8.5), M63 Auringonkukkagalaksi (Spg, 8.6), M66 (Spg, 8.9), M67 (Avoin 6.9), M76 Nostopaino (Pla, 11.5), M51 Pyörregalaksi, (Spg, 7.9), NGC 2419, Galdwell 25, Intergalactic Wanderer (Pal, 9.06). Tämä on yksi Linnunradan kirkkaimmista pallomaisista (abs. Mag. -9.4!), NGC 3185 (Spg, 12.1), NGC 3187 (Spg, 13.3), NGC 3190 (Spg,10.9), NGC  3193 (Spg, 11.0), NGC 3195 , NGC 4147 (Pal,10.3), NGC 3628 (Spg, Edge-on, 9.1) NGC 3632 (Spg, 11.0), NGC 3384 (Elg, 9.9), NGC 3389 (Spg, 11.9), NGC 2365 (Spg 12.7), NGC 2395, NGC 2392 Eskimosumu (Pla, 9.2), NGC 7317, Stefanin kvintetti ( 5kpl  NGC-galaksia). UGC 6253 (Elg,11.9), UGC 5470 (Elg, 10.4), PGC 3538956 (Elg, 14.7), PGC 3538950 (Elg, 14.7), PGC 4096870 (Sp0g, 14.0), PGC  4550815 (Spg, 14.2),  IC 643 (Spg, 15.1), IC 591 (Spg 14,1), HD 96368, HD 73578, HD 88910, ARC 136, PK208+331, Ellis 6 (Pla, 10.4), ARO 135 (Pla 12.0), PK 208+33.1 (Pla, 13.0). Alla karttaote havaintoalueesta ja tässäkin kohteet on rajattu magnitudiin 12.

Messier-luettelo. Luettelo julkaistiin 1781. Vuonna 1967 luetteloon lisättiin vielä M110. Hankalin kohde on M102?

NGC, New Genral Catalogue:  Johan Dreyer kokosi alkuperäisen 7840 kohdetta sisältävän NGC-luettelon Herschelin havainnoista vuonna 1888. Viimeisten ( IC / Index Catalogue I ja II) lisäluettelollapäivitysten jälkeen  1973 ja 2000 sisältää noin 13 957 kohdetta.

HD on tähtiharrastaja Henry Draperin kokoama tähtiluettelo, joka julkistiin vuosina 1918 and 1924. Luetteloon kuuluu noin 650 000 tähteä. Laajennusversiot ovat HDE ja HDEC.

UGC on Uppsala General Catalogue of Galaxies vuodelta 1973 sisältäen noin 13 000 galaksia.

Caldwell catalogue on Patric Mooren kokoama 109 (C 1-C 109) syvän taivaan kohteen luettelo vuodelta 1995.

Goto-laitteet ovat parhaimmillaan juuri tämän kaltaisessa visuaalikohteiden nopeassa haussa ja ”bongailussa”.  Kun haku tapahtuu puhelimen näytöllä, ei putkeen tarvitse koskea käsin, jos fokus on OK. Kokenut havaitsija toki pääsee pimeissä oloissa ja vuosien kokemuksella samaan tähtihyppelyllä, mutta jokainen tietää, että se voilla työlästä. Kun käytössä on kolme erilaista kaukoputkea eri suurennuksilla, saa kohteista hyvän käsityksen. Nyt käytössä oli kaksi SGT:ä ja yksi lyhytpolttovälinen refraktori, kaikissa kunnon okulaarit.  Näin kohteista ja erityisesti niiden laajuudesta sai hyvän käsityksen. Koska havaintokohteita oli paljon, keskityn vain muutamaan oman ”muistilistani” vaikuttavimpaan kohteeseen. Galaksien yksityiskohtien havaitseminen tarkemmin vaati aikaa ja pitkää ”ohikatsomista”. Kokemuksesta on tässä hyötyä. Ikäni ja silmäni alkavat olla jo sitä luokkaa, että saa olla kiitollinen, että erottaa edes joitain himmeitä kohteita. Nyt näin mielestäni kaikki kohteet. Osa kohteista oli kylläkin jo melko himmeitä, eikä yksityiskohtia voinut erottaa. Jonkinlainen juhlava tunne okulaarissa syntyy, kun näkee galaksin spiraalihaaroja, tummia pölyalueita ja keskuspullistumia.  Nämä alkavat näky hyvissä olosuhteissa noin 200 millisillä laitteilla mutta isosta aukosta on aina apua. Yksityiskohtien löytämiseksi galakseja tulee katso melko suurella 120-250  kertaisella suurennuksella. Havaintolistasta otan esiin vain muutamia omasta mielestäni ikonisia klassikkoja puuduttamatta liikaa satunnaista lukijaa! Kohteet ovat helpohkoja harrastekohteita kaikille, eivätkä vaadi kovin suurta putkea.

Leon Tripletti tai M 66-ryhmä:  M65, M66 ja NGC 3628. Hieno ryhmä, joka tietyllä suurennuksella mahtuu  kokonaan näkökenttään. M66 on ryhmän suurin ja kirkkain (8.9). Kuvissa pohjoinen on ylhäällä. M66 on Messierin alkuperäislöytö vuodelta 1780 ja samalla hän kirjasi myös M 65:n M-luetteloonsa. Hattua täytyy nostaa, vaikka kohteet eivät ole kovin vaikeita, on löytö hieno 1700-luvun laitteilla ja ilman mitään ennakkotietoa kohteesta. Sitä voi kokeilla noin 3,5 tuuman pitkäpolttovälisellä refraktorilla tai Gregorian-kaukoputkella noin 120x suurennuksella. Kohteiden etsiminen on systemaattista etsintätyötä. M65 on noin 200 000 valovuoden päässä M66:sta. M65 on komea spiraaligalaksi, kirkkaus (10.2)  Tripletin kohteet ovat noin 35 miljoonan valovuoden päässä meistä. Tripletin kolmas osapuoli on edge-on spiraaligalaksi NGC 3627. M65 ja M 66 ovat sopivasti ”kyljellään” ja NGC 3628 näkyy selvästi palkkimaisena sivusta ja sen Spiraalirakenteen voi aavistaa. Galaksit näkyvät himmeän epämääräisen utuisina. Siinä ne killuvat majesteettisesti näkökentässä ja näemme ne sellaisina kun ne olivat noin 35 miljoona vuotta sitten, eli maan paleogeenisena aikana. Hieno ryhmä, jonka hohto ei katoa koskaan mutta loisto katoaa kaupunkien keskustan valoihin.

Ikoninen Pyörregalaksi tai Whirlpool Galaxy, tunnetaan kohteena Messier 51a/b tai NGC 5194/NGC 5195. Kohde on ehkä klassisin esimerkki hienosta kohteesta, jolla on pitkä tähtiharrastukseen liittyvä historia. Tämä kohde oli Messierin havainto vuodelta 1773. Galaksin  himmeämmän osan NGC 5195 havaitsi Mechain vuonna 1781.  Kuuluisaksi kohde tuli 1818, kun irlantilainen Rossen lordi William Parsons laati siitä hienon piirroksen uudella 72-tuumaisella (1,8 m) jättimäisellä metallipeiliteleskoopillaan Birrissä. Putki oli aikanaan pitkään maailman suurin kaukoputki, eli todellinen ”Leviathan”, siis ”valas tai jättiläismerihirviö”. Piirros oli aikansa haitekkia ja antoi alkukäsityksen maailmakaikkeuden  tuntemattomista ”saarista” tai ”nebuloseista”, jotka sittemmin avasivat ikkunan maailmankaikkeuden ymmärtämiseemme. Esityön tosin oli tehnyt jo 1700-luvun lopulla muuan toinen tähtiharrastelija, William Herschel.  Hienoa työtä näiltä kaikilta ”harrastelijoilta”!

Okulaarissa kohde näyttää viereisen Rossen piirroksen mukaiselta. Jos  kuvaa katsoessasi siristät silmiäsi melkein kiinni, on näky samansuuntainen. Galaksin spiraalihaarat ja kirkastumat erottuvat hyvin. Melko unohtumaton näky. Kohde on 31 miljoonan valovuoden päässä ja sen kirkkaus on  8.4 m. Pohjoinen on ylhäällä.

Kolmanneksi galaksikohteeksi otan M104:n, eli  Sombrero-galaksin tai NGC 4594:n. Se on Neitsyen tähdistössä ja melko ”helposti” löydettävissä Spican vierestä. No helposti ja helposti. Galaksin löysi 1781 Pierre Méchain ja se lisättiin Messier-luetteloon virallisesti vasta 1921 ranskalaisen astronomin Nicolas Camille Flammarion aloitteesta.  Pierre François André Méchain  oli ranskalainen astronomi. Hän työskenteli Messierin kanssa yhteistyössä. Messierin luettelossa 25 kohdetta on varmasti hänen alkuperäishavaintoja ja loppuja havaitsi useampikin mutta itsenäisesti. Myös Herscheliä voidaan pitää kohteen yhtenä itsenäisenä löytäjänä 1784.  Galaksi näyttää elliptiseltä utuläiskältä, jonka halkaisee tumma keskusviiva. Kohde on kuitenkin spiraaligalaksi. Hieno ja erikoinen kohde. Kohteen etäisyys on eri lähteiden mukaan noin 30 miljoonaa vv . ja halkaisija 50 000 vv. ja kirkkaus +8 m. Galaksi on majesteettisen näköinen ilmestys.

M 81 tai NGC 3031. Löytäjänsä Booden 1774 mukaisesti nimetty Booden galaksi Isossa Karhussa on myös massiivinen näky. Se on paikallisen joukkomme  lähimmän naapurin M81-ryhmän (noin 35 kohdetta) suurin galaksi ja kuulumme kaikki yhdessä Neitsyen suureen galaksityhmään. M81:ssä havaittiin supernova 1993, joka oli huomattavan kirkas, eli 10.7 m. Galaksin kirkkaudeksi ilmoitetaan noin  6.8 m, eli se on hyvissä olosuhteissa ja hyvälle silmälle paljaan silmän kohde. Foorumien perusteella se on myös havaittu paljain silmin. Näin olen M81, jonka etäisyys meistä on noin 12 miljoonaa vv. jäänee ennätysten kirjaan etäisimpänä maasta palajien silmin jatkuvasti näkyvänä kohteena. Jokainen voi koittaa panna paremmaksi!

Itseasiasiassa ihan M81:n naapurissa puolen asteen päässä on myös Booden samana vuonna löytämä kaverigalaksi M82. M82 tai NGC 3034 ”sikarigalaksi” on epäsäännöllinen (IR) galaksi, jonka kirkkaus on  8.4 m. Mutta meiltä katsottuna se näkyy edge-on-kohteena noin 12 miljoonan vv:n päässä.  Galaksissa tapahtuu outoja purkauksia, jotka tekevät siitä epämääräisen. Meille sopivasti ”kenollaan” oleva spiraaligalaksi, joko okulaarissa näyttää utumaiselta hieman keskustaa kohden kirkastuneena ellipsinä tai sikarina. Galaksi tuli tunnetuksi vuonna 2014, kun siinä räjähti harrastajienkin havaitsema supernova. Kuvassa M81 vasemmalla ja M82 oikealla.

Havaintoilta oli sittenkin onnistunut, vaikka viikon ilmat eivät hyvää luvanneet. Itse lopettelin siinä yhden jälkeen. Ainoaksi negatiiviseksi tekijäksi jäi läheisen maanviljelijän vierailu. Pienessä naukussa ollut ”jussi” tuli tivaamaan oikeutustamme olla hänen maillaan. Aikansa sössöteltyään hän tajusi, että emme  edes olleet hänen maillaan, vaan tiealueella. Lisäksi jokamiehen oikeudella tähtien tai lintujen katselua ei ole rajoitettu ja paikkamme on riittävän etäällä lähimmistä asumuksista ja myös hänen talostaan. Lopuksi hän alkoi pyydellä anteeksi puuttumistaan toimimme ja tilanne oli sillä ohi. Kohta olisi alkanut makkaroiden paisto, mutta eväitä ei nyt ollut hänellä mukana! Itse olen harrastanut tähtien katselua eri paikoissa ja eri olosuhteissa vuodesta 1966, eikä koskaan eikä missään eikä kukaan ole tullut sönköttämään periaatteella ”kenenkäs mailla sitä ollaan” tai ”mitäs täällä puuhataan”. Amerikassa sitä kyllä tapahtuu. Tapahtuma jätti anteeksipyytelystä huolimatta  vähän ikävän jälkimaun hienolle galaksi-illallemme. No tämä tästä, harmitus jäi molemminpuoliseksi.

Tämän kevään syvän taivaan havainnot jäävät tähän. Päivät pitenevät ja yöt valostuvat – hyvä näin. Aurinkoputket on jo kaivettu esiin. Palataan syksyllä uusin voimin uuteen havaintokauteen. Syksyllä voidaan keskittyä uusin kohteisiin, jotka ovat hyvin hollilla Aholassa! Kiitokset Ranelle ja Eskolle. Muikku

Raunon ja Eskon kanssa olimme jo useamman viikon ajan odotelleet sopivaa ”komeettakeliä”. Olihan taivaalla nyt yhtä aikaa jopa neljä pyrstötähteä. Vastaava tilannetta en muista olleen koskaan yli 50 vuotisen harrastusjaksoni aikana. Siis havaittavia pyrstötähtiä! Huhtikuun alussa olikin jo lupauksia kirkkaasta, mutta aina pilvisyys iski. Lopulta, pitkän odotusajan jälkeen tiistai 21.4. näytti säätiedostuksen mukaan lupaavalta. Ja pimeyttäkin riitti juuri ja juuri – tosin melko myöhään. Alkuillasta Imatran suunnassa oli pilviä, mutta koska pimeys tulee vasta noin klo 23:30, ehti pilviverho poistua Aholan ”observatoriosta”. Sovittiin, että pojat tuovat kaukoputket tulessaan ja itse otin mukaan ainoastaan kiikarit. Eväitä ei otettu. Treffit sovittiin Aholaan. Kun saavuin paikalle noin klo 32:20, oli kaukoputkien pystytys jo täydessä käynnissä ja Imatran suunta vielä osin pilvessä. Läntinen taivas oli kristallin vaaleasininen ja luoteessa loistava Venus oli epätodellisen kirkas. Komeetat lymysivät vielä pohjoisen suunnan pilvissä.
Raunolla ja Eskolla oli mukana tietokoneohjatut SCT-teleskoopit, joten mahdollisuus todelliseen havaintopläjäykseen oli hyvä. Taustataivaan mittari näytti maksimilukemia paikka huomioiden ja tähtitaivas oli täysin läpinäkyvä ja värinätön aina horisonttiin asti. Korpin tähdet näkyivät ihan metsän reunaan asti. Myös lämpötila oli plussalla, joten olosuhteet olivat mainiot.
Heti pilviverhon siirryttyä, aloitimme komeetoilla. Askelmoottoreiden hiljaisen surina saattelemana okulaareihin ilmestyi komeetta. Mikä komeetta? Itse oli yrittänyt havaita niitä kiikareilla kaupungista, mutta homma oli melkoista arvuuttelua. Arvuutteluksi se olisi jäänyt nytkin, ellei lahjomaton GOTO olisi löytänyt juuri oikeat kohteet. Komeetat C/2209 Y4, Atlas (14,3), C/2019 Y1, Atlas (6.2), C/2017 T2 Panstars (8,3) ja C/2018 N2 Assans (14,4) olivat siinä todellakin. Y1 ja T2 olivat selvästi helpompia ja tunnistettavissa, toin himmeähköinä utuläiskinä ilman kirkasta komaa. Jopa pyrstön poikaa arvuuteltiin. Outo tilanne, neljä komeetta pohjoistaivaalla! Ei ihme, että ne eivät tarttuneet kiikareihin kovin helposti.

Kuvassa GOTO-jalustoilta saatu havaintoloki tai listaus yön kohteista, joita kaukoputki on etsinyt. Näin on mahdollista jälkikäteen varmistaa havaintokohteen tiedot. Kun tieto on kaukoputken ohjauskapulassa, eli tässä jalustassa kännykässä, on sen jakelu yksinkertaista. Tähän tekstiin se on liitetty jpg-tiedostona. Näitä sain käyttööni heti aamulla kolme kappaletta.

Komeettojen jälkeen siirryimme erilaisiin sumumaisiin kohteisiin. Niitä oli yhtensä varmaan kolmisenkymmentä, mutta kuvailen omasta päästäni niitä okulaarinäkymiä, jotka jäivät mieleni parhaiten. Aloitimme helpoimmista, eli pallomaisista, nehän ovat kaikille tuttuja.
Ensimmäisenä silmiin ”hyppäsivät” M 53, Coma Perenices ja M 3 Canes Venatici. Näkymä oli melkein valokuvamainen ja pallomaiset hajosivat sadoksi erillistähdiksi yhtenäisen keskustan ympäri. Yksi erokoisuuksista, jota en koskaan ollut nähnyt, oli ”Itercalactic Wanderer NGC 2419 (10,4) Lynxissä, joka kuuluu linnunratamme outojen pallomaisten kummallisuuksiin – outo tapaus.
Ursa Majorin suunnalla haroimme Boden sumut M 82 (8,0) ja M 81 (6,8). Noista M 82 on ”Edge-on-galaksi” ja M 81 hieman avoinna näkyvä. Sivujuonteena kurkkasimme myös himmeän minigalaksin NGC 3928 (12,5), spiraaligalaksin UGC 6983 (12,8) ja todella komean spiraaligalaksin M 109.
Itse en ole nähnyt Perseuksen pikku Dumbbell -suma M 76, mutta nyt sekin nähtiin melko pitsisenä utukohteena.
Leon suunnalla köllötteli suuri spiraaligalaksi M 96 (9,1) jonka keskuspullistama näkyi hyvin. Alueella on myös elliptinen galaksi M 105 (9,2) tai oikeastaan galaksijoukko. Mykistävä näky.
Väliottona piti luonnollisetsi kurkata Lyyran rengassumua M 57 (8,8). Rengassumu näkyi todella hienosti ja suurennustakin pystyi lisäämään melko rajattomasti. Keskustähteä emme nähneet mutta omasta mielestäni luulin nähneeni kohteen hieman vihertävänä. Johtuu ikänäöstäni!
Coma Pernikes on galaksibongarin kehto. Nyt otimme kohteeksi neulagalaksin NGC 4565 (9,1), galaksin NGC 4725 (9,0) ja Black Eye Galaksin M 64 (8,4). Näistä komein oli neulagalaksi. Se näkyy massiivisena sukkulana, jossa on kirkas keskuspullistuma. Galaksi näkyy suoraan sivulta katsottuna, ”Edge-on”.
Canes Venatici on keskeistä Deep-Sky-aluetta, kuten Leokin. Nyt otimme suuren spiraaligalaksinM 106 (8,3), Auringonkukkagalaksin M 63 (8,5). Näistä M106 oli mahtava. Yksi omituisuus oli täällä Valassumu NGC 4631 (8,9), todellakin valaan muotin pitkula, vaikka onkin sivuttain näkyvä spiraaligalaksi. Vielä kurkkaus kohti M 94 (7,9). Kirkas spiraaligalaksi päältä nähtynä. Spiraaligalaksien kuningas Canes Venaticin M 53, Whrilpool ui massiivisesti näkökenttään. Tuntui jotenkin tarunomaiselta katsella tuota juhalalaista näkymää ja ajatella, että sieltä fotonit ovat matkanneet silmääni noin 30000 valovuotta. Sehän on ihan naapurigalaksi, spiraalihaarat näkyvissä, kun ”rälläkällä” ajaisi”! Ei nyt ihan kuitenkaan!
Perseuksen avoin sumu NGC 869 (5,3) näkyi hienosti.
Camelopardaliksesta bongasimme harsomaisen spiraaligalaksin NGC 2403 (8,2)
Herculeen suunnasta otimme vielä kaksi himmeää spiralligalaksia, NGC 6207 (11,3) ja IC 4617 (16,0), komeita mutta melko himmeitä kumpikin.
Itse olen katsonut useita näistäkin kohteista pitkän tätiharrastukseni aikana varmaan eri laitteilla eri tilanteissa, mutta nyt tilnne oli täysin toinen.
Meillä oli nyt käytössä kaksi GOTO-jalustaa, joissa oli kiinni kaksi suurta kaukoputkea suurat SCT:a sekä yksi valovoimainen linnssiputki. Käytössä oli siis koko ajan kolme näkymää kolmella erilaitteella, välillä kaikissa sama kohde eri suurennuksilla tai siten eri kohteet molemmissa. Pystyimme keskittymään pelkkään katselun. Kohteiden hakuun ei juuri mennyt aikaa – ei tähtikartan tuhrailua, ei etsinkaukoputkeen sihtailua ja taivaalle haromista. Näin ikäihmiselle tuo silmälasien käyttö tähtihommissa on haastavaa – ilman rillejä et näe taivaalle, rilleillä et näe karttaa ja niin edelleen. Nyt ainoastaan tarvittiin kohdeideoita ja niitähän riitti. Esko otti sovitun kohteen näkökenttäänsä tietyllä okulaarilla ja Rane saman kohteen toisella suurennuksella. Näin kohteita pystyi katsomaan välittömästi eri suurennuksilla, jolloin kohteesta saa enemmän irti. Lisäksi ryhmähavainnoissa voidaan vaihtaa kommentteja ja mielipiteitä, mitä näky ja miten. Todella hieno reissu. Itse lopettelin katselun siinä klo 01:20 ja lähdin kohti Lappeenrantaa. Tuolloin oli kevätyön pimein hetki. Ja kumma kyllä, kosteutta ei tiivistynyt laitteisiin, koska kevätilma on niin kuivaa. Pojat jakoivat vielä, kokosivat laitteensa ja jatkoivat Imatralle. Aamulla sain puhelimeeni molempien kaukoputkien havaitolokit, joiden perusteella pystyin kirjoittamaan tämän tarinan. Emme tehneet mitään havaintomuistiinpanoja, koska kyseessä oli puhtaasti katseluyö eikä laitteita käytetty kuvaamiseen. Kiikareita en tarvinnut.
Session aikana GOTO-jalustat osoittautuivat ylivoimaisiksi, ainakin ikäihmisen silmät huomioiden. Vaikka usein väitetään, että tähtiharrastus on muuttunut tietotekniikaksi ja nörttihommaksi. Monet tähtiharrastajat kommentoivat, että ”kunnon vanhaa visuaalihavainnointia” ei tee kukaan, saati piirroshavaintoja. Juuri nyt ”kunnon visuaalihavaintojen ” teko on helpompaa kuin koskaan, myös piirroshavaintojen. Kaiken havaintoajan voi käyttää hyödyksi katsomiseen. Ja aina voi palata perinteiseen manuaaliseen tähtihyppelyyn kohteiden etsinnässä. Tämän session aikana koeponnistimme Eskon ja Ranen hienot ”manuaaliset” havaintojakkarat, jotka toimivat myös loistavasti. Niistä sitten toinen juttu myöhemmin. Koitamme toteuttaa novalaisille samankaltaisen havaintosession syksyllä. MMu